Ollit ja Oili opintiellä

Niin, alkanut lukukausi on tosiasia. Se alkoi jo tiistaina. Tajusin tuossa keskiviikon aikana miksi koulujen alkaminen ei tänä vuonna ollutkaan minusta iloisen jännittävää. Esikko Erityiseni, rakas pahvipääni, murkkuikäinen pieni suuri ongelmakimppuni. Puhelin on jo ehtinyt soimaan moneen kertaan tällä viikolla, ei onneksi mitään katastrofeja, mutta soinut yhtä kaikki. Kesken työpäivän, kesken iltaruoan, aamulla varhain kesken palaverin. Katson puhelimesta soittajaa ja kylmä hiki hiipii niskaani pitkin, ei tee mieli vastata koska odottaa vaistomaisesti ikäviä viestejä. Koulun alku toi taas Wilmat, kirjamuovit ja reissukansiot, sata ja tuhat lappusta täytettäväksi. Ja koska olin hiukan huuli mutrulla, päätin piristää niin Esikkoa kuin itseänikin ja koska reissari oli pyydetty päällystämään niin minähän tein kiltisti työtä käskettyä:  Nyt on seepraraitaista kontaktimuovia alusta loppuun ja ehkäpä tuo paremmin löytyy taas syksyn mittaan kaikista niistä piiloistaan, joihin Esikko sen keksii tunkea.

Olihan tässä tietysti niitä iloisen kujeilevia jännityksen hetkiä positiivisessakin mielessä. Neiti Nökö oli vielä aamulla uuteen yläkouluun lähtiessään sitä mieltä, että nuorehko miesopensa on ihan urpo ja kotiin tullessa sittenkin ihan nasta. Näin se mieli voi matkalla mystisesti muuttua. Kuopus Kepponen muodon vuoksi irvisteli, mutta on polleana kanniskellut uutta reppuaan muutaman päivän ja nauttii kyllä vaikka muuta yrittääkin väittää.

Vaan kesäiset ilmat vieläkin jatkuvat, joten nautitaan niistä ja kesän herkuista muutenkin.