sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Pakkasta ja mitäs muutakaan kuin lankaa

Ulkona viuhuu ikävän tuntuinen tuuli ja pakkasta ainakin hetki sitten oli liki 15 astetta. Ei siis houkuttele ulkoistautumaan. Hyvä syy puuhastella sisällä hellan lämmössä.

Eilinen oli taas oikea mielenhuoltopäivä. Suuntasin ystävää tapaamaan Helsinkiin. Hyvää ruokaa, seuraa ja lankakauppoja ei sitten voita kyllä mikään. Erityisestikään sitä seuraa, kiitos kaunein L jälleen. Lähes välillä olimme hukan teilläkin, mutta neulojan nenä löysi kyllä villan alkulähteet lopulta oikeinkin hyvin.

Tässä minun ostokseni Fiinaneuleesta Punta Yarnsin Merisockia. Oikeinkin herkullisen tuntuista, 95% merinoa ja 5% polyamidia. Muutamat sukkapuikot livahtivat kassiin myös. Suurin osa nykyisistä on nimittäin kiinni niissä varjohullutukseni aloituksissa. Köh, krhhmm...


Jokunen vaatekappalekin tuli poimittua matkaan vaan ehkäpä en suomi itseäni siitäkään, olihan siellä ne hurjat aleprosentitkin mukana eikä kasseja liiaksi asti kertynyt, joten ihan kohtuudella elettiin ostosten kanssa.

Tänään sitten pengoin taas varastoja ja tyrkkäsin tuonne MYYNTISIVULLE taas jokusen vyyhdin.

Nyt lähden hoitelemaan potilasta, Repe-kultanen on vilustunut ja poloista on hoideltava kuin karhunpoikaa. Pitäkää peukkuja, ettei ole mitään vakavampaa.

9 kommenttia:

  1. Järks, mitä ihanuuksia!
    Itse yritin eilen töiden jälkeen lankakauppaan, mutta kiinnihän tuo oli. Onnekseni?

    VastaaPoista
  2. TeSa: Hih:) on aina suureksi eduksi ja hyödyksi (erityisesti lompuukille) mikäli lankakaupat ovat suljettuja. Ihanaista sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  3. Repelle tassutuksia ja haleja, paran pian.

    VastaaPoista
  4. Repelle paranemisia meidän koko katraalta!
    Ja lunta jaksaa sataa, mahtaako aamulla olla millaiset lumihommat tiedossa...
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Oi mitä lankoja! Varsinkin tuo vasemmanpuoleinen, missä on turkoosinvihreitä sävyjä, on vähän liiankin ihastuttava. Lankahamstraajana tyydyn kumminkin ihailemaan sitä vain tästä kuvastasi enkä edes kuvittele voivani mennä johonkin kauppaan sitä hipelöimään - ostoskoriinhan se päätyisi, ja sitten johonkin jo valmiiksi täysistä lankalaatikoistani, jotka pursuilevat. Voisin perustaa lankakaupan, siis jos raaskisin luopua haalimistani ihanuuksista, joista kaikkiin liittyy jokin haave tulevaisuuden ihanasta projektista :-) Luulen, että tiedät mistä puhun, kai kaikki neulojat on tällaisia lankariippuvaisia.

    VastaaPoista
  6. KristiinaS ja Mammutti: Kiitos potilaan puolesta, hoidellaan kaveri kuntoon. Liikuskellut ulkona liian vähissä karvoissa:)

    Saila: Tiedän kyllä mistä puhut, täysi addiktio minulla ainakin:)

    VastaaPoista
  7. Kiitosta vain itsellesi:)
    Maltilla olimme liikenteessä rahapussiemme kanssa! Nuo ostamasi langat on kyllä aivan ihania!!
    Mukavaa viikkoa sinulle ystäväiseni:)

    VastaaPoista
  8. Toi turkoosinkirjava on aivan upea väriyhdistelmä! Hienoja tuloksia täällä sulla taas...

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.