lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusi vuosi entisin kujein

Uuden vuoden olemme Kostin kanssa avanneet näin rennoin ottein. Vai - mitäköhän pitäisi ajatella kissasta, jolla on johdot melkeinpä kurkun ympärilla? Taju ainakin taisi olla poissa sillä ei edes säpsähtänyt salaman välähtäessä.


Väripata on porissut menneellä viikolla ja nämä pukkaan myyntisivulle lähiaikoina, kunhan valo joskus taas näyttäytyy.


Uudenvuodenpäivämme on todellakin sujunut hyvin rennoissa merkeissä, leväten ja hyvin syöden. Antiloopit taitavat jo vaikuttaa sillä oloni on myös jo parempi ja lasten harmiksi ääntäkin jo löytyy, hih!

Uudelle vuodelle en ole kirjannut erityisiä tavoitteita. Mutta ehkäpä voisin pitää itsestäni parempaa huolta ja neuloa useammankin "ison" neuleen sillä tuo ensimmäinen pian valmistuva näyttää aika kivalta eikä ollut ollenkaan niin suuritöinen kuin kuvittelin. Hmm.. pohdittavaa riittää ja loputtomasti ihania malleja...

13 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia varsinkin tuo että pitäisi itsestään parempaa huolta, sitä minäkin nyt yritän ja tämä alku on aina yhtä takkuista.

    VastaaPoista
  2. Voisin ilmoittautua jo näin ennen lankojen varsinaista myyntiä, että täällä olisi paljon kiinnostusta tuohon etualalla olevaan oransiin lankaan!! Se on niin minulle rakas väri. Mitenkä olisiki, kävisikö kauppa???

    VastaaPoista
  3. Sarppu: Niin oikeassa olet:)

    Kytsätär: Juuh, saathan sinä sen varata:) Katsot vielä sitten paremman kuvan ennen lopullista vahvistusta.

    VastaaPoista
  4. Yritä malttaa parannella itseäsi rauhassa. Vaikka nuo lankavärjäykset kyllä lääkkeestä käy... Niin ihanilta jälleen näyttää. Kissat kyllä välillä nukkuu niin sikeästi, ettei eläimestä uskoisi. Rennosti on meillä vuosi alkanut, vaikkei edes juhlittu (muuta, kun puikkoja heilutellen).
    Paranemisia ja rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Meinasin laittaa sulle sähköpostia ennakkoon mutta mun mieleinen sävy meni jo:( toiste sitten:) Kauniita värjäyksiä kuten aina:) Hyvää tätä vuotta:)

    VastaaPoista
  6. Kauniita värjäyksiä olet taas tehnyt:) Taikasauva heiluu siis tänäkin vuonna entiseen malliin;)
    Ihanaa tätä vuotta sinulle ystäväni! Parantelehan itsesi kuntoon:)

    VastaaPoista
  7. Kiitos vaan
    jos sitten saan...tuota oranssia.
    Niin vain haluaisin itsekin värjätä, mutta vielä olen malttanut, -etten tee. Täällä pirtissä olisi nimittäin yksi paikallaan pyörivä väkkärä, joka olisi niin sekaisin, että muut perheessä miettisi että 'soittaisinko 112 vai vieläkö tuo tokenee*!!
    Lankaa halutaan siis täällä, polttavin sormin.
    Koita parantua ja muista se antiloopin jatkine, mikä lie brobiootti(maitohappobekteeri) niin ei jatku se paha olo muualla kropassa ja tule uusia allergioita(kas kun kokemusta on).

    VastaaPoista
  8. Nams värjäyksiä. Toivottavasti kremppa lähtee suosiolla kokonaan :)

    VastaaPoista
  9. Oi joi, mahtavan värisiä lankoja! Pikkuisen alkoi kyllä houkuttamaan... :)

    VastaaPoista
  10. Mammutti: Kiitos:) Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin.
    Heidi: Harmillista, mutta tuleehan niitä toisia sitten taas. Iloista uutta vuotta vain.
    Lila: Heiluu juu, ei sitä tavoistaan mihinkään pääse, hih! Täytyyhän sitä kuntoon päästä, jotta saadaan tapaaminen aikaiseksi.
    Kytsätär: Lacto7 on täälläkin kova sana antilooppikuurien aikaan. On ne sen verran ärtsyjä kuureja, jollei mitään tueksi ota.
    Neferi: Kiitos:) Eiköhän tuo tuesta pakene näitä troppeja.
    ArualMaria: Kiva, että poikkesit. Tulehan toistekin:)

    VastaaPoista
  11. Rennosti vaihtui vuosi myös meillä! Hauskaa, että ajattelin ihan samoja juttuja tälle vuodelle. Huolehtia itsestä, jotta jaksaa jälkikasvun vauhdissa ja opettelen tekemään villapaidan miehelleni.

    Oikein hyvää uutta vuotta ja voi hyvin!!!

    VastaaPoista
  12. Hyvää UuttaVuotta ja aivan mielettömän upeita värejä taas kerran!

    VastaaPoista
  13. Kesän lapsi: hih, sepäs hauska sattuma.

    Pampuliina: Samoin sinulle, kiva kun poikkesit:)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.