keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Hetkiä päivän varrelta

Päiväni alkoi kerrassaan iloisissa merkeissä. Postipoika muisti minua tällaistella mukavalla lähetyksellä!

Nämä saapuivat Lila-kullalta tänään!


Eikä siinä vielä kaikki



Myös nämä Amy Butlerin kaavat olivat kuoressa. Olen ihan sanaton ja liikuttunut. Ihania!

Hennon vaaleanpunainen tiskirätti, näitä ole ennenkin saanut Lilalta ja erinomaisiksi olen todennut. Upeita virolaisia nappeja, tuoksu on yhä nuuskuteltavissa. Olet sinä ystäväiseni aikamoinen.

Apurini, nälkäinen kisu yritti saada kuoresta osansa, siinä kuitenkaan onnistumatta.



Voiko vihreitä silmiä muka vastustaa? No, eihän sitä voinut vaan kissa kylmältä verannalta sisälle ja pötyä pöytään.

Oli pakko ottaa myös kuva portaistamme, jotka ovat kyllä aika pelottavassa kunnossa



Ja kun olin tämän kuvannut ja käännyin takaisin sisälle, osui katseeni pölyiseen verannan nurkkaan. Katsokaas mitä sieltä löytyi!



Onkohan nuo nyt sitten valmiina odottamassa portaissa kaatujaa? En tajua missä välissä Miehekäs on nuo meille haalinut:) On sillä huumorinkukkanen kohdillaan.



3 kommenttia:

  1. :-D Vai huumorinkukkanen! Minua naurattaa se, ettet ollut huomannut, siis jos ne olivat olleet siinä pidemmänkin aikaa... mutta ehkä olivat vasta ilmestyneet siihen.
    Omat portaani näyttävät vähän samalta, huh. Kun ne ovat talon pohjoispuolella, missä lumi ja jää eivät sula lainkaan, ainoastaan lämpimämpinä päivinä katolta tippuva lumi ja vesi on nyt jäätynyt siihen. Hups. Olisin voinut silloin lapioida sen pois kun oli lämpimämmät kelit, nyt se on jämähtänyt. Se on vähän niinkuin invaramppi, kun portaista ei edes erotu askelmia ;-)
    Eihän noita vihreitä silmiä voi mitenkään vastustaa, eikä varmaan ole tarkoituskaan!

    VastaaPoista
  2. Saila: Niinpä, ovat kuulemma olleet jo aika pitkään;D

    Nuo meidänkin portaat olisi voitu nakutella puhtaaksi jo aikaa sitten, ei olisi sitten tällainen tilanne.

    VastaaPoista
  3. Ole hyvä vaan ihana ystäväni:) Nuo kaavathan olen luvannut sinulle jo aikoja sitten ja olisihan se ollut tylsää lähettää ne pelkästään;)
    Hauska huumori teillä molemmilla miehekkään kanssa:D
    Ihanaa loppu viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.