tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kesäisenä lomapäivänä

Lomaa takana nyt kohtapuoliin kymmenen päivää. Alan olla kyllä hyvinkin irrottautunut työkuvioista sillä tajusin tänään, että villisti kihartuva ja ylipitkäksi kasvanut kesätukkani on ollut kampaamatta jo kohta kolme päivää. Rohkenin sillä kuitenkin tänään mennä Esikon asioihin liittyvään palaveriin, näytti nimittäin siltä niinkuin olisin vääntänyt kiharoita ihan tarkoituksella kuontaloni täyteen. Suoristusrautaa tämä reuhka ei ole yli viikkoon nähnyt, kuten työaamuina yleensä. Onko teille muille käynyt näin, että vanhemmiten olisi enentynyt/lisääntynyt hiusten kihartuminen? Taipuisa tukka minulla aina on ollut ja yleensä aina taipuu sinne minne en itse haluaisi, heh!

Esikko on ollut tutkimusjaksolla Hämeenlinnassa jo kaksi ja puoli viikkoa ja tämän päivän jälkeen on tiedossa vielä toiset kaksi ja puoli viikkoa. Sälperiä on kova ikävä ja hänelläkin kuulemma äitiä, mutta koetamme molemmat kestää sillä isoja kysymyksiä hänen tulevaisuutensa suhteen yritetään ratkoa. Itse käyn hurjaa vääntöä vuoroon "huono äiti"-syytösten kanssa ja vuoroon järkevien: "Hänen tulevaisuutensa parhaaksi"-ajatusten kanssa. Itkuakin on väännetty ainakin täällä päässä välillä, siellä toivottavasti ei. Tämmöisiähän me äidit taidamme poikastemme suhteen olla.

Tuolla pihakeinussa nyt istuksin iltaa ja tässäpä teille päivän pelastus


Kerä ryökäle otti ja tipahti, nopeat ne on vanhalla vielä reaktiot, eiks je!
Tosin - on kyllä aika likaiset varpaatkin, hyh!

ja mitäs siellä sylissä sitten?



no se on vaihteeksi huivi itsevärjätystä sukkalangasta ja huomaattekos mitä siellä on silmukkamerkkeinä? Hakaneuloja, rähmä minua - olen taas hukannut kaikki miljoona oikeaa merkkiäni. Tämmöinen tohelo sitä olen noiden pikkutilpehöörien kanssa.

Onhan meillä tämä kesäkoira Annikin, loikoo tuolla pihamaalla laiskana.


Nyt taidan suunnistaa sisälle ja roippeeni mennessäni ennenkuin ropsahtaa kuuro niskaani, on hiukan sen näköistä nimittäin. Ihanaa tiistaita teille kaikille, nautitaan kesästä.

19 kommenttia:

  1. Voihan me äiti-ihmiset, ymmärrän hyvin tunteen.

    Mukavaa loman jatkoa joka tapauksessa - nautiskellaan :)

    VastaaPoista
  2. Voi, ja minä kun jo ehdon todeta, että onpas siistit ja nätit jalat!
    Voimia suurten kysymysten ja ajatusten äärelle!
    ps. lakkaamalla varpaankynnet saa niidet likaiset aluset piiloon ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila: Kuva taitaa antaa hiukan armoa varpailleni:) Täytyykin pyytää, että neiti Nökö laittaa nuo varpuleitten kynnet oikein kirkkaalla oranssilla näin loman kunniaksi, hihii!

      Poista
  3. nimim. tummanpunaisiksi lakatut varpaankynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne vasta ovatkin aina niin herkut, varpailla voikin hullutella:)

      Poista
  4. Äitinä olemiseen liittyvät ( toisten mielestä jotka eivät asiaa ole kokeneet täysin turhatkin) tunnemyllerrykset tekevät äityidestä juuri niin ihanaa ja välillä kovin raskasta. Huoli on ainainen ja se miten poikasemme tässä maailmassa saisimme parhaiten turvattua kaikilta maailman murheilta on kovasti kaikenkattava tunne. Voimia ja viisautta sinulle Esikoisesi tulevaisuuden järjestelyjen suhteen Vaikutat juuri sellaiselta huolehtivalta ja vastuuntuntoiselta äidiltä joka varmasti osaa järjesstää hänen asiansa parhain päin. Huono äiti tunteet voi yrittää tukahduttaa, koska ne ovat varmasti vain sinun omassa mielessäsi. Meillä naisilla kun on kovasti taipumusta tuohon huonon omantunnon kantamiseen. Se että sellaisia ajatuksia ede mielessäsi vilahtaa todistaa asian olevan juuri päinvastoin. Haluat lapsillesi aina vain parasta.

    VastaaPoista
  5. amuk: Osasit kyllä koota ajatuksesi todella hienosti ja koskettavasti, lämpöiset kiitokset siitä. Järjellä ja tunteella, tiedäthän - vaikea yhtälö välillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, mutta päivä kerrallaan ja onneksi niitä ihania lämpimiä tunteita tulee koettua poikastemme kanssa ihan joka päivä. Ovat ne niin rakkaita. Tsemppiä ja kivaa loman jatkoa <3

      Poista
  6. Minullakin on hakaneuloja silmukka- ja muinakin merkkeinä. Ne on niin helppoja.

    VastaaPoista
  7. Voi sitä huolta ja murhetta..kyllä täällä myötäeletään. Voimia ajatustesi selvittelyyn ja kaikkeen muuhunkin tarvittavaan.
    Amuk kirjoitti täyttä asiaa.

    Auringonpilkahduksia päiviisi ja pidempiäkin paisteita sitten sopivasti =D

    VastaaPoista
  8. Ei sitä äiti tunnu ilman murheita selviävän mutta kai se kertoo vain siitä rakkauden ja välittämisen määrästä jota lapsistaan tuntee. Sitä niin kovasti tahtoo vain että omillaan olisi kaikki hyvin. Mutta onneksi joukkoon mahtuu niitä ihania ja iloisiakin hetkiä jolloin äitiys on parasta mitä vaan voi olla:) Tsemppiä!
    Ihanan väristä lankaa sinulla muotoutumassa huiviksi ja hakaneuloilla minäkin silmukat merkkaan, eipä minulla ole koskaan muunlaisia ollutkaan;)

    VastaaPoista
  9. Kyllä varmasti on kova ikävä molemmilla...mutta kuten sanoit, niin tulevaisuus kysymyksessä.

    Hyvän väristä lankaa :).

    VastaaPoista
  10. Ihanan väristä lankaa, tulee varmasti kaunis huivi! Aurinkoisia lomapäiviä sinulle, minä vielä odottelen loman alkua.

    VastaaPoista
  11. Tuleeko siitä huivi?
    Ihanana värinen lanka.
    PS. Nätti mekko (vai yöpaita?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä nimittäin lomalla; ja yleenäs aika montaa päivää yöpaidassa (ja myöskin kampaamattomassa tukassa..)

      Poista
  12. Ymmärrän ikävän, minä mökillä poika kotona! Ei enää saa tuossa iässä mukaan. Kaikesta huolimatta oikein ihania lomapäiviä sinulle:)

    VastaaPoista
  13. Kaikkea hyvää sinulle! Ihastuttava huivi tulossa, kauniista langasta!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.