sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kesätytön sukat

Tänä kesänä olen neulonut, jos mitenkään mahdollista, vieläkin hitaammalla tempolla kuin yleensä. Olen ihan perusmoodissanikin erittäin hidas "nautiskelijaneuloja", mutta nyt kesällä harvinaisen pitkä yhtäjaksoinen kesäloma ja sateiset ilmat ovat houkutelleet minua lähinnä vain väripadan äärelle.


Pitkästä aikaa kuitenkin sain jotakin valmiiksikin, nimittäin Kesätytön sukat!




Kuten näistä sukkien kärjistä otetuista kuvista ehkä näkeekin, minulle kävi tässä vanhanaikaisesti. Tikutin intopiukeana niin pitkät varret, että toisen sukan kärjessä sitten lanka loppui. En jaksanut mistään alkaa huhuilemaan mininöttöstä lisää vaan lähdin penkomaan jämäkoria. Lanka siis loppui tuossa vasemmassa sukassa, tuon alhaalta laskien toisen vihreän raidan jälkeen eli sitä seuraava keltainen on jo sitten Schoppelwollen Admiralia ja sitä seuraava vuorotellen valkoista Nallea ja Zauberin Crazya. Kyllähän sen tietysti huomaa jos rupeaa oikein syynäämään, mutta olkoon näin. Minulle riittää.

Kesätytön Sukat

Silmukoita ja koko: 64s ja 39
Lanka: Novita Nalle Kukkaketo, Päivänkakkara
Puikot: Knit Picks Pro puiset 2mm
Malli tai ohje: Ei ohjetta, varresta aloitus, nilkassa kiristysresori, tuttu tiimalasikantapää, nauhakavennus, sukan kärki päätelty silmukoimalla
Fiilis: Aikas nam, pidän näistä väreistä kovasti, oikein kesäiset:) Vielä on kesää jäljellä, jee!

Sitten on myös pakko näyttää huonolaatuinen kuva unisista kaveruksista eilisillalta, ovat ne hellyttäviä.

 
ja molemmat siinä Miehekkään jalkojen juuressa. Yleensä Anni koisaa aina tuolissa istujan jalkojen päällä hautomassa, hih!

Ihanaista sunnuntaita - täällä nuo hurjan paksut, tummat ja roikkuvat pilvet menivät ohitse. Mitenkäs teillä?

8 kommenttia:

  1. Tuskin kukaan huomaa langan loppumista, ellet itse siitä sano. Raikkaat sukat.

    VastaaPoista
  2. En kyllä huomannut kuvissa mitään eroa noiden sukkien välillä, hyvin onnistuit tuossa langan korvaamisessa. Kauniit sukat kun lanka on noin ihanan kesäinen. Söpöjä kaveruksia teillä pyörii lattioilla <3

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat!! oikein kesäisen näköinen

    ja täällä tulevat just lännestä päin tummat, paksut sadepilvet.... iiiiiik

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat, enkä olisi tuota eroa huomannut,jollet olisi asiaa maininnut :) Täällä paistaa ainakin vielä aurinko,eikä pilviäkään kauheasti ole :)

    VastaaPoista
  5. Heh, hullu ei huomaa ja viisas ei puhu mitään. Hyvin nuo sukat jalassa kulkevat, on niin nätitkin:)

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat.... tuollaiset pitkävartiset ois talvikylmällä mahtavat :)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.