perjantai 31. elokuuta 2012

Lääkäritätiä moikkaamassa


Saanko esitellä pikku-Lepakkomme:)

Eilen illalla huomasimme Helmi-ressun silmien rähmivän oikein tosissaan. Aavistuksenhan sitä jo heti silloin noutaessa epäilin ja näin tosiaan sitten olikin. Onneksi oli tälle päivälle varattuna tuo perusterveydentarkastus molemmille, niin Helmille kuin Pellellekin. Ei siis muuta kuin pienet kantokoppaan ja huristeltiin Nummelaan.

Ihana lääkärimme totesi saman kuin me olimme epäilleetkin. Siis, että Helmi on Helmi ja tosiaan uskoi pikku neidin olevan vain sen 8+ viikkoa vanha. Pelle lienee ilmoitetun ikäinen ja tähän nyt viittaisi myös painotkin eli Helmi painoi 750g ja Pelle 1540g. Pienoisemme siis 2 ja 4kk.

Ei korvapunkkeja, Helmillä silmätulehdus, erittäin laihanlaisia, mutta jo nyt pulskistuneet jonkin verran eli ei mitään mitä hyvä ja laadukas kissanruoka ja hellä hoiva ei auttaisi.  Madotus suoritettiin ja madotellaan nyt varmuudeksi vielä muutaman kerran lisääkin. Helmi on antibioottitipoilla viikon verran, Pellen silmät ovat terveet. Mennään sitten hakemaan ensimmäiset rokotukset kuukauden päästä kunhan Helmikin on hitusen kasvanut ja molemmat vahvistuneet ja saaneet kunnon madotuksen vielä toistamiseen.

Lääkärissä käyttäydyttiin niin hienosti, että johan olimme ylpeitä. Vain siinä vaiheessa kun lääkittiin kumpaakin olivat sitä mieltä, että nyt riitti tätä lajia.

Kotiin päästyä sitten maittoikin ruoka ja kunnon riehunta, sitten taas Pelle olikin jo aika uupunut


Hauskaa miten eri luonteisia nämä pienet ovatkaan. Pelle on itse rauhallisuus suurimman osan aikaa, ihan kuin ajaton viisaus jo asuisi silmissään. Hänestä on helppo ottaa tämän kaltaisia kuvia, on paikallaan kuin patsas. Hauskasti tosin pitää häntäänsä. Pojalla kuulemma nikamaepämuodostuma tuolla hännänpäässä, joko satuttanut sen pienenä pentuna tai sitten synnynnäistä. Helmi taas ihan kuin se Aristokattien Marie, aina räpeltämässä jossain ja vauhti sellainen, ettei toivoakaan juuri saada tarkkoja kuvia.

Mutta nyt sitten nukkumaan viikon työ- ja toimintaväsymyksiä pois:)


19 kommenttia:

  1. Ihanat pikkuiset! Onnellisia nämä pennut, jotka teille pääsivät ja saivat hyvän kodin. Onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos=) Taidamme itse olla ne ollelliset, jotka saivat nämä pienet suuret persoonat;D

      Poista
    2. Siis tietenkin onnelliset:) voi sentään menee jo kirjoitustaitokin, kun näiden kanssa touhuaa

      Poista
  2. Isoveli näyttää pikkusiskolle mallia miten kiltit kissat toimii, vastuu painaa :) On ne vaan niin ihania ja onneksi saivat noin hyvän kodin.

    VastaaPoista
  3. Voi kun ne on söpösiä! Onneksi pääsivät teille hyvään hoitoon pulskistumaan:)

    VastaaPoista
  4. Kyllä on kisupienokaiset saaneet hyvän kodin. Ihanaa luettavaa tällaiset uutiset.

    VastaaPoista
  5. Voi Helmiä, on niin kipeän näköinen. Mutta onneksi on nyt vastuullisessa kodissa, saa tarvitsemaan hoitoa ja rakkautta. Eikä ole pahasti kipeä... itse kun olen hoitanut melkein kuoleman porteilta meidän Harlin kuntoon. Ei voi ymmärtää toisten piittaamattomuutta, vaikka ennen poikia olinkin aktiivijäsen ja hoitaja paikallisella kissatalolla ja nähnyt vaikka ja mitä. Siksi arvostankin sinun huolenpitoasia todella paljon. Rapsutuksia Helmille ja Pellelle täältä sekä koko vanhalle köörille. =)

    VastaaPoista
  6. Voi mitä kissejä! Kiva kuulla, että ovat saaneet hyvän ja turvallisen kodin luotasi :).

    VastaaPoista
  7. Hyvä, ettei mitään tuon akavampaa lääkärireissulla ilmennyt. :)

    VastaaPoista
  8. Iloista kuulla, että pienokaiset voivat hyvin ja ovat perusterveitä. Tuosta elämä lähtee hyvin käyntiin hyvällä huolenpidolla. Ja kaiken saa takaisin moninkertaisesti.

    VastaaPoista
  9. Hienoa ettei pikkuisilla ollut pahempia vaivoja :) Ja kiitos muistutuksesta - täytyykin madottaa koko elikkolauma.

    VastaaPoista
  10. Voi kulta-muruli kissimirrit !
    Olipa hyvä että lääkkeet saatiin ja kotona oli jo lääkäri-reissun kurjuudet unohtuneet pikkuisilta :)

    VastaaPoista
  11. Voi pikkuista. Ihanaa kun olet hoivaamassa ja rakastamassa.

    VastaaPoista
  12. Hyvä, että silmät saavat hoitoa.

    Suloiset pikkukissat! :)

    VastaaPoista
  13. Hyvä juttu, että vaavit ovat terveitä. Teidän hyvässä hoidossanne varmasti vahvistuvat nopeasti ja kasvavat kunnon kisuiksi =) Ovat kyllä ihan vietävän suloisia.

    VastaaPoista
  14. Ihania pikkuisia sinulla hoivattavana. Kiitoksia ihanista värimaailmoista, joita dippauksesi meille antavat tämän blogin kautta.

    Sinulle on tunnustus blogissani!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.