tiistai 15. kesäkuuta 2010

Käärmekoira Anni

Tämä murunen tässä alla osoitti tänään olevansa hurja pihavahti. Veljeni tuossa iltasella kävi ihmettelemään pihagrillin vieressä raivokkaasti haukkuvaa koiraa, joka tuijotti vähän matkan päähän maahan, oikeastaan "seisoi" tuota kohdetta. Pian se selvisi mikä siellä oli, kyykäärme ja vielä ihan pääoven lähellä. Onpas mukavaa. Mutta veljeni teki käärmeestä selvää ja tämä murunen saa anteeksi tällä kertaa sen, että asettui unille huivini alusenaan. Lilakin varmaan heltyy tällä kertaa vaikka rontti ihanaa Revontultasi lainaakin.


Kipin kapin rynnistin sitten tarkistamaan, että kyypakkaukset ovat ajan tasalla ja kiittelin koiraa siitä, että tajusi pysyä kyystä riittävän kaukana. Onneksi myös lapset olivat sisällä.

Varjo-KYH:ni kärsii juuri nyt hiukan takapakista sillä toinen käteni on kuin nyrkkeilyhanska olisi räpylässä. Liikaa kenties neulottu? Mutta joka päivä olen silti yhden sukkatekeleen aloittanut, kukahan ne tekee valmiiksi, hih!


8 kommenttia:

  1. Olipa koiruuudella hyvää tuuria, kun ei ihan kohdakkain osunut käärmeen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä oli onni koiralla matkassa! Kyitä on vähän joka pihassa ja tiellä näkynyt tänä keväänä, jotkut kissathan niitä jopa tappaa ja tuo rappusille. Meillä kun nuo kisut on vallan sisätiloissa, niin ei tarvi pelätä kyitä, paitsi minä vähäsen pelkään...

    VastaaPoista
  3. Hyvään tarkoitukseen huivia käyttää käärmekoira:)
    Kyyt on kyllä inhottavia, onneksi Anni oli kauempana eikä käärme päässyt puraisemaan!

    VastaaPoista
  4. Onneksi koira pysyi erossa käärmeestä. Kyyn purema saattaa olla tosi kohtalokas koiralle - oli kyypakkauksia tai ei.

    Upeita lankoja olet taas värjäillyt :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä on Anni ihmeen viisas vahti. Varoittaa varmaan tulevaisuudessakin, jos käärme eksyy pihaan. Meillä Eetu haukkuu kaikki , jotka rivitalon pihassa liikkuu, vaan kun polkupyörävaras kävi yöllä, niin silloin pysyi ihan hiljaa. Heilutteli varmaan häntäänsäkkin sille. On noissa pihavahdeissakin melkosesti eroa :)

    VastaaPoista
  6. TeSa: Niinpä, mikähän lie estikin lähestymästä.
    Mammutti: Tuntuu, että moni on puhunut oikeasta käärmekesästä, toivottavasti noita ei nyt ihan alvariinsa lähelle änge.
    Lila: Tuo koiruus rakastaa villaa ja meillä käydäänkin aina vääntöä kumpi noita saa käyttää:)
    Tess: Olen myös kuullut, että koirille ja kissoille hyvin vaarallinen.
    Sude: Hihii sitä Eetua, tosin Annikin on joskus vedellyt tyytyväisenä hirsiä olkkarissa vielä kun vieraat jo tallustavat sisällä:) Välillä sitten haukkuu ja murisee yläkerrassa rymisteleviä lapsia.

    VastaaPoista
  7. Mulle ihan vesi herahti kielelle kun näin nuo langat...aaah!!
    Koira on viisas eläin, ja toimi tässäkin todella hyvin. Tekstitv:ssä oli että tänä vuonna kyitä on tavallista enemmän. Teillä on onneksi hyvä talonvahti, mutta varovainen kannattaa silti aina olla.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos bemu:) Varovaisuuteen varmasti syytä tänä vuonna. Oikein mukavaa loppuviikkoa sinullekin.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.