sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Mistä tietää kevään/kesän tulleen?

Oivalsin sen tänä aamuna, hihii! No, tietenkin siitä, että hiippailee yöpaitulissa sääret paljaina vain kevyt poncho harteillaan ulkona hakemassa jotakin. Sisään tultuani kurkkasin lämpömittaria ja ainakin tämä meidän näyttää juuri nyt  3 astetta. 

Lintuja on jo joka puolella, vallan vallaton sirkutus kuuluu varhaisesta aamusta jo. Tunnistin punarinnan ja mustarastaan. Olen ihan jo ylpeä itsestäni. Tämä on kyllä pelkästään esikon ansiota tämä sillä hän on ihan höyrähtänyt lintuihin ja lintukirjoja luetaan päiväsaduiksi, iltasaduiksi ja joka välissä muutenkin.

Tunnustan kyllä, että aika pian viileys ajoi minut takaisin sisälle kuuman kupposen äärelle ja nyt täällä ollaan ihan beigenä, minä värien ystävä? Taidan myös hiukan rutista sillä viime viikolla äkkilähdön yhteydessä Helsinkiin oli pakko napata lähimmästä paikasta puikot ja lankaa. Kätösiin valikoitui Usvaa ja Novitan alumiinipuikot. Olen siis viikon noilla nitkutellut harvakseltaan ja niistä on jo maali monesta kohtaa lähtenyt.


Tulollaan pikasniikkerit Helmiksen ohjeella. Olen jo toisen kokonaisen purkanut, koska siitä tuli liian leveä. Aina ei tosiaan mene kuin Strömsöössä.

Jospa keittäisi lisää kahvia ja jatkaisi tikuttamista. Pyykit, hys hiljaa siellä kylppärissä.

6 kommenttia:

  1. hih

    täälläkin oli vain 2,4+ kahdeksaan maissa ja valkoista höyhenkevyttä lunta tuli taivalta, onneksi kaikki on sulannut pois

    VastaaPoista
  2. Hih, mukavaa sunnuntaita! Hui, ei minua vaan saisi pyörähtämään ulkona yöpaitulissa, hrr! Tuolla on vasta aamusumu hälvenemässä, lämpöasteita varmaan kaksi vasta. Väri on minusta kaunis! Ja nitkutan aina alumiineilla, en ole muunlaisiin tottunut, no yhdet puiset on, mutta en osaa yhtään sanoa ovatko ne paremmat.

    VastaaPoista
  3. Nyt on jo selvästi kevättä ilmassa, on ollut aivan mahtava päivä, jee!

    VastaaPoista
  4. Nyt on jo selvästi kevättä ilmassa, on ollut aivan mahtava päivä, jee!

    VastaaPoista
  5. Kevättä on täälläkin ilmassa! Ja nytkin paistaa vielä aurinko täysillä:) Pyräilykauden jo aloitin, vaikka aamusella on vielä vähän viileää.
    Mukavaa sunnuntai ehtoota sinulle!
    Ja hei, kyllä ne pyykit siellä hiljaa pysyy, meillä ainakin:))

    VastaaPoista
  6. Minun pyykkini pysyivät korissaan koko viikonlopun! :)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.