sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kuuma kuuma kesä


Viimeinen lomaviikkoni alkaa maanantaina. Kävin tuossa välillä viikon paiskimassa töitä ja nyt taas huilitaan. Tämä lomaviikonloppu on alkanut varsin helteisissä merkeissä, huh huh vaan! En kyllä valita, en ja hei, omputkin kasvaa kypsyy.


Tässä me makoillaan nurtsilla Empun kanssa. Juuri hetki ennen tätä auvoista olotilaa, tuo suuri pyydystäjä roikotteli hiirtä kurkusta. En ole ennen nähnyt livenä kuinka kissa pyydystää hiiren ja syö sen lähes elävältä, yh hyh!

Eilen taas matkasin pääkaupunkiin ystävää tapaamaan. Meillä oli varsin selvät sävelet reitistä, jonka ajattelimme kulkea. Villavyyhtiin ja sieltä Oulunkylään Lankamaailmaan.


Villavyyhdistä olin jo etukäteen katsonut Geilskin lankoja ja niitäpä sitten nappasin matkaani reilusti yhden (kahden) Baktuksen verran. Linkki ohjaa Ravelryyn.


 Lanka on aivan ihanaa Geilsk Tweediä 50g/380m.

Ajattelin raidoittaa huivini. Kaksi lankaa vielä jaksan päätelläkin, sen lupaan.


Eikös olekin hellyttävä vyöte, viimeistään tämän nähdessään sitä sortuisi.


Pellavainen? käsityöpussukka, mieletön tuo vuori. Tuota kun saisi yhden tunikallisen verran jostakin. Pahasti kuitenkin pelkään, että voi jopa olla uusiokäytettyä tai ainakin jotakin vanhempaa materiaalia.

Tätä kirjaa olen pohtinut pitkään ja olin päättänyt sen sitten myös tällä reissulla ostaa. Näin teinkin. Läpi selasin jo bussissa kotimatkalla ja loistohankinta.

Vallilasta sitten tosiaan matka jatkui Oulunkylään, josta matkaani tarttuivat pakolliset eli puikkoja. Jos joku tietää mistä voisin löytää 2mm ja 2,25mm puisia sukkapuikkoja pitkinä versioina siis 20cm sukkikset (ei bambuisia vaan muuta puuta) niin ei kun vinkkiä antamaan. Toivoisin niin, että Knit Prolla olisi noista puisista muitakin pieniä kokoja kuin tuota Harmonya. Ruusupuiset ja Ebenpuiset eivät kokemukseni mukaan ole oikein kestäneet. Väännän siis sitä kuuluisaa peltiä.

Tässä vielä Ogelin ostokset. Vain yksi kerä lankaa, hyvä minä!


Nyt sitten kirpputoritavaroita penkomaan, pesemään ja silittämään. Jatkoin pöydän pitämistä viikolla sillä mielestäni tuolla liikkuu kohtuullisen hyvin tavara ja ihmiset.

Ihanaa sunnuntain jatkoa itse kullekin. Talletellaan nämä ihanat ilmat talven varalle.

5 kommenttia:

  1. Kauniita lankoja olet onnistunut löytämään. Minäkin olen miettinyt noita metallikärkisiä puikkoja, mutta nämä koivuiset saa nyt toistaiseksi riittää. Kunpa saisikin muutaman tällaisen lämpimän päivän pulloon ja sitten talvella päästäisi sen pullosta ulos huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään kun noin voisikin tehdä. Minä kyllä myönnän ihan suoraan, että taidan kärsiä jonkinasteisesta pimeän vuodenajan kaamoksesta. Mikään ei ole ihanampaa kuin loikkia paljain jaloin kesämekossa kotosalla.

      Poista
  2. Espoossa on kans huippu lankakauppa Menitan myymälä Soukan ostoskeskuksessa. Minusta se on parempi kuin Lankamaailma, siellä on lankakahvilakin ;-)
    En nyt muista mitä puikkoja siellä on, jos joskus käyn niin yritän muistaa katsoa!
    Tällainen keli saisi jatkua piiitkäään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kuulosti houkuttelevalta, jospas seuraavan kerran sinne suuntaisi. Hih, minä maalaistollo tarjosin vuorokausilippua bussissa sille laitteelle siis sitä mikä ostetaan kuskilta (ei leimattava). Onneksi Lila sen sitten otti haltuunsa ja näytti jatkossa molempien puolesta. Maalaisserkku todellakin taidan olla;)

      Poista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.