Kollipojan seikkailuja I

Otsikon päähenkilö on punapaitainen kattimme Valtteri. En malta olla kertomatta tapausta ensimmäiseltä kesältään täällä maalla. Valtteri on syntynyt huhtikuun puolenvälin tienoilla ja tuolloin elettiin ihan loppukesää. Heinät oli jo kertaalleen niitetty ja uusi satokin jo hyvässä kasvussa samoin viljat jo pitkiä. Meillä oli tapana aina silloin tällöin lähteä koko perhe kävelylle iltasella, reitti vain oli hiukan aina useimmille outo. Kävelimme ja yhä noin teemme peltojemme reunaviivoja pitkin - ihan kiitettävästi matkaa siten tuleekin.

Valtsulla oli aina tapana lähteä mukaan. Tepsutti perässämme ja niin tuolloinkin. Olimme tulleet tuuheimman heinäpellon reunaan ja yhtäkkiä huomasin, ettei kattia näkynyt. Ajattelin sen kääntyneen takaisin kotipihaan vaan ei, oli ajatellut oikaista ja sitkeästi tuli sankan heinän lävitse alkuun, mutta sitten taisi iskeä paniikki sillä urhea sankarimme alkoi hyppiä kuin vieteri ilmaan siellä heinän keskellä jotakin nähdäkseen ja eihän tuollaista kukaan pitkään jaksa ja lopulta väsyi. Silloin alkoi sieltä jostakin heinän seasta kuulua surkea moukuna "mjoooouuuu, mjouuu...". . Yritimme sankaria houkutella ääntemme avulla suunnistamaan vaan ei - surkea ulina vain jatkui. Ei siinä mikään muu auttanut kuin hakea uljas nuori herra sieltä keskeltä peltoa. Oli aika villin näköinen keikkuessaan miehekkään olkapäällä.

Sittemmin on kyllä rohkeus lisääntynyt eikä ole tarvinnut enää noutaa herraa kantaen.

Tänään sitten olikin aikainen herätys ja Viivibiilin nokka kohti ansiotyötä. Onneksi oli tällainen pehmeä lasku sillä jotenkin on ihan puhti pois yhden päivän jälkeen, huh!

Ilta onkin sitten kulunut jääkaapin täyttöretkellä ja uunien lämmityksellä, täällä jos missä tarvitaan villasukkia. En oikein enää pärjääkään tavallisilla kaupan sukilla, aina on räpylät ihan jäässä.

Jos vielä menisi vihreän sukkalangan metsästykseen, Esikko esitti myllykirjelmän vihreistä sukista. Saamansa pitää..

Virtuaalikupillinen kahvia - olkaapa hyvä!