Ruusuja sinne, ruusuja tänne..

Niinpä niin, loppuviikosta ja tänään noita on jaeltu sinne sun tänne. Tapahtumarikas viikko onkin takanamme.

Maanantaina Esikon ope soitteli minulle ihan uusista luokkakuvioista. Olimme olleet siinä uskossa, että aloittaa isompien ryhmässä uuden opettajan kanssa ensi syksynä. Uusi ope oli jopa HOJK:ssakin juuri tästä syystä, että tutustuu lapsen asioihin. Menin aivan mykäksi äimistyksestä ja ääneni takaisin saatuani totesin, että ehei - näin ei tule tapahtumaan. Erityisopetuksen johtajalle viestiä ja pikapalaveri heti samana päivänä, läsnä me vanhemmat, nykyope ja johtaja itse.

Ilmeisesti tuo nykyinen opettajansa on laittanut minulle toukokuun alusta viestiä uudesta mahdollisesta ryhmästä, joka olisi omiaan Esikolle, muttei mitään muuta kommenttia asiasta eikä ollut ihmetellyt edes sitä, etten vastaa. Minulle asti tuo viesti ei ollut tullut. Johtaja kyllä totesi, ettei yksi sähköposti riitä vanhempien suuntaan ja että missään tapauksessa ilman neuvotteluja vanhempien kanssa ei suunnitelmia käydä noin vain muuttelemaan. Totesi myös saaneensa nykyopettajalta hiukan toisenlaista käsitystä eli uskoi meidän olevan täysin mukana tässä uudessa suunnitelmassa. Ilmoitti erittäin älykkäästi, että käytännössä lapsella on paikka kummassa vain ryhmässä katsomme parhaaksi.

No, tässähän tehdään niin kuin lapsen kannalta paras on eli menee tuonne alkuperäissuunnitelman ryhmään, jossa on jo kerennyt harjoitella kevään mittaan, jossa kemiat kohtaavat kokeneen pitkän linjan ammattilaisen kanssa, jossa huumorintajuisella otteella hyvällä ryhmähengellä toimitaan ja tehdään töitä. Lisäplussaa tuo luokkatovereiden iät, jotka ovat joko samat tai pikkuisen vanhempia eli näitä yläkoululaisia. Pientä mallitusta ja mahdollisuutta katsoa ylöspäin. Kysyin myös Esikolta itseltään kumpaan tahtoo mennä ja mitä mieltä on. Isompien luokasta ei olisi suostunut harjoittelun jälkeen palaamaan nykyiseen enää ollenkaan ja tässä toisessa oltuaan, kysymykseeni: "Mitäs mieltä olit opettajasta ja luokasta?": En ole mieltä! Siinäpä se sitten tyhjentävästi.

Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta jäi kyllä hiukan kaihertamaan tämmöinen vatkaus vielä viimeisellä kouluviikolla. Mietin myös, että ymmärrän nyt myös lapsen outoa käytöstä loppukevään aikana. On varmaan ollut aika ihmeissään minun puhuessa yhtä ja open toista, hmmmh!

Mutta sitten iloisempiin asioihin; torstaina juhlittiin poikasten kevätjuhlia ja molemmat vintiöt nappasivat stipendit. Ensimmäisen kerran myös Esikko osallistui esitykseen ihan alku- ja loppukumarruksia myöden. Ikinä ei tämän äidin silmät ole vuotaneet näin. Olen niin ylpeä molemmista rimppakintuistani.



Tuomien kukkiessa sitten juhlittiin Neiti Nököä tänään, siirtyy ensi vuonna sitten jo kuutoselle. Voi miten aika rientää ja taas lopsottimet lorottivat minulla, onneksi oli aurinkolasit, joiden taakse piiloutua, nenä vain loisti punaisena kilpaa auringon kanssa. Loistotodistuksen toi neitikin kotiin ja maanantaina alkaakin sitten hänellä jo heti ratsastusleiri tuossa lähellä Hobunin tallilla. On viisi päivää kokovuorokautisesti heppailemassa. Ihana asia, että löytyi tuollainen näin kätevästi.





Tässä iltana muutamana tepsuteltiin taasen tuolla takapelloilla ja näin seesteistä kuvaa sieltä nappasin, peuroja ei sentään näkynyt, mutta jänisparat luulivat olevansa piilossa heinän seassa vaikka korvia pilkotti sieltä täältä.






Tätä näkymää kun katsoin ennen pellonreunaan tuloa, ei voinut muuta kuin huokaista.

Vaikka olenkin alkuperäinen "kaupunkilainen", en enää voisi kuvitella palaavani "sivistyksen" pariin. Minun sydämeni kuuluu tänne maalle.

Oikein lämpöisin ajatuksin ja kovin herkistyneenä..

Z