Voi tätä hassua kultaani. Löysi jostakin liiterin uumenista isänsä tekemän sähkökitaran. Ei ihan timmissä kuosissa ole, mutta sehän ei tahtia ole haitannut. Hän soittaa ja soittaa - kuvitteellista laulua. Riemurinnoin myös kaikki automatkammekin, kappale on mikä milloinkin on sattunut korvan sopukkaan tarttumaan.
Pienestä se kuitenkin välillä ilo kumpuaa. Samoin on laita surunkin kanssa. On löytynyt suuri rakkaus koululta, jos jonakin päivänä ei kultamuru olekaan samassa taksikyydissä, voi niitä krokotiilinkyyneliä. Eilen hain itse poikkeuksellisesti sälperin ja murhehan oli valmis, kun yhteinen kyyti jäi toteutumatta, mutta houkuttelin hänet ovelasti kanssani sopankeittoon ja niin saatiin pikapikaa valmiiksi kesän ensimmäinen kesäkeitto. Hän on kuulemma mestarikokki.
Hyvin nukutun yön jälkeen ei aamu näyttänytkään parhaita puoliaan sillä yläkerrasta tultiinkin muutama porras pyllylleen alas ja ikävästi sattui ranteeseen, pylleröstä puhumattakaan. Onneksi selvittiin mitä ilmeisimmin pienellä nahkaruhjeella ranteessa. Kyllä se edelleen suurin apu se puhallus on, laastarikin joskus hieman lievittää tätä niin isoa poikaa.
Nyt on kaverimme tukitädillään muutaman päivän ja huilaa meistä. Täällä yritetään korjata sillä välin hujan hajan olevat tavarat takaisin oikeille paikoilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.