tiistai 5. toukokuuta 2009

Rantapallo ja mä..



..ollaan kamuja. Tepsuteltiin aurinkoisen illan kunniaksi kylki kyljessä pitkin pihamaata. Heppu on edelleen hyvin pyöreän mallinen eikä tuo pyöreys ole kyllä pelkkää pörheää karvaa ja alusvillaa. Nämä ovat hauskoja nämä meidän "pikkupojat" - ovat niin äärettömän seurallisia kumpainenkin. Toki punapaidatkin ovat, mutta jotenkin eri tavalla. Täytyy myöntää, että näky on välillä hupaisa, kun kuistin kaiteella istuu neljä kattiroikaletta ja vuorotellen mätkivät tassuilla ikkunaan: "Evästä ja sassiin!" Hyvin ovat oppineet talon tavoille isommilta, päivät kuluvat kuivurilla hiiriä ja rottia vaanien ja illoiksi voikin sitten tuupata itsensä sisälle lasten pyöriteltäväksi ja paijattavaksi.

Minulla ei tänään mennyt ihan putkeen. Päivä itsessään oli jo etukäteen tiedossa minuuttiaikataululliseksi, mutta siihen lisäksi atk-ongelmat, joiden takia muutamia ylimääräisiä pikakirjoitustöitä suit sait. Iltapäivällä sitten työtoveri huomasi pihalla majailevan Viivi-biilin takarenkaan tyhjäksi, pässin pylly, koiran peräkarva ja muutama yhtä painokelvoton, ihan uusi kesärengas. Muutama minuutti sen jälkeen soittaa Esikon ope: "Tuo sinun poikasi..." näin hän aina aloittaa, tällä kertaa yksi rikkipotkaistu oven lasi ja täyteen tukittu vessanpönttö, huoltomiehen olivat joutuneet tilaamaan. Arvatkaapa, huokaisinko tajutessani hepun menevän tänään koululta suoraan asuntolaan, ennätän tässä hiukan laantua ja pystyn rauhallisesti asian kanssaan huomenna selvittämään. No - minä riensin palaveriin ja miehekäskulta singahti työpaikan pihalle renkaan vaihtamaan, pusi ja muisku sinne kotisohvien miehelleni..olet aarre.

Psst. oletteko nähneet kadoksissa olevaa siivoojaa, jonka kuulemma pitäisi olla täällä?

4 kommenttia:

  1. Voi sentään, onpa siinä tapahtumia yhdelle päivälle kerrakseen. Mutta hengissä selvisit, joten kaikki hyvin.. Vaikeudet on tehty voitettaviksi! Kissakaverisi ovat ihania, mukava lukea tarinoita niistäkin.
    Mukavaa kesän odottelua t. TiiMa

    VastaaPoista
  2. TiiMa: juuri näin:) Oikein mukavia loppukevään päiviä sinullekin, kiva kun poikkesit.

    Zeldis

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti tämä päivä on ollut sinulle lempeämpi :) Tuollaisia päiviä ei montaa peräkkäin halua!
    Hali sinulle
    Lila

    VastaaPoista
  4. Kiitos Lila, parempaan päin on jo menty, onneksi;)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.