Rentoon kesämieheeni palaan hetken päästä. Ennen sitä kuitenkin lienevät paikallaan pahoittelut pitkästä postaustauosta. Uusi työni on vaatinut kaiken huomioni ja vapaa-ajalla ei oikein ole jaksanut juuri muuta kuin kodin välttämättömät asiat. Tähän samaan saumaan sattui sitten vielä niin, että hemoglobiinini romahti hieman alle sataan. Sitä kun tutkittiin niin lääkäri totesi varastoraudan olevan kovin kovin vähissä eli mikrosytäärinen anemia. Tänään sitten hain rautaa tipan muodossa ja katsellaan josko bloggari tästä piristyisi. Hoitsu kertoi tämän olevan melko tavallista reumaatikoilla. Se taitaa tasainen krooninen tulehdustila kuluttaa rautavarantoja aika lailla.
Rento kesämieheni on sitten tässä
Meillä on sisällä melkoisen kuuma kesäisin ja Velmu tapaa vilvoitella eteisen oven edessä aina tässä asennossa. Masu mukavasti näin tuulettuu.
¨
Toinen herralle tyypillinen asento on sitten tämä. Niin pian kuin lasken ostoskorini lattialle, löytyy heppu sieltä tässä asennossa. Täytyykin varoa, ettei päädy kaveri vielä kirpparille sillä tuossa usein vien uutta tavaraa sinne pöydän täytteeksi.
On se vaan suloinen heppu ja oikea sylivauveli. Suorastaan loukkaantuu, jos hänet siirtää pois sylistä huonon hetken ollessa käsillä. Yöt viettää minun ja Miehekkään välissä sängyssä herrana ja hidalgona. Onkohan hänet hemmoteltu piloille?
Olen saanut kaksi tunnustustakin - en ole niitä unohtanut vaan palaan niihin mahdollisimman pikaisesti.
Leppoisia syyspäiviä mahdollisuuksien mukaan kaikille.