sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Mistä tietää kevään/kesän tulleen?

Oivalsin sen tänä aamuna, hihii! No, tietenkin siitä, että hiippailee yöpaitulissa sääret paljaina vain kevyt poncho harteillaan ulkona hakemassa jotakin. Sisään tultuani kurkkasin lämpömittaria ja ainakin tämä meidän näyttää juuri nyt  3 astetta. 

Lintuja on jo joka puolella, vallan vallaton sirkutus kuuluu varhaisesta aamusta jo. Tunnistin punarinnan ja mustarastaan. Olen ihan jo ylpeä itsestäni. Tämä on kyllä pelkästään esikon ansiota tämä sillä hän on ihan höyrähtänyt lintuihin ja lintukirjoja luetaan päiväsaduiksi, iltasaduiksi ja joka välissä muutenkin.

Tunnustan kyllä, että aika pian viileys ajoi minut takaisin sisälle kuuman kupposen äärelle ja nyt täällä ollaan ihan beigenä, minä värien ystävä? Taidan myös hiukan rutista sillä viime viikolla äkkilähdön yhteydessä Helsinkiin oli pakko napata lähimmästä paikasta puikot ja lankaa. Kätösiin valikoitui Usvaa ja Novitan alumiinipuikot. Olen siis viikon noilla nitkutellut harvakseltaan ja niistä on jo maali monesta kohtaa lähtenyt.


Tulollaan pikasniikkerit Helmiksen ohjeella. Olen jo toisen kokonaisen purkanut, koska siitä tuli liian leveä. Aina ei tosiaan mene kuin Strömsöössä.

Jospa keittäisi lisää kahvia ja jatkaisi tikuttamista. Pyykit, hys hiljaa siellä kylppärissä.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Tässä hetkessä

Eilinen kului tyhy-päivää viettäen Kaisankodissa - teki oikein hyvää arjen suhinan ja pöhinän keskellä.

Siellä päivän päätteeksi työyhteisömme toiveesta keskustelimme luennoitsijan johdolla stressinhallinnasta sekä tietoisuuden taidoista. Oikein antoisaa.

Itse menneellä viikolla jonkinmoisia stressitunteita kyllä taisin kokea sillä mentyäni lääkäriin luulemani silmätulehduksen vuoksi sainkin yhtäkkiä huomata olevani matkalla silmäklinikalle Helsinkiin. Alkuepäilys oli iriitti, mutta onneksi lopputulema sitten kuitenkin episkleriitti eli kovakalvon tulehdus. Ei sekään täysin läpihuutojuttu ole, mutta hoituu nyt onneksi viikon kortisonitippakuurilla.

Tuolla eilen keskustellessamme tietoisuudesta ja tässä hetkessä elämisestä ja itsekin niistä töissä asiakkaille paljon puhuessani, kävin tänään sitten oikein itseäni seuraamaan. Olen keskittynyt tietoisesti aina käsillä olevaan asiaan, mahdollisimman alusta loppuun. Täydempi ja tyytyväisempi olo, ei jatkuvaa sinkoilua ympäriinsä ja asiasta toiseen. Eihän tähän aina kykene, se on selvä, mutta edes välillä yrittäisi tsempata.

Päivän tuokiokuvat ovat tässä


Keskeneräisten laatikosta poimittu sukankutile


Hemuli ikkunalla lintuja säkättämässä. Höpsö, ei suostunut menemään ulos vaan tuossa nyt runnoo ruukkugerberaani ja karvastaa sen täysin


Kaupan alealtaasta poimittu kaunis lasi, joka sai ryhtyä kynäpurkiksi


Ihme. Terttuneilikkani viikon takaa, joka porskuttaa edelleen.


St Paulia aka paavalinkukka, jolla on kolme eri väristä kaveria. Nämä ovat minulle niitä rakkauskukkia. Niitä oli aina kotikotona ikkunan väärällään, samoin mummilan ikkunoilla. Näitä on myös niin monia ihania värejäkin, jotta huokaus vain.

Päivän tuokioni taitaa päättyä ruokapöytään. Jostain kantautuu ihana valkosipulinen juuston tuoksu. Uunissa oleva ruoka taitaa olla valmiina. 

Sitä kaikkein parasta lauantaita teillekin.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Poikasen sukkaset

Jotakin valmistakin taas tältä sukankutomuksen etanalta:)

Tuossa taannoinhan neuloin Sammakkomiehelle eli kuopus Kepposelle sukat mutta Esikko kotilomallaan otti ja rakastui niihin niin, että Kepponen lahjoitti ne hänen matkaansa. Niinpä ei auttanut muu kuin ryhtyä tikuttamaan Kepposelle uusia tilalle. Nyt tuli valmista.


Poikasen sukkaset

Lanka: Austerman Step 6, väri 619
Puikot ja silmukoita: 2.75mm Knit Pro Karbonz 56s.
Kenelle: Kuopus Kepposelle, tassun koko 43
Fiilis: Tyytyväinen, näissä miesten kokoluokissa on melkoinen nitkutus vaikka neuloisi paksummillakin puikoilla:)

 

Nyt on Kepposellakin sitten uudet sukat. Jokohan sitä saisi itselleen välillä tehtyä, hih! Eli eikun seuraavien kimppuun, ennätin jo aloittaakin. Tuota villabambumohairia tällä kertaa puikoilla.

Oikein ihanaista perjantai-iltaa toivotellaan täältä.
 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen kevätpäivä?

Niin se taitaa olla, että ihan ensimmäinen kunnon kevätpäivä on ollut ainakin meillä tänään. Yli kymmenen astetta lämmintä ja lumet ovat hävinneet vauhdilla. Tosin paljastivat sitten uudet/vanhat lemmikkimme, huokaus sentään..


Helmi puolestaan on vallannut työpöytäni. Voiko enää olla neidimpi?


Ei puhuta sitten tuosta pesemistä kaipaavasta ikkunasta.  Tytsi muuten harrastaa juuri tätä - mitä hankalamman näköinen kasa jossain, niin sieltä löytyy neiti nukkumasta. Helmi taitaa näinä päivinä täyttää 10kk - melkein jo iso tyttö.


Tällainen meiltä löytyy verannalta sisäoven pielestä, aiheuttaa tulijoissa välillä hilpeyttä sillä koira ei tekisi pahaa kärpäsellekään ja kissat.. no.. ei ne taida ainakaan tulijoita purra, heh.

Mukavaa kevätpäivää sinullekin lukijani.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Viikonlopun kunniaksi

Ihan vain koska on viikonloppu ja koska Esikkokin taas kotosalla lomalla, nappasin marketista mukaan kaksi nippua reilun kaupan terttuneilikoita. Tästä on tullut jo pikkuhiljaa tapa. Ostan vähintään kerran kahdessa viikossa silmää ilahduttavan kukkakimpun kotimaljakkoon. Näistä saa niin hyvän mielen ja kun ostaa reilun kaupan kukkia niin toivottavasti sillä tavoin saa tuettua köyhiä työntekijöitä siellä jossain. Tässä tapauksessa Kenialaisia työntekijöitä.


Jostakin syystä tällä kertaa väri ei houkuttanutkaan vaan ennemminkin tuollainen pelkistetympi kauneus.

Nyt voisi keitellä kupin kuumaa ja nauttia olostaan muuten vaan.

Pellekin sanoo moi! ja toivottaa sitä parhainta viikonloppua itse kullekin.


Hassu ilme pojulla. Mutta yhdyn minäkin hänen toivotuksiinsa - leppoisaa viikonloppua.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Crash Test Dummies

Tuossa taannoin otin kokeillakseni tällaisia neuleputkiakin jokusen ja kokeilin dipata ne.


Tämä on jotakuinkin reilut 20 cm leveä ja en nyt mitannut, mutta arvelen pituudeksi noin 140cm-160cm.

Sitten vain dipaten ja sieltähän sitä värillistä putkea tulikin. Muutaman värjätyn olen lahjoittanut eteenpäin tuubihuiveiksi ommeltuna ja tästä nimenomaisesta dippauksesta ei nyt olekaan sitten kuvaa. Kuitenkin kuivuttuaan putki voidaan purkaa ja neuloa. Minä kylmästi leikkasin noin sentin tuolta päästä pois (hermoni eivät pitäneet pään aukaisussa nyhräämisessä) ja kerin tuon langan kahdelle samankokoiselle kerälle. Tämä oli dipattu siten, että siitä tuli kaksi identtistä pätkää ja sen mukaan olikin sitten tuo jako kahteen kerään helppo tehdä. 

Sitten vain aloittamaan raivoisa nitkutus. Epätoivo minut meinasi vallata sillä lanka oli melkoisen kiharaa ja värjäyksen jälki ei ole ihan samoin tasaista kuin lankaa suoraan värjätessä. Mielessäni siis väijyi melkoisesti epäilyksiä valmiiden sukkien ulkonäölle.


Näyttää tässä vaiheessa vielä aika pahalta - eikö vain?


Mutta, sinnikkäästi vain apinan raivolla jatkoin 2mm puikoilla nämä minulle ihan huippuajassa (hieman reilu viikko) valmiiksi.


Tässä vielä mennään varsin alkuvaiheessa ja jälki on tosiaan melkoisen möykkyistä. Itse neulominen ei ollut kovinkaan hankalaa vaikka lanka noin kiharaa olikin. Apinoin Heidin tavan tehdä kahta sukkaa yhtä aikaa kaksilla puikoilla. Tein niin, että neuloin aina yhden väriliun kerrallaan per sukka ja sitten toisesta ja kas toimipas hyvin sillä näin mutkattomasti en ohuita sukkia olekaan tekaissut. 

Valmistuneet sukat kastelin sitten kokonaan kunnolla ja laitoin pingottumaan blokkereille. Ihme sieltä jälleen kerran kuoriutui. Katsokaas vaikka!

Jäljestä ei enää havaitse kiharuutta kuin vähän, jos sellaista tietää etsiä. Eikä värikään silmääni kovin epätasaiselta nyt sitten kuitenkaan näytä.



Crash Test Dummies

Lanka: Schoppelwolle perussukkis 4ply, Zelda's Dippins Test Dye
Koko: 39 tassuun
Puikot ja silmukat: Knit Pro Karbonz 2mm, 64s.
Menekki: 74g 
Fiilis: Ihan voittajaolo, jiihaa!


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kuinka käytän nostepinneä

Matilda Aurora  tuossa kommentissaan kyseli jonkinlaista how to use-reportaasia. Niinpä ajattelin yrittää. Tämä siis vain minun tapani tuota käyttää. Itse katselin ihan vain lyhkäisesti tätä linkin videota youtubessa ja sovelsin omaan käyttööni. 

Ensin on pinne (mikähän tämän suomenkielinen nimi muuten mahtaa ollakaan?)
ja siihen solmin aloituslangan tuollaiselle löyhälle rusetille. Voisi varmaan myös kieputtaa ilman solmimistakin muutamaan kertaan.
 


Tässä vielä lähempää
 


 Minä olen siis oikeakätinen ja pidän pinneä vasemmalla kädellä niin, että alempi varsi lepää kolmen alimman sormen varassa ja peukulla ja etusormella asetan lähtölangan suurinpiirtein puoleen väliin ylempää vartta.



Tästä sitten alan kietomaan, tuolla tavalla viistoon ja aina kahden kolmen kieputuksen jälkeen pyöräytän hieman pinneä vasemmalle tuolla pitelevällä kätöselläni. Oikea jatkaa kieputteluaan.


Työn edetessäkin tuen tuolla etusormella syntyvää kerää, pinne tuntuu olevan hitusen liukas ainakin näin uutuuttaan.
 

Tässä ollaan jo 50g vyyhdin loppupuolella


Tässä hetkeä ennen irroitusta. Pujottelen tuon päälle jäävän langan napakasti muutamaan kertaan päällilangan alle. Tämän jälkeen irroitan aloituslangan tuolta varren ympäriltä ja työnnän kerän varovasti yläkautta pois pinnen ympäriltä.


Näistä minun tavallani kerityistä keristä tulee hiukan munamaisia sillä minusta se on kaunein niin, mutta eihän mikään estä kieputtamasta enemmän vaakatasoon. Tässä ylhäältä päin ja ainakin nämä 50g kerät pysyvät kyllä pystyssä ja lanka kulkisi niin päältä kuin sisältäkin.
 

Tässä vielä tuo aloituslanka eli siitä sitten kiinni ja neulomaan mikäli tahtoo sisältä purkautuvan kerän kanssa neuloa.

Oma mielipiteeni on kerittyäni nyt niin 20g-100g kerään tällä, että toimii minun tavallani parhaiten pienten kerien kanssa, muttei tuosta ruma tullut 100 grammaisesta kerästäkään.

Nostepinnejä löytää verkkokaupoista ihan googlettamalla sillä sanalla. Näin ainakin minä omani etsin ja tilasin. Minun taisi tulla Purlescenceltä  Briteistä, mutta onhan näitä varmasti muitakin kauppoja ja varmasti monen hintaisiakin.

Toivottavasti tästä oli edes hiukkasen apua.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Söööpönen..

Niin on kyllä pakko ihan lässyttämään minun ryhtyä sillä kun sain Crash Testit valmiiksi ja pingottumaan, jäi niistä sellaiset tylsän näköiset jämänöttöset jäljelle. Jiihaa, oiva tilaisuus ryhtyä testaamaan uutta nostepinneä.

Ja sitten iskikin jo lässytysmeininki sillä katsokaas vaikka. On ne vaan niin söööpösiä..



Tuolla saa aikaan niin mahdottoman sieviä keriä ja on se aika söpönen tuo nostepinnekin. Kirsikkapuuta tämä minun kappaleeni.






Minun on kyllä tunnustettava, että olen sen verran materialisti ja esteetikko, että jos vain mahdollista niin valitsen ympärilleni niitä kauniita ja silmää hiveleviä asioita ja tavaroita. Tottakai eurojen määrä tähän vaikuttaa mitä suurimmassa määrin ja elämässä tärkeiden asioiden järjestys, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

Empun saimme tänään puoliväkisin ulkoilukierrokselle ja heppu on ollut sen jälkeen sisälle tultuaan oikea kyljessä kiehnääjä ja voi sitä jutun määrää. Tämä kissa keskustelee ihan hirmuisesti ja vastaa joka kerta kun kysytään. Nytkin konsultoi minua vissiin sitten nostepinnen käytöstä:)


Kukista lienen myös jaaritellut jo väsymiseen asti, mutta ne vain ovat niin käsittämättömän kauniita kaikkine väreineen. Sitä on myös tämä gerberakin


ja niiden myötä tahdonkin toivottaa kaikille mitä ihaninta sunnuntaita.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Sellainen talvipäivä

Välillä on mukavaa vain tepastella ympäriinsä ja kuvailla arkisia asioita. Kun niitä kuvia sitten katselee, havahtuu siihen tosiasiaan miten paljon arjessa on iloittavaa.


Kuten esimerkiksi tämä hienonhieno aamun maisema. Tänne suuntaan kun katseli oli tämän näköistä ja ...


toiseen suuntaan paistoikin sitten jo täydeltä terältä. Siellä pilkottaa vanha hevostallimme. Hevosta ei ole ollut enää vuosikymmeniin, mutta siellä asusti muinoin. Näkyyhän siellä koirulin koppikin, jossa ei tosin ole koskaan käynyt, hih!

Taikka sitten karvaisten kaverusten ystävyys


Ensin tietysti piehtaroitiin hangessa ja vasta sitten halailtiin

Erään "valkoinen" autokin näyttää kaipaavan pesua, kääk!


Oikeasti, on se valkoinen!

Ihanan aurinkoista keskiviikkoa teille kaikille, kiitos myös parantavista kommenteista. Täällä voidaan jo paremmin. Myös dippilaarin toimitukset saadaan tänään ajan tasalle, pahoittelut pienestä viiveestä. 

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Yrjö ja pyrstöyskä

Sitä on sitten puhuttu norjaa siihen suureen luuriin ja pyrstöyskitty samaan aikaan. Yöh ja ääh..

Voiton puolella jo, mutta hitusen vielä hutera olo.

Aloittelin Crash Test Dummyjä, niistä sitten myöhemmin lisää, toivottavasti jo piankin. Mutta sillä välin nelijalkaisten kommelluksiin.

Kusti osaa ottaa elämässä rennosti. Ihan näin pullukka poika ei ole miltä kuvassa näyttää. On vain kehittänyt hirmuisen pitkän talvikarvan  ja alusvillan. Väritkin kuvissa hiukkasen päin sitä kuuluisaa mäntyä.



Nuo masukarvatkaan eivät koskaan pysy kuosissaan, heti harjaamisen jälkeen tämän näköiset taas.


Tämä poika se on maailman kultaisin tapaus. Ihan kaikkien kaveri. Jos toinen yrittää vaikkapa riitaa haastaa, heittää vaan seljälleen ja kujertaa toista mieluummin leikkiin. Emppukin jopa sulaa pelleilemään tämän kullanmurun kanssa vaikka mielestään arvokas vanhempi kissaherra onkin.


Sitten meillä on tämä parivaljakko


"Mami, toi kiusaa mua taas, auta!"


"Äläs ny ui liiveihin!"

Pelle on tosiaan ihan umpirakastunut Anniin. Jo kaukaa huoneen toiselta puolen naukuu ja juoksee kohti kultaansa. Mistä lie johtuu tämä?

torstai 4. huhtikuuta 2013

Ihastuksia

Ajelin tuossa taannoin Tarjoustalon ohitse ja päätin käväistä tarkistamassa löytäisinkö jämäkerilleni söpöä kannellista rasiaa. Sellainen on nimittäin ollut hakusessa siitä asti kun tilasin itselleni nostepinnen.

Edit. kuvan lainasin netistä ja tämännäköinen on nostepinne


Eli langanpää tuonne uraan kiinni ja sitten lankaa pyörittelemään puikon ympärille. Samalla pyöritetään myös pinnen vartta samaan aikaan. Tulee kauniita pieniä sisältä purkautuvia keriä eikä tarvita kallista kerijälaitetta. Minulla sellainen kyllä on, mutten viitsi pieniä langanloppuja varten sitä käyttää sillä se myös muodostaa suuren reiän keskelle pienille kerille.

Olen sen verran neuroottinen lankojen suhteen, etten tahdo kaikenlaisten langanloppujen pyörivän missä tahansa ja minkälaisella sykkyrällä ikinä. Mutta laatikon/rasian piti olla katseen kestävä ja jonkinlainen silmän ilo.

Tällaisen sitten löysin 



Leveyttä melkein 30cm ja korkeutta reilut 20cm, syvyyttä ainakin sen 25cm. Edessä tuollainen hauska "salpa".

Sinne vain sieviä jämäkeriä pinnellä kietomaan. Entäs sitten, kun joskus täyttyy, hui! Tietääkö kukaan mistä löytäisi kauniita hatturasioita?

Toinen päähänpinttymäni viime ajalta on Puro Batik. Olen aina suorastaan ylenkatsonut sitä ja sitten menin haksahtamaan muutamaan kerään. Ajatukseni on neuloa tuubihuivi kevätilmoille. Mutta - tuohan on ihanaa neulottavaa. Ei kenelläkään olisi niitä vanhoja värejä Batikia enää, myytäväksi asti?

Päivän kissahassu on tässä - kiemurapelle.


Dippilaarikin on tänään muuten täyttynyt, hih!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Apulaiset kaikkialla

Me olemme hyödyntäneet pitkiä pyhiä hieman raivaamalla paikkoja Miehekkään kanssa ja apulainen on seurannut lähes herkeämättä touhuja. 

Tässä uuden harrastuksen parissa


Hieman tosin vaarallista, kohta voipi olla tikka otsassa pahimmillaan.

Tässä tuli todistetuksi Axen voima naisten huumaannuttajana


Pelle puolestaan yrittää hurmata minua ilmeisesti


Makoili puhtaan pyykin pinossa, ronttimus! Oikea pääsiäispelle, hih!

Nyt taidan mennä jatkamaan raivauksia, kannattanee hyödyntää tällainen harvinainen inspiraatio.

Vielä neljä työpäivää ja sitten onkin viimeinen talvilomaviikkoni.