tiistai 27. tammikuuta 2009

Ikävä ja haikea käsikädessä

Niin, kuva taitaa kertoa ainakin osan eli ikävä kesää, varsinkin kuvan myöhäistä iltaa takapelloilla. Näitä pellonreunoja tulee aina kesäisin kierrettyä kilpaa jänislauman kanssa. Anni on kerran tehnyt valjaissa sellaisen voltin jäniksistä riehaannuttuaan, että kesti hetkisen ennen kuin neiti saatiin solmustaan ulos. Nykyään osaamme jo hiukan varoa sinkoilevia pitkäkorvia.

Jollakin tapaa tämä päivä on ollut sellainen, että sitä kuvaa jotenkin parhaiten tuo sana "haikea", en tiedä miksi. Mutta sellaistahan se elämä on välillä pulppuilee pelkkää iloa, välillä ollaan haikeita, koetaan ne kaikki upeat elämän värit. Toista ei olisi ilman toista. Iloa tähän päivään tuo niinkin arkinen asia kuin: lapset siivosivat kaatopaikan autostani, siis sen Ämmässuota muistuttavan. Rontit vielä tohtivat ihmetellä kauheaa siivoa, katseita peiliin tenavaiset

Aika-ajoin tulee juttua työkavereiden ja muidenkin hiukan oudompien ihmisten kanssa siitä, että asumme maalla ja osan on ollut vaikea hahmottaa miten maalla. Ei ole huolta naapureiden häirinnästä sillä niinkuin alla näkyvästä kuvastakin näkee: noin kaukana on lähin naapuri. Eivät nyt ihan häiriöksi asti ole, eikä tarvitse pelätä vaikka kelteisillään vehtaisi. Tuota matkaa tullee tietä pitkin n. 800m ja linnuntietä jonkin verran vähemmän. Saamme olla hyvinkin rauhassa.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Vauvalahja valmiina


Valmiina siis, nyt voin huokaista. Aikaa jäi ruhtinaallisesti eli ensi perjantaihin mennessä oli määrä valmistua. Silloin siis viimeinen mahdollinen päivä antaa tuo saajalle. Itse käyttäjän saapumispäivä onneksi on vielä aika kaukana. Molemmat on tosiaan tehty Opalin sukkalangasta ja molemmat aloitettu kärjestä, myös tumput. Reunoissa italialainen päättely. Nyt on hiukan sellainen höh-olo, mitä sitä tekisi? Onneksi on noita keskeneräisiä eli niiden kimppuun siis.

Pihapiiriimme on ilmestynyt ylimääräinen kisuli, sellainen hiukan omiemme näköinen tummanpunainen. Ilmiselvästi hyvinvoiva kotikissa, en tunnista kenen eikä anna kovin helposti lähestyä, joten toivotaan, että palaa omaan kotiinsa eikä ala säännönmukaisesti tässä pihassa oleilemaan. Mutta mielenkiintoista oli se, että muistutti näitä meidän katteja ja oli aika nuori eli voisiko olla vaikka Valtsu-herran poikia, hih! Herrahan kerkesi hiukkasen tyttöjen perässä juosta ennen kuin otti ohra ja leikkuri.

Ihana talvisää jatkuu ja kyllä nautinkin maisemasta, lisää vain tai ainakin annetaan pikkupakkasen jatkua, ettei nämä nykyiset vaan sula.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Vauvasukkaset

Vauvalahjan ensimmäinen osa eli sukkaset ovat valmiina, en vielä ole niitä höyryttänyt, mutta kaikki aikanaan.. Lankana on Opalin sukkalanka, lanka on jotenkin herkullista väritykseltään pitkine väriliukuineen. Vielä tekaisen pienet tumput pariksi samasta langasta.

Muuten eilinen ja tämä päivä on mennyt seuratessa ja ihmetellessä erään nimeltä mainitsemattoman keskustelupalstan riitelyä. En sinne nokkaani ja lusikkaani enää tunkenut, koska näytti siltä, että siellä puhina oli jo riittävää ilman minuakin. Totean vain sen, etten millään ymmärrä miten pienistä asioista onnistutaan kokoamaan tuommoinen roihu ja vielä niin, että yleensä joku täysin pahaa tarkoittamaton keskustelija sitten pahoittaa mielensä. Mutta tämä oli tässä minun kommentointini siihen, piste.

Edessä uusi viikko haasteineen, sikälikin, että uusi työ uusine mielenkiintoisine käänteineen odottaa helmikuun alussa ja nyt tsempataan sitten vanha työpöytä ja -tilanne kunniallisesti loppuun eli tämän kuukauden olen vielä vanhassa työssäni. Surullisinta näissä vaihdoksissa on aina se, että jälkeensä useimmiten jättää ihania työtovereita - niin nytkin, mutta onneksi en olekaan vanhaa työtä vaihtamassa mistään ikävästä syystä. Uusi vain on niin mielenkiintoinen kaikkine minulle haasteellisine osasineen. Toivottavasti pystyn olemaan työn mittainen.

Ulkona tiputtelee hiljakseen lunta, yöksi on tulossa pikkupakkanen. Nautitaan talvesta, jospa se sieltä vielä kunnolla tulisi.

torstai 15. tammikuuta 2009

Tyttötautinen ja rähmäsilmä

Ensinmainittu on Anni the koira. Paha kyllä naapurin Jere on yllätetty pihapiiristä ainakin kerran, onneksi sen tulo nähtiin ja oma koiruus kipin kapin sisään. Jere on komea mustavalkoinen Lapinkoira, en uskalla edes kuvitella minkä näköisiä tulisi näiden kahden pennuista, hui sitä karvan määrää! Jerellä on tapana lähteä aika-ajoin omille teilleen. Tulee tuosta vajaan 700 metrin päästä naapurista ja käy vuorotellen moikkailemassa toisen naapurin Nanaa ja meidän Annia, varsinainen naistennaurattaja. Tosin Annilla on yleensä tapana näytellä purukalustoaan Jerelle, mutta en uskalla siltikään ottaa riskejä juuri nyt, sattuneista syistä.

Rähmäsilmä puolestaan on tuo Kuopus Kepponen, onneksi saatiin pikaisesti tipat, josko nyt parantuisi kiltisti ja nopeasti eikä please- tarttuisi muihin.

Minä puolestani onnistuin reväyttämään jotenkin kummallisesti toisen nivuseni ja kävely on aika ankkamaista tällä hetkellä. Takapuoli pitkällä puolelta toiselle kiikkuen, tiedättehän..puuttuu vaan se tasaisin välein kuultava kvääk..

Onneksi on jo torstai-ilta, tämä viikko on ollut yhtä lentämistä ja ympäri kuntaa suhaamista. Onkin jo aika viikonlopun tulla. Valmistuneita ei ole esitellä, nyt on tekeillä useampi keskeneräinen yhtä aikaa ja liian kiire. Ehkäpä ensi viikolla sitten taas, toivossa on hyvä elellä.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Kuka pelkää harjaa?


Hei, eipäs käydä kikkaroihin sen harjan kanssa, taikka annan isännän hampaista. Kusti, pakene - ennätät vielä..

Ei hittolainen, tässähän on verkko, kähmänkäpälä sentään..ei tästä pääse minnekään, auttakaa joku...

Kuten huomaatte poikia on totuteltu tänne tulostaan asti harjaamiseen ja kyllähän tuo jo kuvista huolimatta sujuu, harjaa vain on pakko höykyttää ei sentään harjaajaa koskaan. Mutta pakko mikä pakko, jo ihan siksikin, että karvaa on aika mittavasti ja poijjaat peuhaavat milloin puussa, milloin marjapuskissa tai heinäkasassa.

No, saatiin nuo kuitenkin lopulta ihan asiallisesti siistittyä. Nyt pötköttävät navetan vintillä masut pullollaan ketarat taivasta kohti, kuorsaus vaan kaikuu..
Käsityöt edistyvät omaan tahtiinsa, pikkuiset vauvansukat työtoverin keväällä syntyvälle vaaville ovat kohta valmiit ja eräs hyshys-juttu myös, josta en kyllä hiisku täällä vielä sillä saattaisin paljastua.


Tässä hörpin kaffetta pysyäkseni vielä hetken hereillä, on muutama hommanen tehtävänä. Ensi kertaan taas.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Puuropäivä

Sunnuntaita vaan kaikille. Siinä missä muut herkuttelevat sunnuntaisin pihvillä ja muilla juhlaherkulla, meillä keitettiin iso kattilallinen kaurapuuroa. Minun puurolautaseni sai vielä koristuksekseen mojovan voisilmän ja ai miten herkkua - ihan sunnuntaista juhlaruokaa, eikö?

Tänään elettiin muutoinkin hiukan jännittäviä hetkiä, navetalla. Kosti-poju oli liian kärkäs ja yritti sonnin jauhokupille. Tästäpä sonni riemastui ja nappasi salamannopeasti Kostin niskavilloista hampaillaan ja viskasi kattiparan menemään. Sinne pakeni navetan vinttiin kisuparka hirmuista parkua pitäen. Luulin jo päivien olevan luetut, mutta mitään näkyviä vammoja en löytänyt. Todennäköisesti siis pelkistä karvoista otti kiinni, ovathan nuo tosiaan niin pitkät, että kiinni hyvin saa. Toivottavasti poju nyt otti opikseen ja varoo isompaansa vastedes.

Muutoin on virallinen pyykinpesu- ja silityspäivä. Lasten pieniä kamppeita pitää myös seuloa. Karmeaa hommaa tuo lajittelu.

Onneksi pahin pakkanen nyt hetkeksi laantui, kunhan vaan ei olisi hirmuisen liukasta.

Eli lähdetäänpä kaikki joukolla ulos, eikös?

torstai 8. tammikuuta 2009

Räsyakka

Niin, vaihteeksi on kädet, lähinnä ranteista sormiin päin kipeänä ja turvoksissa. Onneksi ei hirmuisen pahasti, mutta kuitenkin sen verran ettei neulomisesta eilen tullut mitään. Myöskään sormuksia en saa toistaiseksi pois, yleensä ovat hyvin löysällä. Tänään tuntuu hiukkasen paremmalta, mutten ota riskiä vielä uudelleen kipeytymisen pelossa.

Aijai, tein ikkunaostoksia netissä. Kiertelin suosikkilankakauppani läpi ja kuolasin näppiksen märänpuoleiseksi. Mitään en kuitenkaan ostanut. Olen todella yrittänyt olla selkärangan omaava neuloja. Tavoitteeni on ollut vähentää lankavarastoani radikaalisti ja olenkin siinä onnistunut ihan kiitettävästi. Tämä on kyllä ollut lähinnä pois myymisen ansiota. Mutta ei auta - raaka totuus on, etten näillä vaivoilla pysty sellaista määrää koskaan neulomaan pois. Niinpä varastosta on pikku hiljaa seulottu pois kaikki sellainen lanka, jota en usko käyttäväni. Ja uutta olen hankkinut hyvin vähäisesti, mutta sitäkin harkitummin. Voin siis olla tyytyväinen.

Tänään on Esikon asuntolapäivä, käytännössä tarkoittaa sitä, että menee koululta asuntolaan parkkihoitoon ja illalla ennen kahdeksaa haen kotiin. Tuon tavoite on ollut totuttaa häntä uusiin ihmisiin ja ryhmäytymään, samoin tarjota hänelle omia juttuja ja lomaa meistä kotijoukoista. Toki samalla pieni hengähdyshetki meille kotiporukoille. Normaali sälli tulee kotiin siinä puoli neljän aikaan ja ennättää pistää koko kodin hyrskyn myrskyn reilussa puolessa tunnissa minkä jälkeen minäkin kotiudun. Isänsä on usein tuohon aikaan iltatöillä ja poitsu on sen aikaa sisarusten valvonnassa. Ei toimiva ratkaisu, mutta pakon sanelemaa. Alkuun noista tukiperhe- ja asuntolapalveluista oli huono omatunto, mutta nyttemmin olen tajunnut, ettei se kannata. Totuus on kuitenkin se, että ei varmaankaan kukaan vanhempi jaksaisi juosta uhmaikäisen tavoin juoksevan vilpertin perässä ilman mitään taukoja vuodesta toiseen. Toisaalta myös on nyt nähnyt pojan itsensä nauttivan omista hengähdystauoistaan.

Puikoilla on ollut nyt Ilun ihanaista Oisko maata armaampaa, toinen sukka valmistunee piakkoin, kunhan käpälät antavat myöden. Myös Esikon viheriäiset on aloitettu, ehkäpä jonakin päivänä pääsen yhden työn ihmeeksi. Not yet..

Olen kyllä nauttinut myös säistä sillä vaikka onkin kylmä, niin se loskainen talvikeli on paljon kurjempaa ja nyt on niin valoisaakin.

Ei kun jatkamaan uraäidin loputonta työsarkaa..voikaahan hyvin siellä eetterissä

tiistai 6. tammikuuta 2009

Kollipojan seikkailuja II

Päähenkilönä samainen kattipoika. Tämän tapahtuman aikaan kollipoika oli saanut ikää reilun kolme vuotta ja myöhäiskevättä elettiin. Olin ihmetellyt kissaa, ettei koskaan lähtenyt riiaamaan, ei siis vaikuttanut olevat kisutytöistä lainkaan kiinnostunut. Repe ja autuaammille metsästysmaille siirtynyt veljensä oli leikattu jo alle vuoden ikäisinä heti kun se oli mahdollista. Repe siis on Valtterin velipuoli, pojilla on sama isä ja ikää vuosi Repen hyväksi. Valtterille ei aikaa tullut tilatuksi koskei näyttänyt minnekään lähtevän.

Mutta palataksemme asiaan: tuo kevät muutti kaiken. Kaveri alkoi viipyillä reissuillaan yhä pidempään ja alkoi olemaan tosi kurjan näköinen - oli selvästi tapellut aina silloin tällöin. Mutta eräänä aamuna pitkän poissaolon jälkeen tuli kotiin tosi pahan näköisenä, syvä reikä päälaella. Silloin minulle riitti ja tilasin kaverille ajan peppulääkäriin. Ajattelin, että samalla katsastetaan tuo päävamma, joka näytti tosi pahalle. Kissa kuitenkin söi suht normaalisti, mutta kerrankin pysyi kotinurkissa.

Niinpä sitten heti seuraavana päivänä otin kuljetuskopan esiin. Piti kyllä miettiä kovin miten kuljetukseen tottumaton kattimaakari sinne saataisiin. Niinpä laitoin kopan perälle poitsun suurta herkkua eli tonnikalaa ja sitten vain asemiin ja heti kissan kömmittyä tonsun perään läjäytin luukun salamannopeasti kiinni. Sitten koppa käpäliin ja kissa kyytiin. Näky ja meteli oli kertakaikkisen mieleen jäävä. Kissa piti sellaista sähinää, murinaa ja syljeskelyä, ettei parempaa ole nähty. Venytti koppaakin ponnistelemalla siihen malliin, että olin aivan varma sen ratkeavan liitoksistaan. Matkaa kirkolle eläinlääkäriin oli sen 16km ja lähellä määränpäätä katti yhtäkkiä kaatui kyljelleen hengettömän näköisenä, oli varmaan rassukka jo aivan shokissa. Mielessäni ajattelin kiikuttavani kissan suoraan tekohengitykseen lääkärin pöydälle. Mutta ei sentään, perille päästyämme kisu virkosi kuin taikaiskusta ja piti odotushuoneessa vienoa moukua lähes koko odotusajan. Sattumalta siellä oli ikäiseni mies myös hiukan kovia kokeneen kollin kanssa samoissa aikeissa, nauroimmekin liekö ovat keskenään taistelleet. Mutta - ehkeivät sentään, hauska sattuma kuitenkin. Meidän naureskellessamme, itse osapuolet näyttivät varsin loukkaantuneilta saamaansa kohteluun.

No, lopulta sitten sisään lääkäritädin hellään huomaan ja kissa välittömästi unten maille. Täti ei ottanut mitään riskiä vaan piikitti suoraan kopassa olevaa kissaa. Sitten vain parturivehje surisemaan ja etupäätä tarkastamaan. Kun alue oli saatu puhdistettua ja hyvin näkyville paljastui koko karmeus. Reikä oli reilun puolen senttinen halkaisijaltaan ja ulottui luun läpi, kuulemma toisen kissan purema kuitenkin eikä minkään villieläimen niin kuin oletin. Kissalle antibiootti piikkinä ja lääkeresepti kouraan. Sitten käytiin takapään kimppuun ja tässä vaiheessa katsoin parhaaksi poistua odotustilaan odottamaan.

Pian jo sitten tulikin kutsu takaisin hoitohuoneeseen, hommat hoidettu. Loppuevästykseksi sain ohjeen, ettei tarvitse laittaa kopan kantta takaisin. Kissa nukkuu kuitenkin vielä tuntikaupalla. Hyvä juttu, kiitos teille rouva. Lasku ja kassan kautta kotimatkalle.

Sijoitin velmun viereeni pelkääjän paikalle, jotta voin seurata tilannetta siinä ajaessani. Mutta kuinka ollakaan puolessa matkassa kotiin päin ajaessani, herra kattinen kampeaakin ihan toreissaan pystyyn ja alkaa haahuilemaan kohti minua. Oli siinä taiteileminen, että pääsin kotiin. Aina välillä painoin hoippuvan kissan makuulle takaisin. Ensi kerralla en tee samaa virhettä pikkukollien kanssa vaan pakkaan heidät lukon taakse.

Kotiin siis päästiin ja ei mahtanut olla kaverilla kivaa herätessään molemmat päät kipeänä. Mutta otti kuitenkin kiltisti lääkkeensä aina kun ruiskun esille otin, ihan kuin olisi tajunnut, että häntä hoidetaan. Pari viikkoa meni puoli kaljuna kunnes kunnon sänki kasvoi otsalle ja pian jo menokin oli entisenlaista, poikkeuksena vain se, että on sen jälkeen pysynyt kotikulmilla eikä ole tullut enää rähjäisen näköisenä kotiin. Hyvä niin, välillä olen miettinyt onko toinenkin osapuoli ollut samassa kunnossa tai ehkä vielä pahemmassa, mene tiedä, mutta mahtoi olla upea mimmi, kun tämänmoisen aikaan sai.

Kusti ja Kosti joutuvat leikkuriin heti keväällä, ennakoidaan kiltisti tulevaa. Ovat nyt melkein 7kk eli hyvin voi kohtapuoliin jo leikatakin. Maalaiskissan elämä on täynnä ihania nuuskuja metsäjäniksistä ja pellonvieret ja ojat täynnänsä mukavia peltohiiriä, joita jahdata ja kiitettävät määrät niitä raahataankin tuohon portaiden juureen ja välillä sisälle verannalle astikin. Mutta en voi kuvitella kissaa vapaana oikeastaan missään muualla, sillä taajama-asutuksessa ne aiheuttavat liikaa hankaluuksia muille ja joutuvat monenlaiseen vaaraan itsekin. Täällä matkaa lähimpään naapuriin on sen yli 700m linnuntietä ja pysyvät tässä omilla mailla. Oli vanhempi kisu kerran ilmaantunut naapurin kynnykselle. Heillä on kaksi mustaa kollipoikaa ja rouvaa oli naurattanut iltaruoalla, kun kahden mustan vieressä portaalla oli istunut tumma punakirjava perin pulleassa kunnossa oleva katti odottavan näköisenä. Viisaasti oli Repen ajanut kotiinpäin, eikä ole sen koommin kuulemma yrittänyt sieltä evästä. Kotoakin tuota riittävästi nimittäin saa.

maanantai 5. tammikuuta 2009

Kollipojan seikkailuja I

Otsikon päähenkilö on punapaitainen kattimme Valtteri. En malta olla kertomatta tapausta ensimmäiseltä kesältään täällä maalla. Valtteri on syntynyt huhtikuun puolenvälin tienoilla ja tuolloin elettiin ihan loppukesää. Heinät oli jo kertaalleen niitetty ja uusi satokin jo hyvässä kasvussa samoin viljat jo pitkiä. Meillä oli tapana aina silloin tällöin lähteä koko perhe kävelylle iltasella, reitti vain oli hiukan aina useimmille outo. Kävelimme ja yhä noin teemme peltojemme reunaviivoja pitkin - ihan kiitettävästi matkaa siten tuleekin.

Valtsulla oli aina tapana lähteä mukaan. Tepsutti perässämme ja niin tuolloinkin. Olimme tulleet tuuheimman heinäpellon reunaan ja yhtäkkiä huomasin, ettei kattia näkynyt. Ajattelin sen kääntyneen takaisin kotipihaan vaan ei, oli ajatellut oikaista ja sitkeästi tuli sankan heinän lävitse alkuun, mutta sitten taisi iskeä paniikki sillä urhea sankarimme alkoi hyppiä kuin vieteri ilmaan siellä heinän keskellä jotakin nähdäkseen ja eihän tuollaista kukaan pitkään jaksa ja lopulta väsyi. Silloin alkoi sieltä jostakin heinän seasta kuulua surkea moukuna "mjoooouuuu, mjouuu...". . Yritimme sankaria houkutella ääntemme avulla suunnistamaan vaan ei - surkea ulina vain jatkui. Ei siinä mikään muu auttanut kuin hakea uljas nuori herra sieltä keskeltä peltoa. Oli aika villin näköinen keikkuessaan miehekkään olkapäällä.

Sittemmin on kyllä rohkeus lisääntynyt eikä ole tarvinnut enää noutaa herraa kantaen.


Tänään sitten olikin aikainen herätys ja Viivibiilin nokka kohti ansiotyötä. Onneksi oli tällainen pehmeä lasku sillä jotenkin on ihan puhti pois yhden päivän jälkeen, huh!


Ilta onkin sitten kulunut jääkaapin täyttöretkellä ja uunien lämmityksellä, täällä jos missä tarvitaan villasukkia. En oikein enää pärjääkään tavallisilla kaupan sukilla, aina on räpylät ihan jäässä.


Jos vielä menisi vihreän sukkalangan metsästykseen, Esikko esitti myllykirjelmän vihreistä sukista. Saamansa pitää..


Virtuaalikupillinen kahvia - olkaapa hyvä!

perjantai 2. tammikuuta 2009

Mun ikiomat Maijat

Mun Maijat

Malli: oma sävellys, kaksi palmikkoa päällä, tiimalasikantapää kuten aina
Lanka: Gjestal Maija väri nro 218, lämmin tumma leijonankeltainen
Silmukoita: kärjessä 12 s puikolla (2.75mm Knitpicks Harmonyt), varressa alkuun 13s ja myöhemmin vielä 14s puikolla
Menekki: 2 x 50g
Fiilis: autuas, minun minun

Tämän sävyistä keltaista metsästin pitkään ja sitten sitä löysin Länskäreitten ensimmäisellä tapaamisella Lohjalta. Sääli mikäli pitää paikkansa, minkä Fiinaneuleessa kuulin, että tehdas olisi mennyt konkurssiin ja maahantuonti jo senkin vuoksi loppuu.

Näin se vaan loma lähenee loppuaan, viimeinen virallinen lomapäivä tänään. Maanantaina sitten taas arkinen aherrus alkaa. Sikäli kuitenkin hyvä, että koska lähes koko loman on joku perheestä ollut kipeä niin alan jo kaivata ulkomaailman tuulia.

Vuosi on alkanut rauhallisissa merkeissä, esikolle suhautin tarpeeseen fleecepuseron. Vaaleanruskeaa maastokuosia ihan peruspusero, mutta ah - niin rakas tuntui olevan. Mukavaa myös, että huolii vielä äidin tekemiä. Muutenkin pitäisi istuksia ompelukoneella nyt tosissaan, kaapit pursuavat kankaita ja tuo esikko on oikeasti jo melkein 168cm/12v. Kaikki vaatteet ovat punteista ja hihoista puolitangossa. Asiaa hankaloittaa myös se, että on kovin kovin hoikka, eli ostovaatteista ei usein löydy istuvia. Täytynee selata nuo Ottobret ja piirrellä hiukan kaavoja viikonloppuna, viimeisistä ompeluksista on sen verran aikaa, ettei vanhoilla kaavoilla tee enää mitään.

Mutta nautitaan tästä kuvassakin näkyvästä ihanasta auringon pilkahduksesta kun sitä nyt kerrankin on.