Tänään koitti suuri ja tärkeä päivä! Oli aika varmistaa, ettei pikkuisia kissoja yllätysmomenttina ilmestyi ruokakuntaamme ainakaan tässä vaiheessa lisää. Helpointa oli siis kolmen kahdeksankuukautisen pennun kanssa leikkauttaa se leikkaamaton kolli.
Näin myös tapahtui. Velmuhan inhoaa autoilua. Ei protestoi kopassa olemista eikä jos auto on sammuksissa ja hän kopassa, mutta se hurina. Matkaa siis tehdään Velmun komean laulun säestämänä, hih! Se on sikälikin oudon kuuloista, että tämä poika juttelee yleensä vain kurisemalla ei juuri koskaan naukumalla. Takaisin palasimmekin sitten lähes hymyileväisen pojan kanssa. Oli saanut jotain troppia, joka kuulemma tekee hieman hilpeäksi.
Kotona ei sitten malttanut ollenkaan ottaa rauhallisesti vaan kun minä ruokottomassa tilassa olevaa tiskiallasta ryhdyin raivaamaan koneeseen niin pojuhan siihen ilmestyi tapansa mukaan
Velmuahan ei vesi pidättele. On ihan tavallista, että menee noille suurille tuplavesikupeille ja upottaa etutassut sinne kainaloita myöden ja sitten alkaa kroolaus. Toki siinä kastuu sitten kaikki muutaman metrin säteellä.
Poika ei malttanut alkuun levätä lainkaan vaan piti saada parikin annosta ruokaa ja päästä vielä muutaman kerran vadille niin sitten tunnin parin päästä jo näytti hieman rauhallisemmalta
Tosin nytkin tätä kirjoittaessa keittiön altaasta kuuluu taas kilinä. Velmuuuu....
Katsotaanpa huomenna kun kipupiikin vaikutus lakkaa ja ollaan toisenlaisten troppien varassa, hih!