Näytetään tekstit, joissa on tunniste Löpinää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Löpinää. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Välipalaa nauttimassa

Viimeisin sukantekele hiukan junnaa paikoillaan nyt ja kun kävi kutsu Neiti Nököltä, että fiinimpää paksua pipoa kaipailee aina päässään majailevan ruskean vaihtoehdoksi, niin eihän minua kahta kertaa tarvinnut houkutella. Ruokakauppareissulla Neiti hiplasi hetken lankahyllyä ja punainen Karusellikerä joutui kassiin ahtaalle ruokaostosten joukkoon.

Paksuilla puikoilla pistelin menemään ja yhdessä illassa muiden touhujen lomassa tämä valmistui. Viimeistely kesti sitten hiukan aikaa ja koristusta hetki myös mietittiin ja nyt viikonloppuna viimeinkin sitten päätettiin. Lopputulos on maailman yksinkertaisin toteuttaa, mutta mikä tärkeintä saajalleen mieleinen. Eli ohimolla roseetekniikalla tehty kukka koristeenaan sopiva nappi. Lankana tuo Karuselli ei ole mikään kovin mukava neuloa, hiukan muovisen tuntuinen ja ei varmaan lämpöarvokaan kovin huikea ole, mutta ei kutita ainakaan. Meillä neiti on vauvasta asti ollut oikea kuumakalle, kulkee nytkin pakkaspäivinä lyhythihaisissa paidoissa sisällä. Onneksi sentään huolii ulkosalle enemmänkin päälle. Tullut siis isäänsä, pojat ja minä sitten kuljemme moninkertaisissa vetimissä, jottemme paleltuisi.

Sunnuntaita vietellään ja letuista hillon kera nautitaan. Esikko poimii kokonaiset marjat hillostaan muiden lautasille ennen lettunsa popsintaa. Pikku hiljaa aletaan suunnata katseita tulevaan viikkoon. Lomalaiset varsinkin, ovat olleet täällä kuin pellossa koko viikon. Minulla ei ollut lomaa ja miehekkäälläkin omat työnsä tässä kotosalla, niinpä varsinkin pojat ovat tilaisuuden hyödyntäneet ja kaikenlaista mielenkiintoista on päässyt tapahtumaan. Kaikki kaapit on pengottu, tuota ihmettelen tosiaan sillä ei luulisi sieltä heille mitään mielenkiintoista löytyvän, mutta niin vain kiinnostaa kovin. Se mukava puoli koululaisten lomaviikossa oli, että se jokailtainen kouluvermeiden laitto ja tohina muutoinkin ei ollut kuvioissa mukana eikä pesukonekaan laulanut ihan joka ilta.

Pikkuhiljaa virittelen isompaakin neuleprojektia: ylhäältä alas neulottua puseroa/neuletakkia. Ajatus on, että paksusta langasta, jottei homma hyytyisi heti alkuunsa ja jotakin erittäin simppeliä. Varalle on sitten noita sukkasia aina välitöiksi jos ja kun hermo alkaa mennä ison työn tekoon, mutta luulisi senkin sujuvan jos kakkosen puikoilla sukkia koko ajan tekee.

Leppoisaa sunnuntaita ja uutta viikkoa kaikille.

torstai 8. tammikuuta 2009

Räsyakka

Niin, vaihteeksi on kädet, lähinnä ranteista sormiin päin kipeänä ja turvoksissa. Onneksi ei hirmuisen pahasti, mutta kuitenkin sen verran ettei neulomisesta eilen tullut mitään. Myöskään sormuksia en saa toistaiseksi pois, yleensä ovat hyvin löysällä. Tänään tuntuu hiukkasen paremmalta, mutten ota riskiä vielä uudelleen kipeytymisen pelossa.

Aijai, tein ikkunaostoksia netissä. Kiertelin suosikkilankakauppani läpi ja kuolasin näppiksen märänpuoleiseksi. Mitään en kuitenkaan ostanut. Olen todella yrittänyt olla selkärangan omaava neuloja. Tavoitteeni on ollut vähentää lankavarastoani radikaalisti ja olenkin siinä onnistunut ihan kiitettävästi. Tämä on kyllä ollut lähinnä pois myymisen ansiota. Mutta ei auta - raaka totuus on, etten näillä vaivoilla pysty sellaista määrää koskaan neulomaan pois. Niinpä varastosta on pikku hiljaa seulottu pois kaikki sellainen lanka, jota en usko käyttäväni. Ja uutta olen hankkinut hyvin vähäisesti, mutta sitäkin harkitummin. Voin siis olla tyytyväinen.

Tänään on Esikon asuntolapäivä, käytännössä tarkoittaa sitä, että menee koululta asuntolaan parkkihoitoon ja illalla ennen kahdeksaa haen kotiin. Tuon tavoite on ollut totuttaa häntä uusiin ihmisiin ja ryhmäytymään, samoin tarjota hänelle omia juttuja ja lomaa meistä kotijoukoista. Toki samalla pieni hengähdyshetki meille kotiporukoille. Normaali sälli tulee kotiin siinä puoli neljän aikaan ja ennättää pistää koko kodin hyrskyn myrskyn reilussa puolessa tunnissa minkä jälkeen minäkin kotiudun. Isänsä on usein tuohon aikaan iltatöillä ja poitsu on sen aikaa sisarusten valvonnassa. Ei toimiva ratkaisu, mutta pakon sanelemaa. Alkuun noista tukiperhe- ja asuntolapalveluista oli huono omatunto, mutta nyttemmin olen tajunnut, ettei se kannata. Totuus on kuitenkin se, että ei varmaankaan kukaan vanhempi jaksaisi juosta uhmaikäisen tavoin juoksevan vilpertin perässä ilman mitään taukoja vuodesta toiseen. Toisaalta myös on nyt nähnyt pojan itsensä nauttivan omista hengähdystauoistaan.

Puikoilla on ollut nyt Ilun ihanaista Oisko maata armaampaa, toinen sukka valmistunee piakkoin, kunhan käpälät antavat myöden. Myös Esikon viheriäiset on aloitettu, ehkäpä jonakin päivänä pääsen yhden työn ihmeeksi. Not yet..

Olen kyllä nauttinut myös säistä sillä vaikka onkin kylmä, niin se loskainen talvikeli on paljon kurjempaa ja nyt on niin valoisaakin.

Ei kun jatkamaan uraäidin loputonta työsarkaa..voikaahan hyvin siellä eetterissä