maanantai 4. kesäkuuta 2012

Niin haikeaa

Vaikka onkin kylmää juuri nyt, niin tuntuu kuitenkin, että luonto suorastaan hyökyy kypsyyteen ja kukkaan.

Sireenipensasrivistöstä kuuluu hurja surina ja siellä on ihan kohta jo täydessä kukassa kukinnot. Tuoksu on nyt aivan huumaava.


Muistattekos ne pelargoniat, joiden väriä arvuuttelin? Näitä upeita punaisiahan sieltä ainakin kahdesta ensimmäisestä tuli.


Ne voikukatkin, jälleen mielestäni siinä kauneimmassa olomuodossaan


Tavarataivaassakin kävin, näin ihania pussukoita tarttui käpälääni. En voinut vastustaa. Pussukoitahan ei koskaan ole liikaa, eihän?


Entäs, näyttääkö teidän muiden menopelin keskikonsoli yleensä tältä?


Nitkuttelen kyllä näitä (toinen on siellä alla jo valmiina) vain auton ollessa alle 40km/h, hihii!

Nyt keittämään kuppi kuumaa ja koivet oikoseksi, lokoisaa alkanutta viikkoa!

7 kommenttia:

  1. No aika taitava nitkuttelija/ajaja olet :-D Ei multa vaan tuollaista synny, yhteysaluksessa kylläkin. Mulla keskikohta on täynnä sanomalehtisilppua, sitä on kissojen koppien aluksena ja Musti harrastaa sen repimistä kun ei tykkää olla autossa. Silppua lentelee sinne sun tänne. No, autoni on lisäksi yleensä aina aika multainen, siis sisäpuolelta.
    Kyllä tämä on sellaista taas, että kukinnat on ohi ennen kuin ehtii hep sanoa, minustakin Suomen suvi etenee liian kivaaseen tahtiin. Saisi hidastaa. Ihana pelakuu!

    VastaaPoista
  2. Voi teillähän on kesä kohta ohitse, kun kukkasetkin on jo hötyvaiheessa. Meilläei syreenissä ole vielä edes lehtiä kunnolla saati sitten nuppuja. Voikukkiin on kyllä jo ehtinyt tulla kukkia

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat. Sukassasi on mahtavat värit.

    VastaaPoista
  4. Hei, ihan epistä tuolla tavoin koko ajan värjäillä niin ihania lankoja, ettei kaikkia ehdi ostamaan, saati neulomaan! :D

    VastaaPoista
  5. Ihan oiea meininki -aina tehdään käsityötä kun vaan on pienikin hetki sille..
    Upeat värit sukassa kuin trooppinen lintu :)

    VastaaPoista
  6. Upeaa sukkalankaa!!! Tommonen sateenkaarilanka!

    VastaaPoista
  7. Kyllä minäkin autossa neulon, mutta vain silloin kun isäntä on kuskina =) Upeita lankoja, sukkaneule ja nuo edelliset.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.