sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Ystäväin ystäväin

Perjantaina rupesin kuulostelemaan keuhkoputkeani, että pe....le, on niin hiivatin kipeä. Ei nuhaa eikä mitään muuta vain riivatun kipeä keuhkoputki. Panadolit ja Buranat kehiin, niitähän minulla on vahvoja varastossa tuon selkäepisodin jäljiltä ja tokeni kohtuullisesti lauantaihin mennessä. Tosin silloin oli tulehtuneen makuinen yskä jo kuvioissa mukana.  Mutta lisää troppia ja kohti Helsinkiä ja Lila-ystävää tapaamaan. Hän jo ennättikin reissusta myös raportoimaan. Lila oli meille ostanut vuorokausiliput ja minimoimme kävelyt sen minkä voimme sillä myöskään ystävä ei itseään ihan terveeksi tuntenut.  Mutta rauhalliseen tahtiin edettiin. Ensin aamiaiselle Forumiin ja sieltä tuttuihin vaatekauppoihin, jotka yleensä aina Helsinki-reissulla ratsaamme. Tällä kertaa ei kyllä minulle tarttunut mukaan muuta kuin alusvaatteita ja kesähuiveja, mutta tarvitaanhan niitäkin, eikös?

Suuntasimme siitä Lankamaailma Nordiaan ja siellähän näytti olevan tarjouksia aika paljon sekä myös neuletapaaminen juuri parhaillaan menollaan. Minun haavini tarttui itselle tuntemattomia sukkalankoja, kuten Viking Garnin Nordlysiä, upeat värit, yksisäikeistä ja 100g/350m samoin kuin Hjertegarnin sukkalankaa yksien sukkien verran. Lähinnä hamstrasin noita hiilikuitupuikkoja, yhdet myös koossa 1.75mm, minä kun neulon niin löysää, että tarvitsen aina paljon pienemmät puikot kuin ohjeessa. Nappasin myös tuon magneettimittanauhan matkaani, auttaisikohan tuo magneetti sitä pysymään tallessa? Taisihan minulla myös huivineulakin mukaan lähteä.


Oletteko muuten huomanneet, että Nordialla on nykyisin myös nettikauppa? (Tämä ei ole maksettu mainos vaan vain yleinen vinkki) 

Oulunkyläänhän me menimme junalla, mutta sieltä tutun rutiinimme mukaan bussilla taas eteenpäin ja Hakaniemen halliin. Siellä on aina pakko käydä ja katsokaas minkä käheän puikkopakin sieltä nappasin!


Tämä on Yhtä Juhlaa - kaupasta. Osui teksti kyllä niin kohdalleen, että!


Hakaniemestä sitten ratikalla kohti keskustaa ja Rossoon syömään. Oi puh, sen jälkeen olikin jo hiukan hankalaa tuo kävely, monestakin syystä, ei oikein happi kulkenut, jalat olivat jo pihviä ja maha liian raskas kantaa. Siispä asetuimme vain Cafe Mochalle Sokoksen kahvilaan. Kiitos ystäväkulta ihanasta päivästä, näitä aina tarvitaan arjen lomaan. Pian taas uudestaan.

Pakko myös tunnustaa nämä kirjahankinnat. Vasen oli eilisen ostos Suomalaisesta ja oikeanpuoleinen tuli kirjakerhosta viikolla. Molemmat vaikuttavat mainioilta. 


Nyt sitten jatkamaan tuota parantelua, ei oikein tahdo lima irrota putkista. Hain viimeinkin jopa kauan reseptillä odottaneen astmapiipunkin eilen varalle odottamaan, jospa siitä olisi apua.

Muistakaahan pestä käsiä ja yrittäkää välttyä taudin rippusilta.

Ihanaa sunnuntaita!

17 kommenttia:

  1. Ihan mahtavia ostoksia olet tehnyt! Tykkään niistä kaikista!

    VastaaPoista
  2. Tuo pakki on kyllä ihan paras, sääli että mun lapset ei osaa lukea englanniksim, muuten olisi haettava itsellekin tuollainen!

    VastaaPoista
  3. Ihania lankoja olet löytänyt. Tommonen pakki pitäis kyllä hankkia :)

    VastaaPoista
  4. Harmi kun vaivaa tuo tauti:(
    Aikamoisen puikkopakin sait itsellesi hankittua.
    Tuosta sainkin omille puikoilleni idean:)
    Paranemisia!

    VastaaPoista
  5. Päiväsi kuulostaa vallan ihanalta paitsi tuon taudin osalta. Pikaista paranemista!
    Nuo Nordlys-langat ovat tosiaankin kuin revontulia, ihanat! Ja pakki on kyllä mainio :-D

    VastaaPoista
  6. Kiva päivä teillä on ollut. Yhtä Juhlaa -kaupan tarjonna tarkastan aina kun hallissa käyn. Olis niiiin monta kivaa rasiaa ostettavana mutta en, en osta.
    Voi, oltais Ogelissa tavattu mutt porukka olikin mun luona neulomassa ja kehräämässä.
    Älä sairastu - parane vain.

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana reissu teillä onkaan ollut! Ja aivan mahtavia löytöjä!!

    VastaaPoista
  8. Kivoja ostoksia ja mukavan tuntuinen päivä sinulla! Harmillista että tuo tauti vaivaa, toivon pikaista paranemista:D

    VastaaPoista
  9. Ihania ostoksia olet tehnyt. Tuo pakki on kyllä huippu.

    VastaaPoista
  10. Aivan tuntemattomia lankoja minulle. Ihanat värit.
    Moni tuntuu sairastavan para-aikaa ja taudit hivuttautuu kohti pohjoista lomalaisten myötä.....

    Pikaista toipumista!

    VastaaPoista
  11. Onpas ihania ostoksia! Hiilikuidut on minulla vielä kokeilematta.

    VastaaPoista
  12. Hienoja lankaostoksia. Keuhkoputket on mullakin tulleet nyt hyvin tutuiksi kun olen yskinyt ja yskinyt. Täällä tosin nyt helpottaa jo, onneksi! Paranemisia sinullekin !

    VastaaPoista
  13. Herkullisen värisiä lankoja! Täytyy pistäytyä paikallisessa Lankamaailmassa katsomassa jos siellä olisi samaa strompegarnia..
    Tuo pakki on hauska, osuva teksti!

    VastaaPoista
  14. Siis toi puikkopakki on ihan huippu! Olen melkein kateellinen siitä. Paranemista!

    VastaaPoista
  15. Teillä on ollut hauska päivä. Ihania ostoksia, tuo puikkopakki on parasta!

    VastaaPoista
  16. Pakkien PAKKI =D
    On teillä ollut hauska päivä!
    Kiitti linkeistäkin ja paranehan nyt kuntoon pian.

    VastaaPoista
  17. Nätin värisiä lankoja :) mukavaa viikkoa sinulle !

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.