perjantai 28. maaliskuuta 2014

Hullutuksia ja intohimoja

Joitakin kuukausia sitten, tarkemmin viime vuoden puolella höyrähdin kehräämiseen. En siinä vielä ole kovinkaan harjaantunut ja lähinnä pienesti värttinällä kehräilenkin. Suurin ongelma on ollut nykyinen ajanpuute. Kesällä helpottaa sen kiireen suhteen. Luonteeni on sellainen, että kun innostun jostakin intohimoisesti niin sen pariin on sitten päästävä kunnolla ja ajan kanssa ja sitähän täällä nyt ei tosiaan ole ollut. 

Mitäs siitä sitten seuraakaan?

No, tietenkin välineurheilua. Täytyyhän höperöllä olla pelit ja rensselit valmiina kunhan aika taas näilläkin nurkilla näyttäytyy. Ajattelinkin teille vilauttaa muutaman suosikkini värttinöistä. Niitä on ainakin viisi vielä lisääkin tuolla kätköissä ja kaivan nekin jossakin vaiheessa esiin kuvattavaksi. 

Jälleen kerran huomaan, että olen tosiaankin välineurheilija parhaasta päästä, hih!


Eli kuten huomata voi, minun juttuni ovat yläpainotteiset värttinä ja eivät ihan kevyimmät mahdolliset ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Jos lähdetään näitä tarkemmin katsomaan niin vasemmalta lukien siinä ovat:



Kaksi trindleä, toinen ebenpuuvarrella ja tuollaisilla erikseen kumiseen "kehrän" osaan kiinnitettävillä painoilla. Minulla tässä eebenpuisessa varressa on nyt kiinni nk. discopallot eli kokonaispaino tällä on 31.5g. Trindle on kiinni lankavyyhdissä, joten lanka alapuolella ei valitettavasti ole kehräämääni:)


Toisessa trindlessä taas on zebrawood-varsi ja tigers eye-painot. Yhteispano tällä kokoonpanolla taas n.16g.

Nämä kaksi olen tilannut Etsystä Trindleman -nimisestä kaupasta. Omalla kohdallani ainakin äärimmäisen sujuvaa ja vaikka valtameren takaa joutuukin tilaamaan ja paypalillä maksamaan niin ei ongelmaa ole ollut. Jos sattuisi jäämään tulliin niin uudistunut verkossa tullaaminenkaan ei ole ollut hankalaa ja sen jälkeen paketti taas matkaa kotipostiin.



Kolmas värttinä vasemmalta on myös Etsyn ihmemaailmasta. Myyjä on tiltawhorl myös tämä sujui täysin mutkitta. Myyjälle kannattaa laittaa info toimituksesta Suomeen niin saat ohjeet jatkotoimenpiteistä. Tämä painaa 33g ja pyörii aivan unelmanätisti. Suositan lämpimästi.



Viimeinen tästä satsista on IST Craftsin värttinä ja myös tämä pyörii todella kauniisti ja tasapainoisesti. Painoa en huomannut punnita enkä nyt valitettavasti muista tarkalleen, mutta tämä malli taisi olla jotakin 30-40g välillä. Toimitus toisinaan hieman kestää sillä näitähän tehdään käsityönä ja riippuen aina sen hetkisestä ruuhkasta, mutta palvelu siitä huolimatta upeaa ja tulleja ei tarvitse pelätä sillä toimitus briteistä takaa sen.

Höyrähdätkö sinä laillani uusista välineistä kädentaitoihin liittyen vai mennäänkö järkipelillä?

Minä painelen nyt takaisin sänkyyn lepäämään. Rintarankajumi minut yllätti tosissaan toissapäivänä ja nyt on lääkitykset sen mukaiset, että ei oikein ajatuskaan kunnolla kulje.

8 kommenttia:

  1. Voi miten hyvä postaus taas Sinulla Zelda!

    Minä tunnustaudun 110% välineurheilijaksi mitä tulee käsityö-harrastuksiini eli ristipistoihin ja kortti-askarteluun.

    Ristipistot on todella otollinen laji uusien ja uusien välineiden ja tarvikkeiden hankkimiseen siinä kun käytetään jos jonkinlaisia hilpetöörejä- Kangasta on ainakin sataa lajia tavallisesta harvasta aida kankaasta meidän asiasta innostuneiden usein käyttämiin käsinvärjätyihin uniikki pellava-kankaisiin.

    Kirjonkehyksiä löytyy perinteisiä pyöreitä puisia mutta saatavana on myös suositut Q-Snapsit joita moni pro-harrastaja käyttää.
    Lankoja on perinteisestä puuvillamuliinista,käsinvärjättyihin puuvilla ja silkkilankoihin ,efektilanoja unohtamatta.

    Kultaneullalla pistely on luksusta , (valmispakkauksia on tietenkin "miljoonia"), ja designer malleja ostamme lehtinen kerrallaan ulkomailta huomattavia määriä...oi,oi tätä hamstraajan onnea ,paljon hyvää on ihanaa !! :D :D

    VastaaPoista
  2. Oi joi...tämä on jotain sellaista käsityön saraa johon en ole ymmärtänyt hurahtaa. Vielä :)
    Aika komiat on kuitenkin sun värttinät. Tuollainen diskopallo olis aikas kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen pitkään luullut, että en työntäisi nokkaani tähän puuhaan, vaan kuinkas kävikään:)

      Poista
  3. Hienoa opetetella uutta.
    Upea huivi tuossa alempana ♥

    VastaaPoista
  4. No jopas on erikoisia vehkeitä. Tuommoisia värttinöitä en oo nähnytkään, missäs niitä nyt näkiskään, heh.
    Kiva se on uusia juttuja oppia mutta onneks en oo hurahtanu mihinkään.
    Parane pian.

    VastaaPoista
  5. Kurja kuulla, ettet ole kunnossa. Yritä lepäillä ja saada itsesi taas kuntoon.
    Juu, hurahdan myös tuohon "välineurheiluun". Jos tulee uusia puikkoja, koukkuja tms. niin pakko on heti päästä kokeilemaan. Ja sitten kun olen kokeillut ja tyytyväinen, niin ystävättäreni hurahtaa myös. Miten niin käsityöt ovat välineurheilua... ;)

    VastaaPoista
  6. Komea värttinäsetti! Itselläni on vain vanerista nopeasti värkättyjä, mutta muihin kädentaitoihin tämä välineurheilu on kyllä jo ulottunut. Minä ja mummu olemme molemmat sellaisia, että kaikki välineet on saatava ;) Valitettavasti aina aika ei riitä kaikkeen ihanaan, ja sitten osa jää vähälle käytölle kaappiin.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.