Voihan mätäkuu!

Sellaiseksihan ne tätä heinäkuuta mielestäni usein sanovat ja ainakin nyt toipilaamme kohdalla se piti kutinsa. 

Neelan jouduin viemään maanantaina uudelleen lääkäriin sillä leikkaushaava tulehtui ja nyt sitten neitonen on antibioottikuurilla. Mutta vaikka hän onkin reipas potilas niin tuota nestemäistä lääkettä inhoaa kuin ruttoa. Voitte varmasti kuvitella millainen näky minä ja Kepponen olemme kun toinen pitää tyttöstä tiukasti kylpypyyhkeen sisällä ja toinen antaa ruiskusta lääkettä. Pikku tirppa räpiköi minkä pystyy ja sylkee lääkettä joka ilman suuntaan. Perään sitten kauhea määrä sylkeä ja vaahtoa suusta. 

Onneksi silloin alkuviikosta viime viikolla tottui tuohon kauluriin puolen päivän takaperin kävelyn jälkeen. Eiköhän se tästä taas iloksi muutu. Tämä kyllä vain vahvisti omaa ajatustani siitä, että Pipsan operaatio tehdään aikaisintaan syksyllä kun on ilmat hieman viilentyneet eikä ole niin suurta riskiä tulehduksista.

Kovin on nyt väsynyt toipilaamme kuvassa sillä otin sen hoitotoimenpiteiden jälkeen ja se ottaa aina neidin voimille niin, että ottaa parin tunnin unet sen jälkeen. 

Jospa minä puolestani palaisin neulomusten pariin tyttösen nukkuessa.

Reipas toipilas

Tänään, hiukan päälle vuoden ja kuukauden iässä koitti Neelan suuri koitos lääkärissä.

Tänään siis aamulla matkasimme tutulle klinikalle. Hiljaisuus korissa oli rikkomaton. Neela ei autoilua inhoa ja on aina ihan tyyni kopassaan. Itse asiassa ei inahtanutkaan koko reissun aikana. 

Tuttu el punnitsi pienen neitimme ja eihän tuo tulos yllättänyt: tyttönen painaa 2,6 kg. Ei ole suuren suuri hän. Mutta - eipä ole ollut mammansakaan. Kaikki sujui hyvin ja näin reipas toipilas meillä on nyt kuusi tuntia klinikalta pääsyn jälkeen.

Velmu on ollut ihana. Hän on pitänyt kaverilleen seuraa 

Ihan kuin kysyisi tässä: "Ootsä ihan okei hani?"

Ja eihän sitä tosiaan uskoisi tämän kuvan perusteella, että Velmu on viikon nuorempi kuin tyttönen. Sen verta isompi on kooltaan.

Niin, olihan Neelalle sellainen verkkosukka yllään ja saimme kaulurinkin mukaan kotiinviemisiksi varalta. Tyttönen kuitenkin kävelee koko ajan sukka päällä ollessa takaperin ja muutaman minuutin päästä kellahtaa oikealle kyljelleen. Päätimme siis ottaa sen pois ja seurata miten antaa haavan olla. Ihan ok toistaiseksi.

Voin todeta ainakin vielä tässä vaiheessa, että Neela on ollut huikean rauhallinen potilas ja helppo toipilas. Nyt kun etukäteen aavistelen, niin epäilen, ettei Pipsan operaatio lähitulevaisuudessa liene yhtä helppo. Pieni kärttymme ei varmasti tule rakastamaan sitä tilannetta, hih. Mutta katsotaan sitä sitten, ei murehdita etukäteen. 

Menen jatkamaan toipilaan tarkkailua. 

Ei anneta säätilan häiritä

Tänä kesänä onkin ollut ei niin kesäiset ilmat. Mutta - ei anneta sen tosiaankaan häiritä.

Sateisina päivinä voi käpertyä lämpöiseen shaaliin sohvan nurkkaan ja ilman omantunnon supinoita neuloskella sukkaa. Itselläni ainakin monesti erityisesti kauniilla ilmoilla on hiukan huono omatunto jos silloin istun sisällä lukemassa tai neulomassa. 

Tänään on kyllä paistanut ainakin meillä, mutta siitäkin huolimatta taidan jakaa kanssanne eilisen sadepisarakuvan pihaltani. 

Siellä ne eiliset kaatosateen pisarat kimmelsivät.

Meillä elellään pikkuneitien (Neela ja Pipsa) sterilisaatioiden toteutusta. Maanantaina vien ensin Neelan operaatioon ja katson sitten miten pian perästä Pipsan. Neelalla tilanne on akuutimpi. Pipsa ei oikein vielä ole asialle lämmennyt. Niin  - ja onhan tuo sen verran kallista lystiäkin, että vien mieluummin erikseen. Erikseen myös siksi, että äitinsä oli hieman työläs toipilaana, joten tahdomme keskittyä yhteen potilaaseen kerralla.

Ai niin, pahoitteluni myös jatkuvista häröistä täällä blogissa. Yritin hieman ajanmukaistaa blogin banneriakin. Voi olla, että vielä jossain määrin jatkan, joten koettakaa kestää.

Mitä rentouttavinta viikonloppua kaikille!

Otanpa yhden kissakuvan nukkuvasta kissasta..

Velmu tuossa torkkui söpösti ja ajattelin luonnollisesti tilaisuuteni tulleen. Menen vain ja nappaan nopsasti yhden kuvan.

Joo, otinhan minä yhden kuvan  ja sitten...

tyyppi heräsi 

ja aloitti shown

Ennen kuin ennätin olla varuillani, oli kameran hihna jo pojan suussa

 ja sainkin käydä aika pitkän neuvottelun, jotta sain sen takaisin itselleni. Jotta se niistä söpösistä kuvista. Minkäs teet kun toinen on toimintasankari niin sehän on sitten aikamoista extremeä tämä kissojen kuvaus.

Pukkasin muuten hieman lankaakin kotikirppikselle. Ostakeehan pois:)

Rouva Helmi Kissanen

Luvattoman kauan olen vetkuillut loppujen kissakamuesittelyiden kanssa. Mutta, parempi joskus kuin ei ollenkaan, eikös?

Vuorossa siis Helmi-rouva.

Helmi on nyt siis 2 vuotta ja 11 kuukautta vanha. Tarkkaa syntymäpäivää me emme kissaneidon osalta tiedä, mutta kesäkuun alkua se on ollut 2012. 

Otsakkeessa mainittu nimitys on suussamme vakiintunut hellittelynimi pentujen syntymän jälkeen sillä Helmihän vietti tosiaan  eilen ensimmäistä äitienpäivää hänkin ja näin rennosti hän sen tosiaan otti.

Kissarouva on säilynyt sirona ja hoikkana aina vain eikä tosiaan tarvitse miettiä mistä tyttärensä ovat kokonsa perineet. Helmi on luovutettu meille alaikäisenä eli ell:n epäilyn mukaan vain 8-viikkoisena. Silmät olivat tuolloin vielä siniset ja kovin pikkuinen tyttönen oli. Epäilenkin, että tuolla on ollut vaikutuksensa luonteeseen. Helmi selkeästi luulee välillä olevansa ihminen. Viihtyy paremmin meidän ihmisten kanssa ja on muutoinkin hyvin omaehtoinen kissa. Ruoan suhteen valikoiva kuin mikä. Välillä syö paremmin välillä huonommin. Painaa nyt tällä hetkellä n. 2.9kg.

Siksipä olimmekin hyvin hämmästyneitä kun pentuja ilmaantuikin sitten peräti neljä kappaletta. Kaksi heistä suuntasi uusiin koteihin eli Patu-poika ja Ella-neiti. Patu säilytti nimensä, mutta Ellasta tuli Weera Wuokko-kissan kaveriksi. Patu puolestaan muutti Kitin ja Tanen kaveriksi myös kissaperheeseen. siellä aikuistuvat hyvää vauhtia. Pitääkin taas lähiaikoina laittaa sinne kuvia tästä katraasta ja kysellä kuulumiset.  Pipsa ja Neela sitten jäivät tosiaan Helmin kanssa tähän kotijoukkoihin.

Helmihän leikattiin tuossa taannoin, en tarkasti nyt muista ajankohtaa enkä jaksa sitä etsiä tuolta tähän hätään. Mutta - sen jälkeen tuli erikoinen oire. Vähintään kerran päivässä rouva alkaa tuijottaa häntäänsä kuin se ei kuuluisi kehoon ollenkaan ja sitten alkaa jahtaus ja heikkopäinen kiitolaukka ympäri kotia. Onneksi ei kuitenkaan sitä pureksi kuten jostain luin jonkun kissan tehneen. Epäilen stressiä tai hormoneja tuon alkulähteeksi. Ehkä jopa pikkuneitien ensimmäisen joi'ut ovat olleet alkuunpanevina tekijöinä. Hellyyttä ja huomioita hän saa nyt enemmän ja seuraamme tilannetta. Ainakaan mitään muutoksia ei ole tarkoitus kissakatraan arkeen tehdä, jottei tilanne pahenisi.

Niin ja vieläkös muistatte tämän?

Tästähän sitä lähdettiin - suureen maailmaan. Ihan pian jo kolme vuotta plakkarissa. Murusemme.

Liiaksi energiaa kenties?

Niin, jos edellisessä postauksessa huokailin väsymystä ja saamattomuutta niin tällä kertaa on pakko runoilla hieman päinvastaisesta. Meillä nuo kaksi pienempää kissaneitiä ovat ihan älyttömiä energiapakkauksia ja lempeästi todettuna oikeita pahantekijöitä. Ovat myös opettaneet monet noista kelmiyksistään Velmulle. Esimerkkinä juuri ovien avaamiset.

Mutta, ihmettelin tuossa hetki sitten lattialta löytyviä kumin palasia. No, syy tai oikeammin syyllinen on tässä?

Nimittäin Pipsa ja siskonsa myös, jotka ovat näemmä keksineet, että ikkunan karmeista on kivaa repiä tiivisteitä irti ja järsiä niitä sitten pieniksi palasiksi joka paikkaan. 

Nytkin tuo sintti istuu siellä ikkunan alla ja tuijottaa suljettua luukkua kaihoisasti. 

Tuosta kuvasta huomaa toisenkin asian, joka kuuluu meidän arkeemme. Karvaiset verhot nimittäin. Suosin kissankestävyyden takia pellavaverhoja ja niihin ainakin tarttuu hanakasti niissä pyörivien kissojen karvat.

Toinen pahanteon uhri näyttää sitten yhä pahemmalta.

Vyyhdinpuuressuni. Sitä on näemmä mukavaa pureskella paremman tekemisen puutteessa. Tässä yhteydessä ei kannata edes laskea kuinka monta laturin- tai jonkin muun laitteen johtoa on pureskeltu poikki. Voi näitä termiittejä! Kuitenkin niin rakkaita:)

Lähden taas paimentamaan laumaani.

Mitäs me samikset

Joskus sitä vaan on niin väsynyt, että ja Velmu varmaan allekirjoittaa tämän. Ollaan meinaan ihan samassa asennossa oltu viikonloppu pojan kanssa.

Poju muuten tykkää nukkua usein myös täysin selällään kuin allakantekijä konsanaan ja parina viime saunakertana herra on tullut perässämme pesuhuoneeseen ja jäänyt istumaan saunan lasioven pesuhuoneen puoleiseen tilaan. Pohdimmekin nyt milloinka koittaa se kerta kun herra hyppää lauteille kanssamme. Varsinainen luonne tämä nuori mies. 

Onhan se myönnettävä, että näin monen eläimen kanssa on monenlaista säätämistä, jotta elo kaikilla sujuu leppoisasti. Mutta - kun se tähän porukkaan sopiva rutiini on löytynyt niin hyvin on sujunut. 

Kaikkein hauskin juttu on Helmi-rouvan hännän jahtaus. Sen vielä jokin päivä otan videolle ja jaan kanssanne. Siinä on kyllä hymyssä pitelemistä, kun sitä touhua seuraa. 

Nyt lienee viisain hörpätä kuppi kahvia, jotta virkistyn ennenkuin lähden neiti Nököä kotiin hakemaan. Ihanaa pääsiäisen jälkeistä aikaa teille kaikille.

Punanuttuja pahanteossa ja..

..taidan olla punaisen kanssa muutoinkin ihan lähtemättömissä. Vai mitäs sanotte?

Siinähän niitä on keskeneräisiä ja jostakin syystä ihan kaikki neljä punasävyisiä. Punaista on tulossa myös seuraavaksi sillä tuossa alla ovat jatkoajatukset seuraavista sukista. 

Mitäs minä horisinkaan punanutuista pahanteossa? No - meidän pikkuneitimme Neela ja Pipsa ovat ihan yltiöpäisesti rakastuneet villaan ja erityisesti siihen, että saavat purra sitä. Pipsa jopa nieleskelee villalankaa jos en ole skarppina eli kaikki on yritettävä laittaa sellaiseen paikkaan lepoajoiksi, etteivät niihin pääsisi kiinni ja siltikin noissa ensimmäisen kuvan töissä on jokaisessa solmu koska jompikumpi on päässyt puremaan langan poikki, grrr...

ja tämä tässä, ressukka, on ZD Solinaa, jonka nyt olen joutunut solmimaan jo kolmesti tällä matkalla koska aina joku väliin ennättää puraisemaan, huoh - ja hetki sitten käväisin alakerrassa nopsasti ja palasin niin johan aloituslanka oli ennätetty puraista nysäksi.

Solina on kaunista eikä hienoinen kiharuus tai värin epätasaisuuskaan haittaa.

Ne punanutut sitten, ei näille pitkään voi vihainen olla, vai mitä?

Neelan yllätin nukkumasta kissapuusta ylhäältä. Mussukka on hoikistunut joikujen jälkeen kovasti, otti kaiketi sen verran voimille ja ruoka ei nyt lähiaikoina ole kelvannut entiseen malliin. Saakin vinkata jos tiedätte mistä laadukasta märkäruokaa voisin kotiovelle tilata edukkaasti. Nappulat meillä nykyisin ovatkin joko Canagania tai Orijenia eli niistä ei huolta, mutta märkäruoka aiheuttaa hienoisesti päänvaivaa.

Pipsan yhytin silityslaudalta. Tuo on teippiharjattava ihan joka kerta kun aiot silittää sillä kumpikin siinä majailee aina jos se vain on esillä kuten nyt kun kirppikselle olen kaappeja tyhjennellyt ahkerasti.

Pipsa on muuten hurjan tuuheaturkkinen, häntäkin on paksu kuin mikä. Mistäköhän tuon lieneekin perinyt?

Minä jatkan neuletyötäni ja toivon, että muistaisin sen valmistuttuaan tänne teidänkin iloksenne kuvata. Edellisen työn vein lahjaksi ja unohdin autuaasti kuvata. 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Pipsa-typy

Hei vaan täältä Taigalta:) Perjantai-ilta ja leppoisa koti-illan fiilis.

Nyt ehkä olisikin hyvä hetki jatkaa kissakatraan tarinaa taas. Enpä tiedä huomasitteko, mutta lähdin liikkeelle nuorimmasta ja siinä järjestyksessä mennäänkin. Velmuhan on siis viikon nuorempi kuin meillä syntyneet pennut ja tyttösten joukosta Neela on nuorempi kuin Pipsa. 

Tällä hetkellä siis Pipsa on 9kk ja 3pv vanha kuten siskonsakin.

Tässä kuvassa Pipsa on vasta 4 viikkoa vanhana

Pipsan elämän alku oli kovin kovin heiveröinen ja hankala. Helmi-emohan ei alkuun tuntunut oikein oivaltavan mistä vauvoissa oikein on kyse. Pesi vain hirmuisesti, muttei malttanut antaa pentujen imeä ollenkaan. Niinpä sitä jouduin sitten etsintäkierrokselle pitkin lähiseutua etsimään pennuille korviketta ja tuttipulloja ja sitten vain puolipakottamaan heitä pullon äärelle sillä paino tippui hurjaa vauhtia ja tämä neiti pennuista näytti jo lähes menetetyltä. Neiti Nökö teki minun töissä ollessani hurjan työn sitkeästi parin minuutin välein pulloa tyrkyttäessään tälle pienoiselle ja vaikka olin niin varma töihin korvikkeen tuotuani lähdettyäni, että minua odottaisi kotona menehtynyt pienoinen, niin mitä vielä. Hän oli silloinkin Nökön sylissä ja lupsutti hurjaa vauhtia pullosta elintärkeää ainetta.

Saatoimme siis hengähtää. Joka tapauksessa soitin tuolloin luottoeläinlääkärillemme ja kysyin neuvoa ja anelin, että voisimme tuoda emon pentuineen näytille ja tarkastukseen. Näin tapahtuikin seuraavana päivänä. Tällä välin jatkoimme lisäruokintaa ja sitkeästi kohdistimme emoa ja pentuja ruokahetkille. Aikamoinen savotta. Helmi sai seuraavana päivänä eläinlääkärillä muistaakseni piikin prostaglandiinia ja ampullin neuloineen mukaan vielä kotona illalla pistettäväksi. Pennuista lääkäri tuolloin totesi, että pieniä kuten äitinsäkin ja myös hiukan pelkäsi Pipsan selviämistä. 

Mutta kuinkas kävikään - samana iltana Helmi oli tyynenä pesässään ja pennut jokainen maitobaarilla. Siitä eteenpäin kahden viikon ajan jatkoimme lisäruokintaa ja vielä pitkään punnituksia jokainen ilta, jotta näimme pentujen saavan tarpeeksi ruokaa ja kasvavan kuten pitikin.

Tässä kuvassa menetetty tapauksemme on jo 6,5 viikkoa ja pirteä pikku emäntä.

Pipsa on lähes valkoinen vain vaalean nugaan värisiä laikkuja selän päällä ja raitoja kasvoissa sekä tuo unohtumaton raidallinen rotureisi. 

Näistä kuvista ei millään uskoisi tämän pikku neidin olevan mitä pippurisin ja itsetietoisin tapaus. Pipsa ei pitkään viihdy sylissä, mutta omilla ehdoillaan tulee ja pyytää hellittelyjä. 

Sittemmin on päässyt pienimmän roolistaan ainakin koon puolesta sillä on nykyisin jo pyöreämpi kuin Neela-siskonsa. 

Pipsan lempipaikka kotona on joko silityslautani tai sitten kissapuun ylin taso. Molemmat pikkuneitimme lienevät koon puolesta jotakin 2-2,5 kilon väliltä eli ovat hyvästä ruokahalusta huolimatta tainneet tulla pienikoiseen äitiinsä. Luonnetta kyllä on sitten senkin edestä.

Alkuunhan meidän oli tarkoitus itselle jättää vain Neela, mutta Pipsasta tuli vaikean alun jälkeen niin rakas ja takaraivoon jäi myös pieni pelko josko jotakin vauroita olisi jäänyt alun vaikeuksista, että päätimme myös hänet tähän kotikatraaseen jättää. Myöhemmin on kyllä sitten nähty, ettei neitosessa sen paremmin älyssä kuin taidoissakaan ole mitään vikaa, joten täysi priima ballerina - kaikissa suhteissa.

Seuraavana sitten kenties vaikka Helmi-rouva itse.

Nyt kuitenkin päästän teidät kaikki mukavan viikonlopun viettoon ja sellaista jatkan itsekin. 

Hohhoijaa

Ja meitä Neelan kanssa väsyttää niin, ihan molempia. Liekö jonkinlainen kevätväsymys molemmilla. Asiat tapahtuvat jotenkin hitaasti - toki kaikki pakollinen ja vähän enemmänkin tulee tehtyä, mutta jotenkin ihan slow motion - meiningillä. Mikähän se tämmöinen oikein on? Muistelen kyllä joskus aiempinakin vuosina tällaisen tunteen vallanneen. Ehkäpä pieni vitamiinikuuri voisi olla paikallaan näin talven jäljiltä.

Sillä välin voikin rauhassa aina tilanteen salliessa himmailla ja rapsutella karvakorvia vaan.

Eikös Neelan ilmekin jo sano, että häivytkös - älä jaksa:)

Ulkona kuitenkin paistaa mitä ihanin kevättalven aurinko, joten jospa sitä vääntäytyisi kuitenkin vaikka ulos asti. Upeaa viikkoa sinullekin lukijani.

Neito nimeltä Neela

Hei muruset!

Jospa viimein jatketaan karvaisten kavereiden esittelyä. Vuorossa siis Neela-neitomme. Neela sai nimensä elokuvasta Elsa  - vapaana syntynyt. Hän näytti minun silmiini ihan afrikkalaiselta leijonatytöltä ja nimi Neela jotenkin kuulosti hieman afrikkaan viittaavalta.

Pikkuinen neitimme täyttää siis 10.3.2015  9 kuukautta! Niin se on aika kiitänyt. Neela syntyi pentueen kolmantena ja aivan heti hänen tupsahdettuaan käsiini, totesin tämän pienoisen jäävän meille. Oli niin kovasti isänsä Pekan näköinen.

Tässä kuvassa Neela on viiden viikon ikäisenä kuopus Kepposen sylissä.

Murunen on pienikoinen kuten äitinsäkin ja rauhaa rakastava luonne. Nukkuminen on yksi rakkaimmista harrastuksistaan ja siskon sekä Velmun kanssa riekkuminen. Neelalla on lempeä ja kärsivällinen ote kaikkeen tekemiseensä. Kaikkein rakkain ihminen perheessämme Neelalle onkin juuri Kepponen ja jokailtainen rutiini hänellä on kiivetä Kepposen vatsan päälle ja aloittaa puolen tunnin leipomissessio. 

Juuri nyt Neela on ihan siellä aikuisuuden kynnyksellä sillä ensimmäinen joiku alkoi pari päivää sitten. Velmu tulikin siis leikattua ihan kreivin aikaan.

Minusta onkin nyt hauskaa seurata kasvaako Neela tästä vielä vai säilyykö prinsessainen punahilkkamme tuollaisen vain hiukan päälle 2,5-kiloisena?

Silityksestä ei meillä tahdo tulla mitään sillä niin pian kuin levitän laudan valmiusasemiin - on siellä tämä tyttönen asettautumassa mukavaan asentoon.

Jospa seuraavaksi sitten kertoilisin Pipsasta. Ihanaista sunnuntaita sinulle lukijani.

Velmun suuri päivä

Tänään koitti suuri ja tärkeä päivä! Oli aika varmistaa, ettei pikkuisia kissoja yllätysmomenttina ilmestyi ruokakuntaamme ainakaan tässä vaiheessa lisää. Helpointa oli siis kolmen kahdeksankuukautisen pennun kanssa leikkauttaa se leikkaamaton kolli. 

Näin myös tapahtui. Velmuhan inhoaa autoilua. Ei protestoi kopassa olemista eikä jos auto on sammuksissa ja hän kopassa, mutta se hurina. Matkaa siis tehdään Velmun komean laulun säestämänä, hih! Se on sikälikin oudon kuuloista, että tämä poika juttelee yleensä vain kurisemalla ei juuri koskaan naukumalla. Takaisin palasimmekin sitten lähes hymyileväisen pojan kanssa. Oli saanut jotain troppia, joka kuulemma tekee hieman hilpeäksi.

Kotona ei sitten malttanut ollenkaan ottaa rauhallisesti vaan kun minä ruokottomassa tilassa olevaa tiskiallasta ryhdyin raivaamaan koneeseen niin pojuhan siihen ilmestyi tapansa mukaan

Velmuahan ei vesi pidättele. On ihan tavallista, että menee noille suurille tuplavesikupeille ja upottaa etutassut sinne kainaloita myöden ja sitten alkaa kroolaus. Toki siinä kastuu sitten kaikki muutaman metrin säteellä.

Poika ei malttanut alkuun levätä lainkaan vaan piti saada parikin annosta ruokaa ja päästä vielä muutaman kerran vadille niin sitten tunnin parin päästä jo näytti hieman rauhallisemmalta

Tosin nytkin tätä kirjoittaessa keittiön altaasta kuuluu taas kilinä. Velmuuuu....

Katsotaanpa huomenna kun kipupiikin vaikutus lakkaa ja ollaan toisenlaisten troppien varassa, hih!

Perheen tytöt

Siis kissaperheen:)

Tyttöset kokoontuivat äidin lähelle ja voi sitä hellää huolenpitoa puolin ja toisin. Tässä kohdin Helmi vain seuraili rauhaisasti tilannetta.

Meillä lauantaita vietään varsinaisella sairastuvalla sillä olemme koko perhe pahassa flunssassa. 

Kissojen kopla sen sijaan on aivan entisellään. Meillä se menee niin, että tytöt riehuvat ihan heikkopäisenä ja pojat seurailevat tilannetta hämillään. Ovat siis paljon rauhallisempia luonteeltaan kuin tytöt. Hassusti siis sukupuolten mukaan jakautunut. Onkohan muillakin niin? 

Flunssa ei sitten omalla kohdallani riittänyt vaan selkäni kiukustui liiasta makoilusta ihan tosissaan ja vanha selkävaivani ärhentelee niin, että pelkään kohta joutuvani uudelleen osastolle. Kaikkeni olen nyt kyllä sille tehnyt. Täällä kotonakin huikean kipulääkearsenaalin kera tassuttelen ympäriinsä kuin levoton sielu, mutta ihan vain siksi, etten istuisi yhtään liikaa. Venyttelen myös sen minkä tuo nyt vain sallii. Jospa se tästä tokenisi vielä eikä ihan totaalisen pahaksi menisi.

Aiemmin lupaamaani kissaesittelyä kyllä jatkan jahka vain ennätän, mutta nyt ei koneella istuskella liikoja, joten hiukan myöhemmin sen pariin. 

Leppoisaa lauantaita teille lukijani ja tervetuloa myös uudet lukijani:)

Stara nimeltä Velmu

Heipähei ja ihanaa sunnuntaita itse kullekin!

Mietin ja pohdin ja sitten tulin tulokseen, että voisin tehdä esittelysarjan karvaisista kavereistamme. Missään ikäjärjestyksessä saatika "tärkeysjärjestystä" ei ole tullut asetettua. Kaikkihan nämä kuusi ovat meille yhtälailla rakkaita. Samoin omia persooniaan kaikki.

Pääosassa tänään siis Velmu Alexander.

Velmu on tänään eksaktisti 7kk ja 8 päivää.

Syntyisin pörrömme on tuolta keskiseltä/eteläiseltä pohjanmaalta. Iso kiitos siis edelleen sinne, että vinkkasitte ja saimme murusen luoksemme.

Poju on varmasti sosiaalisin kissa, johon olen elämäni aikana törmännyt. Aina siellä missä me ihmisetkin. Käyttää intohimoisesti hampaitaan, muttei koskaan kynsiään leikittäessä. Hampaillakaan ei ota kovin lujaa muuta kuin korkeintaan vahingossa. Ihaninta mitä Velmu tietää on leikkiä "tyttökavereiden" kanssa ravaamalla yläkerrasta alakertaan ja päinvastoin. Velmullahan on melkoinen puhtaanapitäminen turkissaan ja onkin kyllä ihan tomera siinä hommassa. Tosin meillähän on tuo elävä pesulatyyppi nimeltä Pelle ja poju meneekin laiskuuden yllättäessä Pellen luo pesuun ja ai kun turkki kiiltää ja on pehmoinen sen jälkeen.

Velmu on myös keskusteleva kissa. Ei niinkään nau'u kuin kurisee ja pörisee ja kaikkia sen kaltaisia ääniä käyttää tai sitten jos ei huomiota saa riittävän nopeasti niin tulee olkapäälle ja hieroo poskiaan sinun poskiisi. Velmu opetteli Pipsan ja Neelan ammattitaitoisella opastuksella avaamaan kaikki ovemme ulko-ovea lukuunottamatta. Velmu rakastaa myös vettä, istuu useinkin tiskialtaassa vaikka hana olisi päälläkin. Tykkää myös juoda suoraan hanasta.

Ruoan suhteen Velmu ei ole nirso lainkaan, kaikki kelpaa - myös ihmisten itselleen tekemä ruoka.

Kehrääminen sitten, sitä poika harrastaa lähes 24/7 aina ja kaikkialla. Kolttosia tämä rontti tekee ihan päivittäin, mutta kuka nyt tämän näköiselle tyypille voisi pitkään vihoitella, kysyn vaan?

Sellainen rakkauspakkaus on hän. Me täällä jatkellaan kasvamista ja elämän rikkauksiin tutustumista. Velmu kuittaa ja kiittää.

Uusi vuosi

Niin se vaihtui - ties monennenko kerran. Vauhti tuntuu kiihtyvän kaiken aikaa vaan.

En tehnyt minkäänlaisia lupauksia, mutta siivosin uuden vuoden kunniaksi muutaman lipaston laatikon ja löydettyäni tämän seuraavan kuvan kortin sieltä - päätin sen kehystää ja sitä ajatusta lähteä näin alkuun noudattamaan.

 

Siinä se nyt keittiön lipaston päällä minua muistuttaa arjen otteista uutena uljaana vuonna.

Neela puolestaan otti uutta vuotta vastaan näin

Anni ei niinkään rentona ollut. Koko ajan jonkun kyljessä liimautuneena ja vapisi ja tärisi niin, ettei siitä ollut loppua tulla. Ressukka!

Säästän teidät menneen vuoden muisteluilta. Toivon vain uudesta entistä parempaa ja kaikille turvaa, huolenpitoa ja hyvää mieltä. Teitä lukijani kiitän mukana kulkemisesta, toivottavasti jatkatte matkaa kanssani myös tänä vuonna.

Elämää on joulun jälkeenkin

Uh ja puh, olenpas minä ylensyönyt! Ihan liiaksi, mutta sellaistahan se usein jouluna tahtoo olla.

Nyt sitten himmaillaan, Esikkokulta on palautettu asuntolaansa ja me yritämme totutella yhtäkkiä saapuneisiin koviin pakkasiin.

Autokultanenkin totesi minulle aamulla: Eiii nyyyt... tällaistahan se on dieselautojen kanssa herkästi kun lämmityskaapeli on kuuluisilla hukanteillä. En sitten viitsinyt hinkata liiaksi ihan jo akunkaan takia. Onneksi oli Miehekkään Jäbä pihalla, tartuin siihen ja eikun asioille. Mustissa ja Mirrissä oli muuten kolme kahden hinnalla - ale ja sattui kyllä niin kreivin aikaan sillä kissanhiekka oli lopussa ja minäpä tyttönen raahasin tuoksuvaa uutta hiekkaa kolme kokonaista lootaa. Kelpaa kissasten taas töräytellä, hih!

Eräässä Neiti Nökön paketissa oli hyisintti enkä sitä nyt sitten hennonut pois lähettää. Kärsin nyt siis hieman nuhasta, mutta koska en ole yhtä vahvasti allerginen kuin Esikko niin eipä hätää. Toinenhan ei nyt ole täällä tuota haistelemassa. Tuossa on niin huikean ihana tuoksu, että voi sentään.

Kisuilla on myös ollut kivaa ja kotia on lennetty parhaimmillaan neljänkin letkassa ees suntaas. 

Neela on edelleen se rauhaa rakastava ja sydämellinen neitonen, joka pikkutyttönäkin. Neela kuten siskonsakin sekä äitinsä ovat varmasti jotenkin apinoiden sukua sillä kiipeilevät ja hyppivät kyllä kodin kaikilla tasoilla lattiasta kattoon. Aivan täysin Kuopus Kepposen kissa. Muut ihmiset eivät aika-ajoin meinaa kelvata lainkaan.

Velmu taas se tyynesti joka paikkaan ehtivä sosiaalisuuden huippu. Vessaan kun menet ja jos ovi on jäänyt raolleen niin ei mene kuin hetki kun hän jo köllöttää selällään käsienpesualtaassa ja kurluttaa juttujaan. Rötköttää sylissä ihan miten päin vaan ja kun sylistä laskee lattialle saattaa tosiaan käydä niinkin, että kaatuu siitä kyljelleen kuin vetelä makaroni eikä otakkaan jaloillaan vastaan. Edelleen 24/7 kehrääjä. Velmu taitaa olla tasaisesti meidän kaikkien kissuli.

Pipsa-kulta! Kuten kuvasta voi nähdä on hän edelleen hyvin eteerisen vaalea. Huulessa juuri nyt Neelan kynnen jättämä jälki. Leikit muiden kanssa ovat välillä kovastikin rajuja. Pitäähän sitä harjoitella elämää varten. Pipsalla on tuollaista hyvin vaaleaa tuhkaista toffeeta hieman pään päällä, laajempana alueena selän päällä ja hauska raidallinen reisi. Tunnistamme siis varmasti oman tyttösemme vaikka hukkateille yrittäisi. Pipsa on hiljalleen sulanut hellittelyihin ja jostakin syystä mieltynyt minuun ehkä eniten tällä hetkellä. Puskee, nuolee ja kevyesti näykkäisee - hassuli. Tärkeintä aina se, että pääsee sylistä heti pois kun tahtoo.

Mitäs tässä sitten: Lang Yarnsista sukkia ystävälle. Kuvassa myös rakkauspuikkoni: Addin Colibrit, huokaan ja syvään. Värilliset puikot, minulle lisää eikä kerrota kellekään, että puikkoja on ennestään liikaaa!