keskiviikko 5. elokuuta 2015

Onnellinen



Jotta miksikö? Juuri nyt ei koske mihinkään. Oi pojat, olen melkein kuusi viikkoa potenut hurjan kivuliasta rintakehän alueen rustojen tulehdusta. Pelkkä hengittäminenkin on sattunut ja aivastamisesta tai selällään makuusta on voinut vain haaveilla.

Kahdesti tein visiitin lääkärillekin apua saadakseni. Molemmat olivat sitä mieltä, että vaikuttaa sitkeältä Tietzen syndroomalta. No, yritin minä jumpatakin, mutta kun tuo tulehdua jylläsi niin ankarasti niin ei siitä oikein kunnolla hyötyä ollut. Kipulääkkeet eivät riittävästi auttaneet. 

Eilinen soitto reumapolille sitten poiki apua sillä tänään kävin saamassa tuohon rankaan kolme kortisoni/puudutepiikkiä. Sattuihan se niiden laitto kyllä mutta vain hetken ja nyt on jo kohta kolme tuntia ollut särky ja kipu poissa. Voi autuutta, ihminen voi olla iloinen jo siitä, että voi hengittää normaalisti. Ainakin nyt, jospa kohta pääsisin jo jumppaamaankin. Toivotaan niin ja kuvahan liittyy aiheeseen siten, että Pipsan asento kuvaa minun asentoani juuri nyt tätä kirjoittaessani:)

14 kommenttia:

  1. Hei! Haluaisin esittää sinulle Liebster Award- tunnustus-haasteen http://kiikkustuolintarinoita.blogspot.fi/2015/08/liebster-award-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tanja:)

      Kiitos hurjasti, minäpä ajan kanssa tuohon tutustun ja vastailen.

      Poista
  2. Voi hurja, kyllä kipuun pitää saada lievitystä, se on niin totaalisen invalidisoivaa ja vie mielenterveydenkin. Toivottavasti kivuttomuus kestää niin kauan, että tulehdus hellittää. Toivotan pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri tsempityksestä:) Ainakin vielä tänään on ihan ok olo.

      Poista
  3. Blogihaaste sinulle :) http://northsideluck.blogspot.fi/2015/08/blogihaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti:) Otan tämänkin työn alle ja vastaan mahdollisimman pikaiseen.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, että pysyy näin hyvänä:)

      Poista
  5. Tiedän tunteen kun ei oikein pysty hengittämään kun niin sattuu. Minulla tahtoo jumittua tuo lapojen väli. Iltasella kun käyn sänkyyn selälleen niin yritän aina avata rintarangan jolloin kuuluu semmonen "napsahdus".
    Itse olen potenut hammasta viimeviikonlopusta. Hulluksi meinasin tulla kun ei siihen kipuun auttanut mikään. Pari päivää meni ilman syömistä kun ei vaan pystynyt. Eikä se syöminen vieläkään oikein meinaa onnistua. Kävin maanantaina hammaslääkärissä ja löyty hiushalkeama poskihampaasta. Ollut varmaan jo pari vuotta kun siemenen tai jonkun muun kovan puraisu on antanut kuin sähköiskun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjaa tuollainen hammassärkykin, toivotaan avun sinullekin pikaiseen löytyvän.

      Poista
  6. Kipu, se kaikkien aikojen vitsaus! Minäkin tulin kertomaan, että sinulle olis haastetta blogissani :) Tosi kauniita lankoja...täytyy lähteä tutkimaan tarkemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonsku:) Otan loppuviikosta aikaa ja tutustun näihin tulleisiin haasteihin kaikessa rauhassa. :)

      Poista
  7. Onpa hyvä, että olet saanut apua! Väririkasta ja aurinkoista loppukesää Sinulle!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.