perjantai 31. joulukuuta 2010

Triangeli

Nyt se sitten kostautui, puolikuntoisena ympäriinsä pyöriminen ja lepäämättömyys. Ympärilläni pyörineet tautipöpöt saavuttivat minutkin. Kun viimein suostuin menemään lääkäriin, olikin tuomio suoranainen pyhä kolminaisuus: poskiontelo-, keuhkoputki- ja kurkunpäätulehdus. Korvakin kuulemma turvottaa ja punottaa kiitettävästi.  Ääni on kiitettävän käheä ja antilooppia on tarjolla uudenvuoden cocktailiksi. Eilisen lääkärikäynnin ja apteekkireissun jälkeen lohduttauduin pistämällä hellaan tulen..


ja aloittamalla herkullisen, rauhoittavan harmaan ..



.. ihanassa "isossa" tekeleessä killuu ihan yhtä ihana silmukkamerkki, jonka ystäväkulta lähetti



.. tämän pitäisi olla valmis vuoden loppuun mennessä. Tiukille kyllä menee sillä olen nyt toisen hihan puolivälissä ja toinen vielä puuttuu kokonaan, mutta kyllä se tästä valmistuu.

Lohtukaverinani minulla on Valtteri-poika, mamin oma kurnuttaja ja Singeri.



Vuosi 2010 alkaa olla viittä vaille valmis. Laskeskelin tuossa, että olen vuoden aikana tehnyt 20 kpl sukkia, lähes kaikki ohuista langoista, muutaman pipon tai muun tekeleen, 3-4 huivia ja nyt sitten loppuvuodesta tämä isompi "tekele". Kohtuullinen saldo, ottaen huomioon erilaiset rajoitukset matkan varrella. Värjäyksiä sitten onkin padasta porissut noin 180 vyyhtiä, hui! Onneksi osan voi aina pistää eteenpäin maailmalle.

Haluankin nyt vuoden vaihtuessa kiittää teitä kaikkia täällä vierailleita ja kommentoineita. Uusi vuosi ja uudet ja vanhat kujeet odottavat muutamien tuntien päässä. Sitä seikkailua kohden siis taas.

Juhlikaa turvallisesti, minun cocktailini jäävät näemmä aika heikoille tällä kertaa.



tiistai 28. joulukuuta 2010

Sarjassamme eläinkunnan höpötyksiä: Juustosieppo!

Mikäs se sellainen oikein on? Annan pienen vinkin: tummanruskea tabby?kuvioinen, talvisin liki 12-senttiset karvat ja muhkean alusvillan omaava pörröturilas. Se istuu aamiaispöydässä tuolisi vieressä ja vaanii pöydälle sijoitettua juustoa. Testattu on, että loikkaa kevyesti liki puoleentoista metriin pienenkin siivun saadakseen. Sellainen sieppo se meidän Kusti-boy. Yrmeän näköinen kaveri, mutta harhaan menette mikäli luulette hänen yrmendaali olevan luonteeltaan. Vielä mitä, pehmopallero, joka rakastaa tulikuumia pattereita, välillä oikein hirvittää, että käristyy koko kattimaakari. Rakastaa myös sylityksiä ja antaa pyöritellä miten päin vain tahtoo. Eikä tuo juustoa liian usein saa, ei oikein terveellistä kissoille se.

Tässä minä yritän estää lankapaketin matkan maailmalle


(Pahoittelen erittäin hämäriä kuvia, välillä tuo karvakansan kuvaus on hyvinkin haasteellista)

Pikkupentuna Kusti oli oikein hoikkeliini poika, jolla kyllä oli melko pitkät karvat, mutta suhteellisen harvat. Sittemmin on pörhiintynyt oikein kunnolla eikä kaiken tuon karvamäärän alla suinkaan ole ollenkaan niin pullea. Erikoisosaaminen ketarat levällään selällään nukkuminen. Milloin ei sitten olla selällään niin muutoin vaan täysin takussa ja makkaralla sekä kärttyisenä räpsyvistä salamavaloista. Katse sen kertoo: "Häipykää!"



Mukavaa joulun jälkeistä elämää kaikille. Minä yritän parannella liian suklaan syönnin aiheuttamat näppyläni.



perjantai 24. joulukuuta 2010

Lämpöistä Joulua!

Oikein lämpöistä ja rauhaisaa joulua kaikille!

Toivoo koko Taigan väki

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ilon läikkiä


Kyllä, olen vielä elävien kirjoissa, mutta juuri ja juuri. Ihan liikaa tekemistä ja liiaksi pitäisi revetä kaikkialle. Mutta jotain pientä näperrän silti koko ajan, aina hetken kerrallaan. Tuossa kuvassa näkyy tuo ihananihana tonttukortti, sain sen ja kauniin vihreän kirjanmerkin KristiinaS:ltä . Kristiina on varmaan kesällä saaressa nuo hellyttävät kuvannut, ihana kortti. Ja kirjanmerkki on jo kiltisti kirjan välissä, jonne kuuluukin. Yllätit Kristiina minut täysin, kiitos kaunein sinulle.

Tuossa kuvassa on myös jotain sellaista, jota olen luvannut tämän vuoden puolella tehdä, siis sen neuleen itselleni. Ylhäältä alas mennään - saumattomasti. Toivottavasti valmistuu vielä ennen vuoden loppua. Niin ja onhan tuossa nyt myös noita keskeneräisiä heijastinrossejakin.

 Olen yrittänyt voimaantua tässä viikonlopun aikana, jotta jaksaisin vielä tuon maanantain töissä pakertaa ja sitten jään loppuviikoksi vapaille. Tunnustan kyllä, että tulee tarpeeseen.

Lunta meilläkin riittää - katsokaas vaikka!

Lämpöä sunnuntaihinne!