Ihana kesä

Täällä on oltu ihanasta kesästä huolimatta kovin tummien sävyjen ympäröimänä. 

Ken ei vielä ehkä ole osunut lukemaan tai huomaamaan niin olemme puolentoista viikon sisällä menettäneet sekä Emppu-kultasen että Kusti-murusen.

Empulla alkoivat munuaiset vaivaamaan ja kun lääkäri totesi, ettei iäkästä kissaa ole mielekästä enää alkaa kiusaamaan - niin annoimme pojalle rauhan. Kiitos Emppu-kulta, että olit niin kummitustyttösen kuin meidänkin ilonamme niin pitkään.

Kusti-murunen taas. Alamäki taisi alkaa tuosta ampumistapauksesta. Parani kyllä siitä ihan hienosti, mutta ei oikein sitten lopulta sopeutunut sisällä olemiseen ja kun virtsavaivoja ilmeni, niin menimme tietysti sitten eläinlääkäriin pikaisesti. Pojalla ei ollut virtsakiviä vaan tulehdussoluja, jotka tukkivat virtsaputken. Poju operoitiin ja seuraavana aamuna oli tarkoitus vielä tippaan mennä, mutta kun pisua ei alkanut edelleenkään tulemaan ja apu olisi ollut silikoniputken ompelu virtsaputkeen ja pojan ilme suruisa, totesimme kaikki yhdessä, että ehkäpä urhea sotilas ansaitsee päästä rakkaiden kavereidensa luokse kirmailemaan. Lääkärikään kun ei voinut luvata, ettei tilanne uusisi. Joskus on vain osattava ajatella asioita muulta kuin omalta näkökannaltaan. Tiedän järjellä, että Kusti olisi itse päättänyt näin mieluumin kuin alistunut kaikkiin näihin toimenpiteisiin loputtomasti. Poika olisi halunnut kirmailla vapaana ulkosalla.

Mutta tosiaan - ei niin pahaa kuin hyvääkin: Helmin pennut syntyvät ihan näillä näppäimillä ja koska Helmin pennut kaikki ovat matkalla meiltä pois, kuinka monta niitä syntyykään niin meille saapuu juhannuksena pieni Velmu-poika. Velmu on hurmaava punavalkoinen pitkäkarva, joka taatusti pitää meillä tohinan päällä. Tässä taloudessa on tästä lähin siis punaisten valta:) eikä yhtään ulkokissaa enää koskaan. 

Elämä voittaa, koska elämä on elämää ja näin sen kuuluukin mennä, mutta surua on kuitenkin surtava annos kerrallaan. Sitä tuli hiukan liikaa yhdellä kertaa ja odottamatta. 

Ihana kesä kuitenkin valloittaa, nautitaan siitä. Päivittelin myös kotikirppis-sivuakin uusilla juttusilla. Auttakaahan tyhjentämään hirmu suurtaa tavaravarastoamme. Hyväkuntoisia ja varmasti jollekulle tarpeellisia, meille vain ei enää mahdu.

Arki rules kybällä

Niin, täällä eivät murheet ja huolet oikein ota vähentyäkseen. 

Kusti-ressukka on ollut siipi maassa Empun poistumisen jälkeen. Olivat kovasti tykästyneet toisiinsa - vanhemmat herrat. Kirmailivat monesti iltaisin peräkanaa iltavilliä ja leikkimielistä taistoakin aina aika-ajoin, muttei koskaan kynnet esillä. Ymmärsivät siis toisiaan ja olivat selvästi ystävyksiä.

Pari päivää on Kusti ollut todella surkeana ja kun selkeästi oli vaivaa pissaamisenkin kanssa niin suunta oli otettava lääkäriin. Hetken näytti jo tosi pahalta, mutta nyt kaksi päivää on lääkekuurin aloituksen jälkeen ollut parempi. Pidetään peukkuja, että näin jatkuukin. Ainakin kaveri ottaa juuri tällä hetkellä näin rennosti. Nauttii varmaan myös tarkistetusta ruokavaliostaankin, en yhtään epäile.

Pelle on myös yrittänyt olla ihan selvästi Kustin lähellä entistä enemmän.

Tässäkin pestiin ensin toinen ja sitten vasta pistettiin unille.

Odottelen uutta kissapuuta tulevaksi ja aikaa kun kaikki muuton jäljiltä paikkaa hakevat tavaramme alkavat olla paikoillaan. Pääsevät eläimetkin paremmin rentoutumaan ja hakemaan omat tutut oleilupaikkansa. 

Muutto on minusta myös aina positiivinenkin asia. Samalla tulee aina raivattua kaikkea turhaa nurkista sekä kenties selkiytettyä omia kotiin liittyviä ratkaisujaan. 

Summa summaarum - kyllä täällä kaikki oikein hyvin. Arki rules, kiire jatkuu, mutta juhannukseen mennessä pitäisi hellittää 2/4 näytöstä suoritettu. Loppusuora siis häämöttää jo, puh!

Edit. Palasin kertomaan, että Kusti-ressu hävisi taistelunsa. Urhea sotilaani kirmaa pilvilaitumella. Ei ole tuskaa enää, mutta möykky surun suuri rinnassamme.

Yksi rakkaista

Niin, yksi rakkaistani (poislukien tietysti perhekultanen) on tietenkin Kusti.

Tässä sitä kaihoisasti katsellaan ulos. Kaikenkaikkiaan kuitenkin sopeutunut todella hyvin pysyvään sisäkissan rooliinsa. Peuhaa muiden kissakavereiden kanssa turhia energioita pois ja nukkuu mamin vaatekaapissa karvastamassa.

Kusti on kova poika juttelemaan. Erilaisia kurnutuksia ja naukuja on vaikka miten monenlaisia.

Spesiaalijuttu meistä Kustille on tämä ominainen hämäävä hieman yrmy ilme, jolla helposti hämää vieraammat luulemaan kiukkuiseksi körmyksi. Vielä mitä, leppein olento kissojen sukukunnasta mitä löytyä voi. 

Minä olen tänään uhrannut pojalle paljon hellyyttä sillä tänään on taas ollut hänellä sellainen päivä, että tahtoisi tuonne ulos eikä ainakaan valjaissa. En viitsi nyt kiusata häntä sillä. Muuten tosiaan Kustista ei jalan vammaa enää juurikaan huomaa, mutta istuessaan syömään tai muuten siihen vastaavaan asentoon, laittaa tuon vasemman takajalan suoraksi vartalon viereen. Pitää joku kerta ottaa kuva niin huomaatte mitä tarkoitan. Se varmaan hieman vaivaa ajoittain. Varmaan saattavat säätilatkin vaikuttaa ihan niinkuin meillä ihmisilläkin.

Oikein ihanaa viikonloppua on hyvä myös tässä yhteydessä toivottaa. Me vietämme sitä Esikko-kullan kotiloman merkeissä, joten menoa ja meininkiä ei tule puuttumaan, hihii!

Sunnuntai ja sunnuntaiolo

Tänään on tosiaan ollut ihan koko päivän sunnuntaifiilis. Olen siis ottanut äärimmäisen lötkösti. Kaksi edellistä yötä on mennyt kipuillessa jumittunutta rintarankaa ja nyt yritän sitä saada laukeamaan relaksantilla ja tuhdilla kipulääkecocktaililla. 

Kusti-kultanen kiteyttää kyllä kaikki lötköt sunnuntaifiilikset ihan kympillä, eikös?

Olen kyllä niin onnellinen, että poika on näin hyvin toipunut. Hirmuisen hyvin myös sopeutunut tähän sisäkissan elämäänsäkin ja hyvä niin. Ainoa ero entiseen Kustiin on, että tämä nykyinen on varsin kranttu ruokailija, hih! Taisi häkkikuukausinaan tottua gourmetherkkuihin ja siitä nyt sitten tutaan.

Nyt voisi keittää kupin teetä ja sitten ryhtyä harkitsemaan unten maille menoa.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinullekin lukijani.

Kustin kuulumisia 2

Ajattelinpa kertoilla taas pienen tauon jälkeen Kusti-kissun kuulumisia. 

Missä siis mennään nyt kun ampumisesta on kulunut n. 3,5kk?

(Tästä tarkemmin täältä )

Tässähän tämä koti-ilves pötköttääkin. 

Hyvä tukipiste tuntuu olevan olohuoneen suuri nahkainen laiskanlinna. Siinä on hyvä tila oikoa kinttua ja ruotoa kaikin puolin. 

Siltähän se tuoli tosiaan näyttääkin, että siinä joku karvainen olento aikaansa usein viettää:)

Kustin tilanne on nyt tällä hetkellä se, että 15.1. menemme tarkastuskuvaukseen ja sitten kuulemme lisää siitä miltä paraneminen tuolla tassun sisällä näyttää. Meidän silmäämme Kusti vaikuttaa toipuneen varsin hyvin. Kävelee kaikilla neljällä jalalla, tosin hiukan ontuen. Suruttomasti yrittää myös hyppiä ja loikkiakin. Tästä johtuen hän viettääkin vielä tuossa suuressa häkissään ne ajat kun emme ole kotona. Lopullinen vapautus häkistä sitten kunhan ortopediltä siihen luvan saamme. Mutta summa summaarum: juuri nyt näyttää siltä, että todella hurjistakin vammoista kissat näyttävät toipuvan ja onneksi Kustin ihanainen luonne ei ole hävinnyt minnekään. 

Hän ottaa ilon irti täysillä kaikista hellittelyistä ja herkkupaloista. Lempeästi, mutta päättäväisesti tunkee muiden ruokakupeillekin rohmuamaan, joten tarkkana saa olla, että muillekin riittää evästä suuren ilveksen edessä.

Nämä tassuset kaikkine karvapeitteineen tosin aiheuttavat sen, että sisällä pinkoessa laminaatilla välillä löytää kurveissa itsensä yllättävistä paikoista kuten lipaston alta. Sieltä sitten kömmitään nolona ihmisten ilmoille ilmeellä, "Näin oli tarkoituskin"

Tulevaisuus näyttää nyt siltä, että koti-ilveksestä tulee sisäkissa, joka ulkoilee vain valjaissa tai kenties joskus tulevaisuudessa kissahäkissä jos vain sellaisen saisimme tuohon talon kylkeen tehtyä.

Kuitenkin syvällä kiitollisuudella muistamme ortopediämme, joka uskalsi toimeen tarttua eikä pitänyt tilannetta täysin toivottomana, jota se kyllä lähes tulkoon taisi olla alussa. 

Tässä jälleen yksi todiste eläinten uskomattomasta toipumiskyvystä ja olemme me onnekkaita saadessamme hänet vielä pitää.

Kaikille oikein ihanaa alkanutta vuotta toivottelee Kusti kotijoukkoineen.

Tervetuloa lukijaksi myös Pilvikirsikka:)

Kuulumisia Kustilta!

Tuossa jokin aika sitten Kristiina kyselikin Kustin kuulumisia, joten laitetaanpa tämä jouluinen kuva tänne.

Siinä sitä poju on auttamassa neiti Nököä paketoinnissa. Tuossa näkyy tuo toipilasjalkakin eli vasen takajalka. Kusti ei vielä saanut aikaa röntgeniin ennenkuin vuoden alussa. Ortopedi haluaa sen katsoa ja ajat olivat hieman kortilla, joten luvalla ulkoilee häkistään valvotusti ja tarkemmin selviää luutuminen ja muu sitten kuvauksen jälkeen. Kävelee ja jopa juoksee. Käyttää varovaisesti tuota kipeää jalkaa. En osaa sanoa johtuuko ontuminen pelkästään vammasta, mutta sen tiedän, että jalkahan on nyt leikkauksen ja korjaamisen jälkeen eri mittainen kuin toinen ja tokihan tuo rauta tuolla sisällä hankaloittaa varmaan astumista. Selvää lienee, ettei tuosta entistä tule, mutta hyvin tuntuu pärjäävän sillä kyllä. Ulkoilemaan en enää uskaltaisi päästää vaikka toinen kaipaavasti istuukin ulko-oven edessä tuon tuostakin.

Minä jäin joululomalle jo eilisestä alkaen ja suuri osa lomasta menneekin opintojen parissa, puuh! Mutta, onhan loma aina lomaa. Otamme rauhaisasti ja vietämme tässä kotosalla ihan sellaista leppoisaa kotijoulua, lahjat on hankittu ja nyt vain odotellaan aattoa. 

Eihän oteta kukaan turhaa stressiä näistä joulunpyhistä, eihän! Vaan - nautitaan pienistä asioista ja leppoisasta mielestä.

Edit. se siitä leppoisasta joulumielestä! Taas ollaan sähköttä. Pienen hetken riittää vielä akussa virtaa ja onneksi on varamokkuloita, mutta grrrr. ... Fortum!

Touho-serkku

Tänään olen ollut kyllä oikea Touho-serkku sillä pyykkiä on pesty hirmuisesti. Kirppispussia täytetty ja tuotteita hinnoiteltu, nurkkia nuohottu muutenkin. Ihan selkeästi on kova hinku saada kotia tyhjemmäksi.

Kustiltakin ehkä tahdotte kuulumisia kuulla ja tässähän niitä taas tulee. Tosiaan 17.10. kävimme kaksiviikkoistarkastuksessa ja kun lääkäri vastaanotolla näki pojan yrittävän hyppyjä ja kiipeämisiä niin totesi julmasti, että parempi olla häkissä loputkin 4 viikkoa luutumisen varmistamiseksi.

Tämä toikin sitten haasteita sillä Kusti-ressun häkki ei ollut suuren suuri. Ei auttanut muu kuin lähteä metsästämään suurempaa häkkiä. Sellainen löytyi sitten lopulta Zooplussalta suhteellisen nopealla toimituksella. 

Nyt on tilaa harjoittaa jalan lihaksistoa. Kokoa tällä on muistaakseni noin 166cm x 114 x 60cm, en nyt vannomaan mene, että täsmälleen noin, mutta ainakin lähelle. Poju mahtuu hyvin jaloittelemaan ja touhuamaan ja mahtui myös isompi vatikin sinne eikä enää tarvitse nolosti satunnaisia vahinkoja yli laidan tehdä. Tuonne nurkkaan sijoitimme paksun tyynyn ja sen päälle fleecepeittoja, niin on lämmin nukkupaikka. Vesikuppi  ja vati taas strategisesti myös erillään, ettei tulisi sotkuja ja jotta joutuisi kävelemään pisteeltä toiselle. Tuo etunurkan tyhjä kohta on siksi, että Kusti siinä tykkää istua ja päivystää muuta arjen toimintaa keittiössä.

Tältä se poju sitten näytti kun uniltaan häirittiin. Anteeksi kisu-kulta!

Siirryinkin sitten muita nelijalkaisia kiusaamaan, eikös olekin hauska asento serkuksilla:)

Leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Täysi hurahdus

Ei koskaan ja taas! Minä aina vannon, että minä en ainakaan tuota aio opetella enkä tuohon perehtyä. Jaa - siis mihin niin? No, tähän.

Mitäs ne siinä? Värttinöitä kolmin kappalein.Yksi pikkuinen ja kaunis on häveliäästi tuolla työhuoneessa piilossa.

ja tässä sitten säälittävä ensimmäinen tuotokseni. Etäisesti muistuttaa langantapaista. 

Olin siis jokin aika sitten kehruukurssilla. Siellä vain kävi ilmi, että olen järjettömän allerginen pesemättömälle lampaanvillalle. Koko naamaressu turposi ja olo oli jokseenkin tukala sen jälkeen. Niinpä viimeinen osallistumispäivä jäi minulta väliin. Mutta, onneksi on olemassa muita taitavia kuidun värjääjiä ja käsittelijöitä, joten saahan näitä harjoiteltavakseen. 

Nyt on vain niin, että käteni eivät oikein reuman vuoksi kestä tätä värttinän pyöritystä kovin paljon, joten jos hurahdukseni tätä vauhtia etenee niin on tarkkaan mietittävä, hankinko sähkörukin vaiko tavallisen. 

Nyt vain mieli harhailee kaiken aikaa kuiduissa ja väreissä ja .... miten tässä arkea pystyy pyörittämään kun villat ovat mielen täysin vallanneet?

Onneksi Kusti pitää jalat meillä muilla maassa sillä parantumisprosessin tässä vaiheessa alkaa pojan ilme olla jo tämä.

Jalka vaikuttaisi paranevan hyvää vauhtia, vain sitä tassun turvotusta on vielä paljon. Mutta jospa keskiviikkoinen tikkien poisto ja toivottavasti vapautus häkistä auttaisi siihenkin pienen liikkumisen lisääntymisen myötä, toivotaan parasta. Poju on saanut paljon hellyyttä ja herkkuja näinä aikoina. Untakin on taidettu nukkua varastoon koko tulevaksi vuodeksi.

Terkutuksia siis meiltä kaikille, hyvin täällä voidaan.

Skriivasi Kusti

Hei vaan kaikille! Me tuossa Kustin kanssa juttelimme ja hän oli sitä mieltä, että orja ja hoitoporras voisivat hieman hänen kuulumisiaan blogiinkin laitella.

 

 

Mitäs mulle sitten kuuluu? No, kuten näkyy - käämihän tässä on aikamoisen koetuksella. Olen tällainen hyvin rauhaisa luonne, mutta kun koko ajan työnnetään lääkettä ruiskulla aamua iltaa  eikä jaloittelemaankaan kunnolla pääse eikä vielä edes saa lähteä niin tylsäähän mulla on. Ja - näettekö kaulanaluseni, ihan tahmassa ja töhnässä. Viimeksi aamulla oltiin porukan kanssa erimielisiä kuka sen törkyhirveän tökötin nielaisee. Mikä pahinta, niitä on kolmea eri lajia ja vain yksi makeaa ja hyvänmakuista.

 

 

Tällainen tämä minun yksiöni nyt sitten on, ei tosiaan hirmuisen iso, mutta mahdun kyllä liikkumaan hieman. Enempää en vielä saisikaan. Onneksi sentään tuo ruokapuoli tuntuu toimivan vähintäänkin kiitettävästi, ankanrintaa ja lohta jo tänään. Voipi olla, että linjat minulla hieman kärsivät tässä meiningissä.

 

Kaikkein kurjinta minusta on tuo, että veivät komeaa turkkiani näin paljon ja melkein parturoivat minut puudeliksi. Ei niillä ole siellä lääkärissä oikein tajua muodin viime virtauksista, pah!

 

Huomenna menemme ortopedille ylimääräiselle näyttikäynnille sillä tuo kipeän jalan tassuni on aika turvoksissa, ei tarvetta sentään ambulanssikyydille, mutta käydään nyt ohjeesta näyttämässä, että kaikki on hyvin.

 

Mutta summa summaarum - minä poika olen sitkeä sissi ja näytän kaikille, että täältä vielä tullaan vaikka se aikaa veisikin ja hei, kohtahan toivottavasti pääsen täältä häkistä hieman väljemmille vesillekin. Toivossa on hyvä elää.

 

Terkkusia kaikille karvakamuille ja niiden orjille.



 

 



Syvä huokaus!

Ihan ensimmäiseksi, kiitos kaikki ihanat kannustavista ja toiveikkaista kommenteistanne.

Nukuin viime yön tosi huonosti ja näin untakin Kustista. Ensimmäinen ajatus herättyä oli, että prrkll.. nyt katti kyllä löydyt! Olin siinä aamulla taas tapani mukaan huudellut Kustia, jota ei näkynyt. Sitten, kun olin jo autoon hyppäämässä, tuli outo tunne ja käännyin alas pimeään mäkeen ja pensaiden suuntaan ja huhuilin epätoivoisena vielä kerran. Ja - mitä kuulinkaan surkean maukaisun, sitten raahautuu hämärässä epämääräinen tumma mytty takapäätään vetäen. Juoksin heti nostamaan poloisen syliin ja Kustihan se. Vasen takajalka vain roikkui ihan retkona ja näytti siltä, että olisi sijoiltaan. Äkkiseltään en huomannut mitään taistelun ulkoisia merkkejä, joten oletin, että olisi auton töytäisemäksi tullut. 

Kuopus Kepposen sitten velvoitin koti- ja kissamieheksi kotiin ja lähdin töihin pikaisesti kaksi akuuttia asiaa hoitamaan. Siinä sivussa soittelin aikaa paikalliseen luottoeläinlääkäriin ja sainkin sen puoleksi päiväksi. Kissa siis sinne ja unille sekä kuvauksiin. Puolen tunnin päästä sainkin soiton perään, että kissan jalka on kyllä paikoillaan, mutta reisiluun luun kaula pirstaleina. "Ortopedi katsoo vielä kuvat, voidaanko korjata" kuulen äänen kertovan. Ajattelin siinä hetkessä, että vaikka sitten kolmejalkaisena, mutta luovuta emme. Lopputulema on huikean kallis lasku, mutta jalasta pitäisi tulla vielä ihan kelpo. 

Nyt kuitenkin on kullanmuru tallessa ja tämän näköisenä

Mutta, se syy miksi tämmöinen kauluri on nyt kaulassa on se, että leikkaus on vasta huomenna ja nyt selässä on (hengenvaarallinen nuoltuna) kipulaastari. Kävin siis ohjeistuksesta ostamassa tällaisen häkin ja Kusti-ressu viettää nyt aikaansa siellä, ettei loukkaa itseään enempää eikä pääse livahtamaan ulos.

Sitten siihen vakavimpaan asiaan tässä: Tämä vamma on ampumahaava! Näin sanoi eläinlääkäri ja näenhän minäkin tuolla ajellussa jalassa kaksi vajaata sentin kokoista säännöllistä reikää, sisään- ja ulosmenoaukot. Joku on ampunut kotikissaa, jos saisin käsiini niin... Käsittääkseni toipumisajastakin ainakin osa on pakko tässä häkissä viettää. 

Kusti kuitenkin oli mallipotilas ja puski ja nuoli kaikkia vuorollaan niin lääkärissä kuin kotonakin.

Nyt hiukkasen sitä onnea voisi tulla ja tulihan sitä jo siinä muodossa, että meillä vielä on tämä mussukka tässä.

Edit. täti tuli kertomaan hiukan kuulumisia. 

Kolmelta alkoi pojun leikkaus ja puoli kahdeksan päättyi. Ortopedin mukaan pahin vamma tämänkaltaisista, jonka nähnyt. Luun lisäksi pirstaleina oli myös lihaksia laajalta alueelta eli ompelutyötä oli jouduttu kärsivällisesti tekemään pitkään. Nyt on jalassa rautaa ja ruuveja, Antibiootteja, tiukkoja kipulääkkeitä ja häkkikomennus alkuun kaksi viikkoa. Jalka ei saisi nyt kiertyä eikä vääntyä. Kauluria ei tarvita mikäli vain antaa pitkän haavan ja tikkien olla rauhassa. Kahden viikon päästä mennään välitarkastukseen. Nyt tuo polo on vielä kopissaan ja yrittää päästä kunnolla hereille, on sen verran vihainen, ettei lähelle ole hetkeen hyvä mennä. Antoi vain minun ohjata itseään kuljetuskoppaansa lääkärilläkään. Hoitajaressu sai hiukan osumaakin ja katsoimme parhaaksi, että tuttu ääni ja käsi yrittää ohjata. Selvisi myös se, että ollut isompi ase kuin ilmakivääri, pienoiskivääriä veikataan koska on kuitenkin yhdestä luodista tullut tuo vamma, on vain luuhun osuessa räjähtänyt kappaleiksi. Hoitoennuste on varauksellinen, sen kyllä ymmärrän. Ei tällaisesta voi antaa varmaa ennustetta. Kädet ristiin, että toipuu ja välttyy infektioilta.

Kiitos vielä teille kaikille tsemppauksesta. Nyt koetetaan parhaamme mukaan hoidella potilasta.

Voi itku!

Minulla on ihan deja vu-tunne tätä kirjoittaessani.

Kusti on jossain, ei ole poikaa näkynyt kotosalla torstain jälkeen. Sydän syrjälläni olen siksi, että Anni on jo kahtena iltana tapellut tässä supikoiran kanssa ja myös siksi, että Kusti ei kollijuoksujensa ja leikkauksen jälkeen ole ollut kotoa paria yötä pidempään poissa. Eihän meillä voi olla näin huono tuuri, eihän?

Toivottavasti karvatassu on vain reissun päällä ja kuitenkin turvassa.

Totean kuitenkin vielä kuten Kostin menehtyessä tuossa aiemmin tänä vuonna, että meille ei tule enää yhtäkään ulkokissaa vaan kaikki tulevat olemaan sisäkissoja. Emppua en nyt tähän laske sillä tuo ei juurikaan liiku muutamaa kymmentä metriä kauempana talosta ja tulee aina sisään heti kutsuessa ja välillä en saa uloskaan moneen päivään.

Kusti-kultanen

Heti kärkeen pahoittelut hiljaiselostani. Se arki, se on kiireineen minua juoksuttanut ja lennättänyt. Välillä siis tärkeysjärjestystä määrittelevät enimmäkseen muut kuin minä, heh!

Yritin nyt iltasella hiukan kiireistä viikkoa nollata ja istuksin kahvini kanssa ulkona. Usein siellä ulkona ollessa, kömpivät nämä ulkoilevat kisumme jostakin seuraa pitämään. Niin nytkin.

Kusti on aivan upea luonne, niin lempeä ja kaikkien kaveri. No, ehkä ei kuitenkaan hiirujen yököttävästä saaliista päätellen porraskaiteella aamusella. Eikä pojun ulkomuodossakaan toki ole moittimista. Näin kesällä tämä sankari ei juuri muuta sisällä tee, kuin käy syömässä ja juomassa ja painelee takaisin ulos puskiin makoilemaan. Tämänkin pojan voi muuten pistää vaikka selälleen käsivarrelle ja rapsutella eikä ole moksiskaan. Tämä siis jos vain jaksaa kannatella sillä painaa yli 7 kiloa.

Tässä sitä taas taidetaan saalista tarkkailla. Hyvin siis hoitaa hommansa tämä apumies. 

Huomenna sitä sitten jolkotellaan junalla kohti Kokkolaa, miehekkään työauton vaihtoon. Siispä kutimia mukaan pakkaamaan, tiedossa on reilusti oivaa nitkutusaikaa mennen tullen.

Leppoisaa viikonloppua kultaset!

Napitus

Hei, nimeni on Zelda ja minulla on ongelma, napit.

Tässä päivänä eräänä tajusin, että nappeja on kerääntynyt talouteen hirmuinen määrä. Niinpä aloitin niiden järjestelyn paikoilleen assistenttini Kustin kanssa.

Tässä laatikko 1

Tässä laatikko 2

Tässä vielä kolmaskin laatikko

Muistaakseni minulla on näitä vielä jossakin muuallakin kätköissäni. Kun nyt katson näitä kuvista niin tajuan, että olen kuin harakka, kaiken korean, suuren ja värikkään perään. Mitä suurempi, sen parempi näköjään.

Joten seuraavan kerran nappihyllyllä on syytä muista tämä näky ja kääntyä pois.

Tässä vielä assistenttini uusi lätkä. Päivitimme hiukan tietoja ja samalla uusimme pojan lätkänkin, jotta palautuu sitten harhautuessa toivottavasti oikeaan osoitteeseen poju. Sormet ristiin, ettei näin tapahdu, että karkaisi.

Sitten vielä ilmoitusluontoinen asia tuosta sivupalkkiin ilmestyneestä bannerista.

Sain siis kutsun Indiedays Inspiration blogiyhteisöön ja päätin inspiroivaan joukkoon liittyä. Blogin sisältöön ei ole tarkoitus muutoksia tehdä, jatkan entiseen tapaan höpsöjä juttujani täällä bloggerissa. Ulkonäöllisesti se näkyy lähinnä niin, että tuo banneri tuolla oikealla on ja joitakin mainoksia kenties ajoittain. Mutta menkäähän ihmeessä tutustumaan muihinkin Inspirationin blogeihin, huikeita. Ihan tässä itsestä tuntuu hieman maalaisserkkumaiselta, hih!

Kiitos Aikku vielä tunnustuksesta - heti kun vain ennätän ajatuksia tuon suhteen koota, vastailen.

Hämyheikkinä hiippaillen

Näin kesällä yksi lempipuuhiani on hiippastelu iltahämärissä tuolla lähes kesäyössä kameran kanssa.

Kaiketi taitoni tai kameranikaan eivät ole ne ihanteellisimmat siihen puuhaan, mutta en välittänyt tälläkään kertaa moisesta pikkuseikasta vaan annoin laukaisimen raksuttaa omia lentojaan.

Siinä pihalla ikuistin muistaakseni malvikin, ihana itsestään turhia melua pitelemätön pensaamme. Kaverinaan fuksianvärinen ruusupensas ihan kyljessään.

Siinä, missä ruusu on jo aikoja sitten kuivahtanut ja hehkunsa menettänyt, on malvikilla jatkuva kukinta ja nuppujen putkauttelu meneillään. Ihana kasvi.

Myöhään ulkoillessa on niin hiljaista ja jotenkin utuisen näköistä. Päästessäni tiemme alkupäähän katselin tielle hyvän matkan päähän ja siellä oli jokin tumma mytty. Kokeeksi huhuilin Kustia ja sieltähän kuului tarmokas naukaisu. Herra Hidalgo makoilee siis keskellä tietä reteänä, jotta antaa tulla vaan kaikki autot ja muut kissaa pienemmät ylitse.

Sisälle ei poju tahtonut vaan kieriskeli roskissa ja hiekassa hurmion vallassa. Hiekkakylvyt ovat kaiketi kissanturkin hoidon kuuminta hottia juuri nyt.

Eihän tästä vilkastuksesta tarkkoja kuvia oikein saa millään, ei nytkään.

Tätä kuvaa ottaessani alkoi harmittamaan, etten omista pidemmän matkan objektiivia. Yhtään lähemmäs ei voinut nimittäin mennä kaverin tarkkaillessa jähmettyneenä jotakin mystistä kaukaisuudessa.

Oikea kultamuru tämä pojumme. Sinne jäi kesäyöhön seikkailemaan minun tullessa sisälle teekupposen ääreen.

Yrjö ja pyrstöyskä

Sitä on sitten puhuttu norjaa siihen suureen luuriin ja pyrstöyskitty samaan aikaan. Yöh ja ääh..

Voiton puolella jo, mutta hitusen vielä hutera olo.

Aloittelin Crash Test Dummyjä, niistä sitten myöhemmin lisää, toivottavasti jo piankin. Mutta sillä välin nelijalkaisten kommelluksiin.

Kusti osaa ottaa elämässä rennosti. Ihan näin pullukka poika ei ole miltä kuvassa näyttää. On vain kehittänyt hirmuisen pitkän talvikarvan  ja alusvillan. Väritkin kuvissa hiukkasen päin sitä kuuluisaa mäntyä.

Nuo masukarvatkaan eivät koskaan pysy kuosissaan, heti harjaamisen jälkeen tämän näköiset taas.

Tämä poika se on maailman kultaisin tapaus. Ihan kaikkien kaveri. Jos toinen yrittää vaikkapa riitaa haastaa, heittää vaan seljälleen ja kujertaa toista mieluummin leikkiin. Emppukin jopa sulaa pelleilemään tämän kullanmurun kanssa vaikka mielestään arvokas vanhempi kissaherra onkin.

Sitten meillä on tämä parivaljakko

"Mami, toi kiusaa mua taas, auta!"

"Äläs ny ui liiveihin!"

Pelle on tosiaan ihan umpirakastunut Anniin. Jo kaukaa huoneen toiselta puolen naukuu ja juoksee kohti kultaansa. Mistä lie johtuu tämä?

Hankala viikko

Nimittäin tuo edellinen ja tämäkin näemmä.

Ensin iski nuhaflunssa, sitten hajosi bensaluukun lukituksen moottori, seuraavana vuorossa kadonneet sähköt keskellä paukkupakkasia ja viimeisin ihanuus on jäätyneet vesiputket. Huoh! Onks pakko alkaa millekään jos ei taho? Sen kaiken keskellä olen selvittänyt kahden murrosikäisen taistoja ja muita ongelmia. Ai niin ja tietystikin olen käynyt vielä töissä ja koulullakin. Dippilaaria olisin täydentänyt mikäli olisin kuvia saanut, mutta eipä onnistunut. No, uusi yritys sitten viikonloppuna vaikka valoisan aikaan. Meidän pitäisi herra luonnonvalon ja rouva dippilaarin osua samaan paikkaan yhtä aikaa ja se ei ole ihan helppo juttu se. Tai sitten on suunniteltava valokuvauskurssille oppia saamaan.

Kustiakin alkoi murkkujen meno hiukan hämmentämään ja paineli huutavien murkkujen keskeltä koppaan ja näyttää siltä, että jokos lähdetään? Mieluiten hyvin kauas.

Sitä ennen odoteltiin Annin kanssa malttamattomina ruokaa.

On täällä pikku ostoksillakin itseä hieman lohduteltu. 

Monessakin blogissa kehutulla Body Shopin hamppukäsirasvalla. Mitenkäs? Jos nyt menisin rasvat kourassa huumehauvojen ohitse, kävisikö käry? Hih!

ja tietysti kannoin kotiin myös rasvatuubiin rimmaavan langankin:)

mutta nyt lohduttaudun kyllä tämän pussukan sisältöä nitkuttamalla.

Tilaukseen hiukan helpompaa arkea ja pari enkelimäistä murkkua, tattis!

Sukat tukkijätkän tytölle

Uusi vuosi ja ihan entiset kujeet täällä:)

Sain vuoden ensimmäiset sukat valmiiksi. Sitä tyypillistä perussukkaa ribbivarrella, tiimalasikantapäällä ja silmukoidulla nauhakavennuksella sukan kärjessä.

Sukat tukkijätkän tytölle 

Lanka: Zelda´s Dippins WF Tukkijätkä 100g/260m. 

Koko ja muut speksit: n. 36 ja 16s./64s 

Kenelle: Työtoverille

Fiilis: Tämmöistä seuraa, kun onneton parsinneulan käyttelijä yrittää ylittää itsensä. Paljon parempi lopputulos, varjelen silmiänne niiltä parsinnan jäljiltä:)

tästä kuvasta näkee hiukkasen paremmin langan väriä

Kuvaaminen ei taas oikein valon puolesta luonnistanut. Eivätkä neulojan assistentitkaan olleet kovin avuliaalla päällä, katsokaas vaikka.

Oikein upeaa uutta vuotta kaikille toivottelee Taigan väki.

Kaunotar ja hirviö?

Aina joskus sitä hihittää itsekseen kameran linssin takana. Niin nytkin sillä ensin kuvasin tämän hiiviön

Eipä uskoisi, että on mitä lempein tyyppi. Näin syksyllä Kustilla tuota karvaa riittää ihan hirmuisesti. Pohjavilla kehittää itsensä hurjaan muhkeuteen ja kauluri ilmestyy tuonne leuan alle. Ei uskoisi, että kissi itse on hyvinkin normikokoinen tuolla kaiken karvan alla.

Pihalta sitten löytyikin sitä kauneutta, yhä.

Piti ihan vartavasten tallettaa arkistoihin talven varalle tämä ressukka apilankukka, muistoihin. Tuolla ulkona on tänään aurinkoisesta säästä huolimatta ollut ihan sellainen talvinen tuoksu. Tunnustan, että pikkuisen hirvittää tuleva pitkä ja pimeä talvi taas. Kynttiläkauppaan siis ja villavaatteita päälle. 

Nautinnollista viikonloppua teille kaikille ihanaisille!

Mitä pienempi edellä sitä suurempi perässä

Himskatti, Pelle on opettanut Kustille pahoja tapoja. Katsokaas vaikka!

Siellähän se  keskeneräisten korisssani karvaturilas kerällä pötkötti kun töistä tulin. Kohtahan tässä voisi ryhtyä miettimään kissan keritsemistä ja sitä millaista lankaa siitä sitten tulisi, hihii!

Päivän teemana jälleen luonto ja siellä vietetyt tunnit. Kuvaa Penikkalammelta Vihtijärveltä. Niin hiljaista, että.

Nautinnollista keskiviikkoa!