Haastettu!

Sinipellavainen 

haastoi blogini tässä hetki sitten. Samoin olen saanut monen monta haastetta jo aiemmin, joihin en rontti ole vastannut ajallaan, joten menköön tämä nyt korvaamaan myös niitä aiempiakin hiukkasen edes.

Tarkoituksena olisi löytää blogeja, joilla on alle 200 lukijaa, kertoa itsestään 11 asiaa, vastata haasteen esittäjän 11 kysymykseen, keksiä 11 uutta kysymystä, valita 11 bloggaajaa, joilla on tuo alle 200 lukijaa ja kertoa kenet on haastanut. 

Tässä minun 11 asiaa itsestäni

1. Teen töitä omalla unelma-alallani. Tosin sen keksiminen ja löytäminen otti hiukan turhan kauan.

2.En omista minkäänlaista lauluääntä. Esikko totesi pienenä poikana hänelle laulaessani, että "Älä äiti laula enää!"

3. Vaikka olen 100% kissaihminen niin minä olin se, joka toi meille Anni-koiramme.

4. En leivo juuri koskaan, puuttuu se jauhopeukalo.

5. Käytän makaronilaatikossa ketsupin sijaan sinappia.

6. Olen ollut Dartsissa A-korttilaisten listan 28. vuonna nakki ja keppi

7.  Taidan omata sellaisen "kuudennen aistin". 

8. Olen armoton juustofani.

9. Pikkutyttönä suurin osa parhaista kavereistani olivat poikia.

10. Tein ensimmäiset villasukkani vasta aikuisena.

11. Minulla on oikeasti kuusi lasta, joista vain kolme elossa.

*******

ja tässä sitten Sinipellavaisen kysymyksiin vastaukset.

*******

1. Viini vai vesi?

Vesi 95% ajasta, maistuuhan tuo maukas viinikin silloin tällöin toki.

2. Mitä haluaisit oppia tulevaisuudessa?

Ehdottomasti kehräämään. Olenkin jo ilmoittautunut kuun lopussa alkavalle kurssille.

3. Mille nauroit viimeksi?

Taisin nauraa Pelle-kissallemme, höpsö kissa. Ei ihan se laatikon terävin veitsi aina ja tämä ihan hellyydellä.

4. Paras kuulemasi vitsi?

Vitsi teksasilaisesta Grönlantilaisessa kapakassa.

5. Sähkö- vai puusaunan löylyt?

Puusaunan ehdottomasti

6. Paljonko vierailijoita blogissasi oli viime viikolla?

Tähän en taida osata vastata sillä blogger kertoo vain katselujen määrän

7. Pesetkö itse ikkunasi?

Juu-u:)

8. Paras kodinkonekeksintö ikinä?

Pyykinpesukone

9.  Kaunein käsityösi?

Pikkuinen huuhkaja, jonka ammoin neuloin Esikolle.

10. Mitä tavoittelet bloggaamisella?

Tavallaan haluan jakaa elämän koko kirjoa, niin niitä iloja kuin niitä surujakin. Tahdon myös jakaa iloani valmistuneista käsitöistä.

11. Mihin ylläolevista kysymyksistä oli vaikein keksiä vastausta?

Hih, tuohon kävijämäärään koska en muka ehtinyt sitä tarkistaa, höh!

Ja tässä kohdin olen täysin kuriton sillä en millään ehdi etsiä uusia haastamattomia blogeja, mutta napatkaahan rohkeasti tästä kysymyslista mukaanne.

1. Mikä on oikea hiustesi väri?

2. Oletko onnellinen?

3. Milloin viimeksi olit metsässä?

4. Koska viimeksi pyysit anteeksi?

5. Oletko koskaan tanssinut sateessa?

6. Pystytkö kirjoittamaan vasemmalla kädelläsi niin, että tekstistä saa selvän?

7. Onko sinulla elämässäsi henkilö, jota voit kutsua ystäväksi?

8. Puristatko hammastahnatuubia keskeltä vai pyrstöstä?

9. Oletko joskus ollut kolarissa?

10. Onko sinulle koskaan sattunut mitään selittämätöntä?

11. Montako karvaista kaveria kotoasi löytyy?

Melkein mustasukkainen

Pikkuhiljaa olen täällä nitkuttanut ja kas ihmettä - 

Jotakin pitkästä aikaa taas puikoiltakin. Melkein mustat harmaat sukkani valmistuivat.

Oi ja minä sitten tykkään. Nämäkin ovat taas sitä ANY:n nylonvahvistettua sukkalankaa, jota jokin vuosi sitten Tallinnasta kotiin kannoin. Toivon todella, että sitä vielä nytkin valmistetaan sillä muitakin värejä voisin kotiuttaa kuin tämän mustaharmaan ja mustapunaisen. Mustapunaisista löydät täältä aiemman postauksen.

Kestävyydestä en uskalla vielä sanoa mitään sillä edelliset menivät lahjalaatikkoon ja nämä vasta lähtevät käyttöön pikku hiljaa.

Melkein mustasukkaisen sukat

Silmukoita ja puikot: 56s/14s. puikolla, puikot taisivat olla 2.25mm Knti Pro Harmonie

Lanka: ANY:n vironvillainen nylonvahvistettu sukkalanka

Menekki: 61 g

Koko: 39

Kenelle: Mun tassuun, mun tassuun!

Malli: Ihan perusribbisukat tiimalasikantapäällä, kolmen puikon päättely sukan kärjessä

Fiilis: Hurmioitunut täysin ja kokonaan!

Uuttahan sitä piti heti näiden jälkeen puikoille saada. Kuvaa en esittele, mutta Novitan Usvasta aloitin neuletakkia. Jospa pitkästä aikaa saisin jotakin suurempaakin valmiiksi. Toivossa on hyvä elää taisi se lapamatokin sanoa, höhöö!

Otetaanpa myös oppia asenteen suhteen kuopus Kepposestakin sillä poika totesi aamulla, että ihanaa kun sataa!

Voihan kissankorvat!

Joskus sitä ihminen viettää lyhyttä ylimääräisen ajan hetkeään hyvinkin oudolla tavalla. Minä kuvasin Helmin eli tutummin Hemmun suloiset korvat.

Joku tiirasi huulet väpättäen ikkunasta ulkona lenteleviä linnunpoikasia ja minä kuvasin.

Viikolla koimme myös lähes kauhun hetkiä sillä Hemmu-kulta onnistui jäämään tassustaan jumiin verhoon ja verhotangosta roikkuvaan antennijohtoon. Oli kietoutunut moneen moneen kertaan tuohon ja oli täysi työ ja tuska saada tytteli irti. Onneksi mitään peruuttamatonta ei päässyt tapahtumaan. Nyt on kierretty sillä silmällä kotia ja yritetty keksiä kaikki vaaran paikat mihin adhd-luonteen omaava kissatyttö voisi itsensä sotkea.

Muutoin on kierretty tänään kirppiksillä ja käyty herkuttelemassa jäätelöllä. Esikko-kultanen meitä täällä kotona taas hauskuuttaa. Minullakin on kuulemma melkein-ruskea otsatukka.

Iloa viikonloppuunne!

Painavia sanoja

Heipähei taas lukijat rakkaat! Nyt taitaa seurata äiti-ihmisen urputusta, joten herkimpien on ehkä syytä poistua blogista takavasemmalle tai ainakin kääntää leppoisampi lukuvaihde päälle.

Minullahan on kolme lapsosta. Syntyneet vuosina 1996,1997 ja 1999 ja vielä hauskasti kaikki loka-marraskuulla. Tästähän sitten pystyykin päättelemään, että ensi alkuun minulla oli vaippaikäisiä oikea pataljoona ja samaan malliin uhmaikäisiä iso liuta. Nyt sitten taistellaankin murkkuikäisten huurujen keskellä lapsosten ollessa kohtapuoliin 14, 16, ja 17. Meillä sukupuolet jakaantuvat niin, että keskimmäinen on tyttö ja muut poikasia. Esikoisemmehan on keskivaikeasti kehitysvammainen ja viimeisen vuoden aikana siirtynyt tuettuun asumiseen kodin ulkopuolelle. Kotilomilla käydään sitten välimatkan vuoksi kahden viikon välein. Äitinä olen siihen asti tottunut lähes 24/7 valmiuteen ja päivystykseen esikoisen minut työllistäessä päivätyöni ohessa ihan kiitettävään malliin. Toki arkeen on sisältynyt myös muiden lapsosten asiat ja aika monen perheen tyyliin se on meilläkin mennyt niin, että minä siellä kouluilla ja eri palavereissa yleensä juoksen.

Niinpä nyt, kun esikko-kulta ei jokahetkistä huomiotani kaipaa niin olen onnistunut haalimaan itselleni erikoisammattiopinnot työn oheen. Muutoin minä sitten melkeinpä olenkin kotona ja lapsosten käytettävissä. Sitä siis luulisi, että nyt on rauhaisaa ja aikaa vaan eipäs olekaan. Rauhallisen elon ja olon estävät kaksi nuorintani leikkimällä taistelevia metsoja lähes kaiken valveillaoloaikansa. Jotensakin tuntuu myös, että nämä oireilevat myös sitä isonveljen kotoa poismuuttoakin ja ehkä niitä jossain määrin padottuja kiukkuja hänen kotona-asumisen ajaltaan. Ovat ehkä ”piilotajuntaisesti” suojelleet vanhempiaan haastavan ja vaativan isonveljen varjossa. Nyt sitten saan tuta nämä patoutumat päivittäin.

Olenkin sitä mieltä, että on hyvä, että asioita purkautuu, mutta vääntöä olemme käyneet siitä miten sitä purkua suoritetaan. Olen myös edelleen vaatinut itselleni myös sitä omaa aikaa. Räyhää tahtoo kotona syntyä yleensä siitä, että kuopus keskimmäisen mielestä saa lempeämpää kohtelua. Tästä olen itse eri mieltä sillä minun kuopukseni on sellainen Luigi Luimu, että menisi aina sieltä mistä aita on matalin ellen puuttuisi. Neiti Nökö taas saa ehkä enemmän luottamusta menoilleen koska on ollut tunnollisempi monissa asioissa.

Nyt kuitenkin tänä aamuna meinasi kuppi kääntyä minulta täysin nurin ja se on rauhaisalle luonteelleni suuri juttu. Sankarini nimittäin aloittivat autossa matkalla kouluun ja töihin taiston ja huudon. Yhden kerran jo pysäytin tien laitaan ja kysyin tuleeko rauha vai poistuvatko kyydistä? Minulle reilu puolen tunnin ajomatkat työpaikalle ja sieltä kotiin edustavat sitä pientä pään nollaushetkeä päivässä, jolloin siirrän aivoni työmoodista kotimoodiin ja huomasin, että tämä ajatus on minulle ”pyhä”. Siihen en anna puuttua enkä sitä muuksi muuttaa, joten grrr… varautukaa vaan jälkikasvu. Mutta sen vain sanon, että meillä keskustellaan tänä iltana painavilla sanoilla ja kenties suurilla kirjaimillakin. Hyvä tästä vielä tulee, mutta voi pojat – onpas ikävä niitä uhmiksia. Ne saattoi heittää olkapäälle ja kantaa minne halusi. Nämä on saatava ymmärtämään, että kunnioitus ja hyvä kohtelu on kahdensuuntainen juttu ja koskee jokaista elollista.

Tuo ylin kuva muuten tässä postauksessa liittyy meneillään olevaan rauhanprosessiin. Nyt iltasella kyetään jo ainakin hetkellisesti olemaan näin lähekkäin ilman rähinää ja täytyyhän tasapuolisuuden vuoksi myös Esikon päästä kuvaan mukaan. 

Tällaisia hän äidille sieltä matkan päästä lähettelee. Kivaa tuntuu olevan.

Muistetaanhan olla kilttejä toisillemme, siis ihan kaikille!