lauantai 10. maaliskuuta 2012

Sukat meirämmiehelle


Sukat meirämmiehelle

Silmukoita: 16s puikolla, 64s yhteensä
Puikot: 3mm bambuiset
Lanka: Novita 7V Polkka
Muuta: Koko 44-46
Fiilis: En tykkää neuloa seiskaveikkaa, jotenkin muovisen tuntuista, mutta hätä ei lue lakia. Nämä taisivat olla sellaista autokaistasukat, vauhdissa valmiiksi.

Jep jep, Miehekäs tuossa taannoin valitti noiden muualta ostamieni (etten edes häpeä mainita asiasta) sukkien lörpähtäneen ihan kokonaan ja ettei tykkää niitä enää käyttää. Kainosti siis vihjaili josko minulta saisi napakammat ja oikean kokoiset uudet. Väitti jopa, että saa olla vaikka possunpunaiset. Oikein harmitti, ettei minulta löytynyt tämän vahvuista paksumpaa sukkalankaa sen värisenä. Olisin aivan varmasti siitä nämä nitkuttanut, ihan kiusallanikin. Mutta tässähän nämä nyt sitten ovat valmiina, olivat jo muutama päivä sitten neuletapaamisen jälkeen, mutta se iänikuinen päättely tahtoo aina jäädä muutaman päivän päähän minimissään. Mikähän siinäkin on?

Kuten aina tein nytkin tiimalasikantapään, tahtoi sukat, jotka eivät paina kengässä ja tämä kyllä on siinä suhteessa loistava. Kärki tuttuun tapaan silmukoimalla ja katsokaas vaikka, tulee kyllä niin siisti ja pyöreä sillä tavoin en kovin hevin enää muutoin päättele sukkien kärkiä.


Meillä ei myöskään kuvailla mitään ilman assistenttia, aina nenä pitkällä hänkin



Varsinainen utelo, eikös?

Posti toi minulle myös ihanan ystävänpäiväyllätyksenkin Lilalta-ihanaiselta, kiitos kaunein sinulle. Posti oli tuota kuljetellut jo liki helmikuun puolivälin tienoilta saakka, onneksi lopulta kuitenkin tuli perille niin kuin kuuluukin. Katsokaas vaikka mitä ihanuuksia sieltä paljastui



Ihana kortti!


Nämä ovat noin reilun kaksi senttiä korkeudeltaan, suloiset kuin mitkä!



Näistä nyt puhumattakaan, hellyttävät!

Kiitos vielä ihana ystäväni:)

Oikein leppoisaa lauantaita teille kaikille ja tervetuloa taas uudet lukijatkin, olette lämpimästi tervetulleita.



22 kommenttia:

  1. Voi kunpa ihanan lutusa tuo ukkeli Voikukkapellolla on. Ihanan villapaidan malli siinä on. Korviksetkin aivan ihku somat. On sinulla mukava ystävä tuo Lila♥

    VastaaPoista
  2. Korjaus edelliseen viestiin, nuohan olivatkin Suopursuja. Eli ukkeli istuu suon keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo ukkeli oli mitä hellyttävin:) Niin onkin, mukavista mukavin ystävä:)

      Poista
  3. Oi kuinka ihania lahjoja olit saanut. Nuo maatuskat ovat lempparit <3 7 Veikka ei kuulu minunkaan varsinaisiin suosikkeihini, mutta kyllä se käytännöllisyytensä ja varsin edullisen hintansa takia aina välillä on ihan asiallista käyttölankaa. Onneksi siinäkin on nykyisin ihania värejä. Varsin kivat sukat olet siitä miehellesi neulonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin 7V ajaa kyllä asiansa määrätyissä tilanteissa.

      Poista
  4. Komiat sukat ja nättejä korvakoruja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sukat olivat myös miehen mieleen ja koruista pidän kovasti ja paljon:)

      Poista
  5. Yllättävän hyvät värisävyt siinä langassa, kivat sukat!

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat, kyllä miehen nyt kelpaa tepsutella :)

    Ihanalle on niin mukava olla ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aatteles sitä mielikuvaa vaaleanpunaisissa sukissa tepsuttavasta karvajalasta, hih:)

      Poista
    2. Se olisi kovin miehistä :D Hih!

      Poista
  7. Mulla on oikein mmatuska viehtymys, jo lapsesata saakka, ennenkuin niistä alettiin tehdä koruja, kankaita ja kaikkea mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani hiukan myöhäisherännäinen, mutta sitäkin pahemmin hurahtanut;)

      Poista
  8. Perussukka paras sukka! Mä ihan mielelläni kyllä neulon 7veikkaa, mutta en tykkää siittä ku se nyppyyntyy ja vennyy ja vannuu pilalle niin nopiaan. Neulon 7veikka varastoni pois, enkä toivottavasti sitä sen enempi ostele, vaikka turha tuommosta luvata. Ihania lahjuksia sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Samaa minäkin seiskassa harmittelen, mutta katsotaan kuinka näiden kanssa käy. Menevätkö sitten ihan hetkessä huonoksi nämäkin! Käyvät siis ihan testisukistakin.

      Poista
  9. Aah, maatuskakorvikset! Minulla on tuommoiset myös, syksyllä Viipurista tuliaisiksi tuodut. Tykkään kanssa maatuskoista ja onkin niin kiva, että niitä on monessa muodossa tarjolla.

    VastaaPoista
  10. Seiskaveikka on mun mielestä ok sukkalanka, muuhun siitä ei olekaan :)

    Kävi nimittäin niin, että tein siitä itselleni tunikan jota en käyttänyt kertaakaan, inhosin sitä. Purin ja tein toisen mallisen (Still Light) kaverilleni joka tykkää kovasti. Hyvä niin mutta toistan tuon ekan lauseen.... :D

    VastaaPoista
  11. Nuo on varmasti jämäkät käyttösukat. Hauskan paketin sait, ystävät on ihania! :)

    VastaaPoista
  12. Komiat sukat! Seiskaveikka menee mielestäni kans ihan sukkalankana. Ompa hienoja korvakoruja:)

    VastaaPoista
  13. Ihana yllätys ystävältä ja komeat sukat. Mulla on blogissani sulle tunnustus:)

    VastaaPoista
  14. Sulla on tunnustus myös mun blogissa :)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.