maanantai 21. tammikuuta 2013

Hankala viikko

Nimittäin tuo edellinen ja tämäkin näemmä.

Ensin iski nuhaflunssa, sitten hajosi bensaluukun lukituksen moottori, seuraavana vuorossa kadonneet sähköt keskellä paukkupakkasia ja viimeisin ihanuus on jäätyneet vesiputket. Huoh! Onks pakko alkaa millekään jos ei taho? Sen kaiken keskellä olen selvittänyt kahden murrosikäisen taistoja ja muita ongelmia. Ai niin ja tietystikin olen käynyt vielä töissä ja koulullakin. Dippilaaria olisin täydentänyt mikäli olisin kuvia saanut, mutta eipä onnistunut. No, uusi yritys sitten viikonloppuna vaikka valoisan aikaan. Meidän pitäisi herra luonnonvalon ja rouva dippilaarin osua samaan paikkaan yhtä aikaa ja se ei ole ihan helppo juttu se. Tai sitten on suunniteltava valokuvauskurssille oppia saamaan.

Kustiakin alkoi murkkujen meno hiukan hämmentämään ja paineli huutavien murkkujen keskeltä koppaan ja näyttää siltä, että jokos lähdetään? Mieluiten hyvin kauas.


Sitä ennen odoteltiin Annin kanssa malttamattomina ruokaa.


On täällä pikku ostoksillakin itseä hieman lohduteltu. 

Monessakin blogissa kehutulla Body Shopin hamppukäsirasvalla. Mitenkäs? Jos nyt menisin rasvat kourassa huumehauvojen ohitse, kävisikö käry? Hih!


ja tietysti kannoin kotiin myös rasvatuubiin rimmaavan langankin:)


mutta nyt lohduttaudun kyllä tämän pussukan sisältöä nitkuttamalla.



Tilaukseen hiukan helpompaa arkea ja pari enkelimäistä murkkua, tattis!

14 kommenttia:

  1. Kerro sitten oliko hamppurasva maineensa arvoinen?

    VastaaPoista
  2. voimia ja käsityöniloa sinulle :-)) ostin itselleen 1 kerä uusi polkkalanka, ei enempä, muut värit ihan blääh, paitsi just se koivu, olen vähän pettynnyt väreistä, liian pliisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jana:) minuakaan ei oikein muut sytyttäneet. Novitan klubikaupasta kyllä ostin puserollisen Usvaa beigen sävyissä ja se on kyllä kaunista. Mutta itsekin kyllä enimmäkseen pidän vahvoista ja voimakkaista väreistä;)

      Poista
  3. Miten se vaan onkin, että joskus koetellaan vähän vähemmän ja sit joskus taas....

    Minäkin mielenkiinnolla odottelen hamppu-uutisia ;)

    T.kuivakorppukäsi-täti

    VastaaPoista
  4. Olet ollut mielessä kun teillä oli ne kovimmat pakkaset sitten Etelä-Suomen. Koettelumuksia on ollut kertaheitolla liikaa nyt, Voimia ja jaksamisia.
    p.s. tuon Koivu Nalle LAnka ihkuihana:)

    VastaaPoista
  5. Auts! Mutta hei, jos yhtään lohduttaa nii ei se tästä enää voi huonommaksi mennä. Eihän??? =)

    VastaaPoista
  6. Miten onkin noilla ongelmilla taipumus liikkua kimpassa. Jäätynyt vesiputki täälläkin tuottaa vähän päänvaivaa, mutta onneksi jostakin hanasta vielä juoksee kirkasta. Sinulla pitäisi olla oma "koppa" minne voisit mennä Kustin tapaan kun murkut käyvät hermoille. Parempaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Meilläkin Kissa-neidit osoittaa mieltään jos ei huoneessa osata puhua
    "hiljaa ja sivistyneesti" ja kantokoppaa käytetään mökötyspaikkana.

    Mellä isäntä aina hokee että "ei mee mikhään kohtuurella " kun oikein vastustaa..

    VastaaPoista
  8. Sanontahan kuuluu, että ei kahta ilman kolmatta... Tsemppiä tähän viikkoon!

    VastaaPoista
  9. Taitaa olla niin, kaikki kommellukset tuppaavat tulemaan yhtä aikaa. Minä taas sorruin kauppareissulla uusiin Pikkusiskoihin, harmi ettei niissä ollut laajempaa väriskaalaa.
    Parempaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  10. Hauskoja eläinkuvia ;)
    Voi tuo Koivu näyttää ihanalta. Yritän olla ostamatta lankaa, kun vanhimmat jäävät käyttämättä, jos aina ostaa uusia. Tietenkin silloin tekee aina mieli ostella kaikkea, kun päinvastaista yrittää.

    VastaaPoista
  11. Miten sulle taas sattui näin paljon kerralla? Noh, josko sitt helpottais vähäks aikaa. Mull on mantelirasvaa tuota samanlaista ja oli tosi hyvää. Ehkä ostan tuota hamppua seuraavaksi.
    Kivasti ruokaa odottavat, jossain blogissa olivat kisut ihan jonossa ja odottivat syömävuoroaan.
    Mullakin on nyt Hali kisu. On se vaan kiva.

    VastaaPoista
  12. Ah ja voi noita murrosiän kuohuja, mutta aika aikaansa kutakin. Sait aikaan pienen ostoinnostuksen, käsirasvaa tarvittais täälläkin ja tuo koivu olisi vaan niin minun mieleinen. Ja tuo nälkäisten kaverien kuva sai hymyn huulille.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.