RIP Anni

R.I.P. Anni 

Tänään koitti pelkäämämme päivä ja koiruutemme Anni menehtyi. Tämä oli ollut kyllä tiedossamme jo hetken aikaa tulevaksi sillä Annihan sairasti syöpää. Silti nämä aina tulevat ikäänkuin puun takaa.Surusta huolimatta ajattelen kuitenkin, että onneksi ilman hirmuista tuskaa taisi loppu tulla. Varmuuden vuoksi on myös kipulääke mennyt jo jonkin aikaa ja ehtihän meidän haukku kuitenkin jo melkein 13-vuotiaaksi asti. Eli siis pitkän elämän. 

Hyvää matkaa siis sinne sateenkaarisillalle Retu Elviksen viekkuun kaveri.

 

Hei hei ja tervetuloa!

Noin kai sitä pitäisi todeta vuoden viimeisenä päivänä.

Ainakin itse, kun katsahdan menneeseen vuoteen, joudun toteamaan, etten toivo uudelle vuodelle muuta kuin sen olevan parempi kuin edellisen. Lupauksiakaan en tee muuta kuin totean itselleni näin:

En alennusmyyntejä ole penkonut oikeastaan lainkaan, mutta muutama kirja tarttui tänään kauppareissulla matkaan. 

Tuo yllä näkyvä Janoschin hellyttävä kirjanen oli yksi. Ihan kuin minä ensi vuonna, juu juu!

Jos jostain löydätte, niin napatkaa ihmeessä matkaan. Täydellinen apeuden syöveriin, rempseään naurun remakkaan ja kaikkiin muihinkin hetkiin.

Myös nämä kaksi uivat liiveihini tai siis ostoskärryyni.

Oikeanpuoleinen tahtoo väittää, että Zelda aikoo ensi vuonna opetella virkkaamaan. Juu, uskoo kun näkee, mutta toivossahan on hyvä elää, eikös?

Mimmi-lehmä taas on Esikko-kullan lemppareita ja tätä luetaan taas seuraavalla kotilomalla varmaan kannesta kanteen useaan kertaan.

Tästä vekkulista on vielä näytettävä kuva sillä joku ei voisi enempää inhota kuvaamista.

Ymphhh, sanoo tämä ilme.

Ulkona taas möyryää hirmuinen puhuri - saapa nähdä miten käy taas sähköjen? Mutta ennen sitä kiitän teitä kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivotan onnellista uutta vuotta! Ensi vuonna taas!

Hömelö emäntä eksymäisillään

Toissailtana lähdin taas iltakävelylle pellon reunamille. Siellä nyt vaan on niin paljon kaikkea mielenkiintoista kuvattavaa. Anni-koiramme jäi pihaan katselemaan perääni hieman epäileväisen näköisenä, mutta ei lähtenyt mukaani. Tuo tiemme on jotakuinkin 650-700m ja siellä ollessani puolenvälin tietämillä kameroineni näin taakseni katsoessa tämän

Jos oikein tarkkaan katsoo vasempaan reunaan niin huomaa siellä pienen pisteen, se on siis Anni. Koira tuolta minulle huolestuneen näköisenä haukahteli ja hetken haukahdeltuaan kääntyi aina pihaan päin takaisin. Katsoi sitten pienen hetken jälkeen minuun taas huolissaan ja uusi yritys saada minut mukaansa. Tulin lopulta siihen tulokseen, että koiraraasu taisi luulla emännän eksyneen ja yritti minua johdatella turvaan kotipihaan. Tähän tulokseen päädyin koska kun lopulta koiraa tottelin, asettui taas tyytyväisenä pihalle pötkölleen.

Taisi ajatella, että viisainta kutsua ja opastaa tuo hömelö emäntä takaisin turvalliseen kotipihaan.

Siinä se rakas samettikorvamme vahtii selustaamme.

Anni tykkää (not)

En tiedä oletteko koskaan miettinyt (todennäköisesti ette:) miksi blogikoira Annista on suhteellisen vähän kuvia täällä? Mutta ajattelinpa laittaa pienen tarinan kuvien muodossa siitä millaista on yrittää ottaa kuvaa koiraneidistä.

Tässä kurkistellaan diivaa vielä verannan ikkunan lävitse. Hän innokkaana luulee, että hänet kohta kutsutaan aterialle (klo 12 lauantaina, hah!)

Sitten karmea totuus valkenee, emännän astuessa ulos kamera kädessä

ja kun hän noin miljoonan kuvan ja väistelyliikkeen jälkeen istuu alas penkille, kerron ilmeikkään mielipiteeni

Eli siis, onko tästä vedettävissä johtopäätös, ettei Anni halua kuvattavaksi vai haukotuttaako häntä?

Muistakaahan myös tuo arvonta!

Yrjö ja pyrstöyskä

Sitä on sitten puhuttu norjaa siihen suureen luuriin ja pyrstöyskitty samaan aikaan. Yöh ja ääh..

Voiton puolella jo, mutta hitusen vielä hutera olo.

Aloittelin Crash Test Dummyjä, niistä sitten myöhemmin lisää, toivottavasti jo piankin. Mutta sillä välin nelijalkaisten kommelluksiin.

Kusti osaa ottaa elämässä rennosti. Ihan näin pullukka poika ei ole miltä kuvassa näyttää. On vain kehittänyt hirmuisen pitkän talvikarvan  ja alusvillan. Väritkin kuvissa hiukkasen päin sitä kuuluisaa mäntyä.

Nuo masukarvatkaan eivät koskaan pysy kuosissaan, heti harjaamisen jälkeen tämän näköiset taas.

Tämä poika se on maailman kultaisin tapaus. Ihan kaikkien kaveri. Jos toinen yrittää vaikkapa riitaa haastaa, heittää vaan seljälleen ja kujertaa toista mieluummin leikkiin. Emppukin jopa sulaa pelleilemään tämän kullanmurun kanssa vaikka mielestään arvokas vanhempi kissaherra onkin.

Sitten meillä on tämä parivaljakko

"Mami, toi kiusaa mua taas, auta!"

"Äläs ny ui liiveihin!"

Pelle on tosiaan ihan umpirakastunut Anniin. Jo kaukaa huoneen toiselta puolen naukuu ja juoksee kohti kultaansa. Mistä lie johtuu tämä?

Hankala viikko

Nimittäin tuo edellinen ja tämäkin näemmä.

Ensin iski nuhaflunssa, sitten hajosi bensaluukun lukituksen moottori, seuraavana vuorossa kadonneet sähköt keskellä paukkupakkasia ja viimeisin ihanuus on jäätyneet vesiputket. Huoh! Onks pakko alkaa millekään jos ei taho? Sen kaiken keskellä olen selvittänyt kahden murrosikäisen taistoja ja muita ongelmia. Ai niin ja tietystikin olen käynyt vielä töissä ja koulullakin. Dippilaaria olisin täydentänyt mikäli olisin kuvia saanut, mutta eipä onnistunut. No, uusi yritys sitten viikonloppuna vaikka valoisan aikaan. Meidän pitäisi herra luonnonvalon ja rouva dippilaarin osua samaan paikkaan yhtä aikaa ja se ei ole ihan helppo juttu se. Tai sitten on suunniteltava valokuvauskurssille oppia saamaan.

Kustiakin alkoi murkkujen meno hiukan hämmentämään ja paineli huutavien murkkujen keskeltä koppaan ja näyttää siltä, että jokos lähdetään? Mieluiten hyvin kauas.

Sitä ennen odoteltiin Annin kanssa malttamattomina ruokaa.

On täällä pikku ostoksillakin itseä hieman lohduteltu. 

Monessakin blogissa kehutulla Body Shopin hamppukäsirasvalla. Mitenkäs? Jos nyt menisin rasvat kourassa huumehauvojen ohitse, kävisikö käry? Hih!

ja tietysti kannoin kotiin myös rasvatuubiin rimmaavan langankin:)

mutta nyt lohduttaudun kyllä tämän pussukan sisältöä nitkuttamalla.

Tilaukseen hiukan helpompaa arkea ja pari enkelimäistä murkkua, tattis!

Tunnelmakuvia joululta

Ensinnäkin lämpöisistä lämpöisin kiitos teille kaikille joulun toivotuksista!

Olemme viettäneet joulua pienen perhepiirin kesken. Molempien veljet ja minun isäni olivat vierainamme jouluaattona. Esikko niin ihanasti suukotteli kaikkia ja halauksiakin sateli. Nyt on poitsukin jo palautettu asuntolaansa Hämeenlinnaan. Odottikin jo kovasti, että pääsee kertomaan kavereille joulun kuulumisensa. 

Masut ovat kaikilla ihan mahdottoman pulleina. Näin sitä usein taitaa jouluna käydä. Suklaata tosin en ole juurikaan syönyt vaan enemmän noita suolaisia herkkusia.

Tänään napsuttelin kamerallani tunnelmapaloja karvaisista, kun kerran sellaisia oli tarjolla.

Tässä Helmi-neiti katselee haikeana ulos ja taitaa haaveilla jo keväästä kun on leikattu ja tulee harkintaan, päästetäänkö ulkoilemaan ollenkaan.

Oi, tuonne kun pääsisi lumeen ilakoimaan!

Ei sitten, menen jahtaamaan niitä palloja taas.

Pelle taas on ihan rakastunut Anniin.

Hirmuisen epätarkka kuva, mutta kertoo kaiken - puskii koira, rrrrakastan sinua!

Anni oli jo välillä sen näköinen, että: "Mami - pelasta minut tuon hirmun kynsistä!"

Tuo on muuten ihan tavallista Pelleltä, että kiertää Annia täysin hurmion vallassa ja puskee ja halaa ja nuolee. Emme ole vielä keksineet, mikä moiseen yhtäkkiä syynä. Kenties heräilevät hormonit nuorella kollilla?

Mutta nautitaan vapaapäivistä kellä niitä nyt on ja tsemppiä myös teille, jotka jo huomenna rynnistätte työpaikalle. 

Kesätytön sukat

Tänä kesänä olen neulonut, jos mitenkään mahdollista, vieläkin hitaammalla tempolla kuin yleensä. Olen ihan perusmoodissanikin erittäin hidas "nautiskelijaneuloja", mutta nyt kesällä harvinaisen pitkä yhtäjaksoinen kesäloma ja sateiset ilmat ovat houkutelleet minua lähinnä vain väripadan äärelle.

Pitkästä aikaa kuitenkin sain jotakin valmiiksikin, nimittäin Kesätytön sukat!

Kuten näistä sukkien kärjistä otetuista kuvista ehkä näkeekin, minulle kävi tässä vanhanaikaisesti. Tikutin intopiukeana niin pitkät varret, että toisen sukan kärjessä sitten lanka loppui. En jaksanut mistään alkaa huhuilemaan mininöttöstä lisää vaan lähdin penkomaan jämäkoria. Lanka siis loppui tuossa vasemmassa sukassa, tuon alhaalta laskien toisen vihreän raidan jälkeen eli sitä seuraava keltainen on jo sitten Schoppelwollen Admiralia ja sitä seuraava vuorotellen valkoista Nallea ja Zauberin Crazya. Kyllähän sen tietysti huomaa jos rupeaa oikein syynäämään, mutta olkoon näin. Minulle riittää.

Kesätytön Sukat

Silmukoita ja koko: 64s ja 39

Lanka: Novita Nalle Kukkaketo, Päivänkakkara

Puikot: Knit Picks Pro puiset 2mm

Malli tai ohje: Ei ohjetta, varresta aloitus, nilkassa kiristysresori, tuttu tiimalasikantapää, nauhakavennus, sukan kärki päätelty silmukoimalla

Fiilis: Aikas nam, pidän näistä väreistä kovasti, oikein kesäiset:) Vielä on kesää jäljellä, jee!

Sitten on myös pakko näyttää huonolaatuinen kuva unisista kaveruksista eilisillalta, ovat ne hellyttäviä.

 

ja molemmat siinä Miehekkään jalkojen juuressa. Yleensä Anni koisaa aina tuolissa istujan jalkojen päällä hautomassa, hih!

Ihanaista sunnuntaita - täällä nuo hurjan paksut, tummat ja roikkuvat pilvet menivät ohitse. Mitenkäs teillä?

Kesäisenä lomapäivänä

Lomaa takana nyt kohtapuoliin kymmenen päivää. Alan olla kyllä hyvinkin irrottautunut työkuvioista sillä tajusin tänään, että villisti kihartuva ja ylipitkäksi kasvanut kesätukkani on ollut kampaamatta jo kohta kolme päivää. Rohkenin sillä kuitenkin tänään mennä Esikon asioihin liittyvään palaveriin, näytti nimittäin siltä niinkuin olisin vääntänyt kiharoita ihan tarkoituksella kuontaloni täyteen. Suoristusrautaa tämä reuhka ei ole yli viikkoon nähnyt, kuten työaamuina yleensä. Onko teille muille käynyt näin, että vanhemmiten olisi enentynyt/lisääntynyt hiusten kihartuminen? Taipuisa tukka minulla aina on ollut ja yleensä aina taipuu sinne minne en itse haluaisi, heh!

Esikko on ollut tutkimusjaksolla Hämeenlinnassa jo kaksi ja puoli viikkoa ja tämän päivän jälkeen on tiedossa vielä toiset kaksi ja puoli viikkoa. Sälperiä on kova ikävä ja hänelläkin kuulemma äitiä, mutta koetamme molemmat kestää sillä isoja kysymyksiä hänen tulevaisuutensa suhteen yritetään ratkoa. Itse käyn hurjaa vääntöä vuoroon "huono äiti"-syytösten kanssa ja vuoroon järkevien: "Hänen tulevaisuutensa parhaaksi"-ajatusten kanssa. Itkuakin on väännetty ainakin täällä päässä välillä, siellä toivottavasti ei. Tämmöisiähän me äidit taidamme poikastemme suhteen olla.

Tuolla pihakeinussa nyt istuksin iltaa ja tässäpä teille päivän pelastus

Kerä ryökäle otti ja tipahti, nopeat ne on vanhalla vielä reaktiot, eiks je!

Tosin - on kyllä aika likaiset varpaatkin, hyh!

ja mitäs siellä sylissä sitten?



no se on vaihteeksi huivi itsevärjätystä sukkalangasta ja huomaattekos mitä siellä on silmukkamerkkeinä? Hakaneuloja, rähmä minua - olen taas hukannut kaikki miljoona oikeaa merkkiäni. Tämmöinen tohelo sitä olen noiden pikkutilpehöörien kanssa.

Onhan meillä tämä kesäkoira Annikin, loikoo tuolla pihamaalla laiskana.

Nyt taidan suunnistaa sisälle ja roippeeni mennessäni ennenkuin ropsahtaa kuuro niskaani, on hiukan sen näköistä nimittäin. Ihanaa tiistaita teille kaikille, nautitaan kesästä.

Arjen kauneutta

Vaeltelin tuolla pihamaalla taasen arki-ihmeitä ihastelemassa

Heinää, viimevuotista



rujoa kauneutta tässä

Vaahteravauvat sieltä myös jo puskevat itseään esiin

Tämä tässä yrittää esittää viatonta vaan hetki sitten riepotteli tuolla pihalla roskasäkin ympäriinsä, grrr...uhkasin jo, että joutuu narun jatkoksi. Köh, siis sen koppiinsa johtavan narun, höhöö.

Ihanaista keskiviikkoa teille kaikille, nautitaan auringonpaisteesta.

Jättikorva

Tuntuuko teistä koskaan, ettei teitä kuunnella. Minusta useinkin. Puhun ja selitän, kerron ja selostan. Sitten hetken päästä minulta kysytään juuri selittämiäni asioita kuin ei koskaan olisi kuultukaan. Aamullakin pyysin tiskit laittamaan koneeseen ja koneen käyntiin. Siellä ne olivat tiskit vielä illallakin altaassa odottelemassa, minuako? Pöh sentään!

Tämä jättikorva kyllä kuuntelee minua, herkeämättä sanoisin:)

Kunpa tämä karvanlähtö jo hellittäisi, kohta ei ole koirassa montakaan karvaa jäljellä.

Väripadallinen herkkuakin pomppasi sinne.

Ja nyt siivoamaan - puhinoita on hyvä upottaa fyysiseen urakointiin:)

Sadonkorjuun aika

Kesä taitaa vedellä viimeisiään. Tänään on luvatusti ollut upean aurinkoinen ja lämmin päivä.

Miehekäs toi tämän aarteen eteeni hetki sitten

kriikunoita, omasta puustamme

Omenoitakin sieltä ainakin jokunen tulisi

Liekö taas tulossa kylmä talvi sillä Anni aloitti hurjan karvanlähdön samaan tapaan aikaisin kuten viime vuonnakin. Monta kertaa päivässä tulee pieni muovikassillinen karvaa, olen ihan tukossa. Minähän olen siis allerginen kissoille ja koirille, mutta tulen kyllä toimeen muut ajat, mutta nämä karvanlähdöt saavat oireeni valloilleen. Katzitkin pöllyttävät, ovat myös alkaneet pulskistua jo nyt. Ihan kuin keräisivät jo vararavintoa talven varalle, hih!

Esikon kanssa olemme viihtyneet kirjan parissa, Matti Katti on kova sana tänään.



Pikkuisen erän pukkasin myös värjäyksiä myyntiin

Ihanaa viikonloppua kaikille.

Iltalenkillä

Tämä päivä ei sitten kyllä mennyt aivan putkeen. Yritin löytää noita Tico Ticoja värjäyksiini, tuloksetta. Länsi-Uudellamaalla noita ei sitten ilmeisesti ole. Kolme paikkaa kolusin, onneksi Lila lupasi koettaa jelppiä hädässäni. Lohdutukseksi rohmusin lähes kaikki löytämäni Nallet matkaani. Syyttäkää siis minua, jos ette löydä yhtään valkoisia Nalleja kaupasta:)

Kaiken lisäksi Viivi-biilistä puhkesi oikea eturengas. Jotensakin tuntui siis, etteivät kaikki haltijat olleet puolellani.

Mutta ei anneta kaikenlaisten vastoinkäymisten haitata. Iltapuhteeksi otimme Neiti Nökön kanssa kameran ja Annin matkaamme ja lähdimme iltalenkille. Näin innokas lenkkeilijä meillä oli muassamme.

Tienpientareet ovat ihan täynnään kaikkea kaunista

Minusta jopa erilaiset heinätkin ovat niin kauniita

Ja eräs joka paikkaan nenänsä työntäväkin taisi saada aivastuskohtauksen

Naapurin orivarsa sai meidän jakamattoman huomiomme

Miehiä ihailimme heinätöissään

Takaisin tullessa yllätimme Repen hiirijahdista, heti kuvan ottamisen jälkeen nappasi saaliinsa ja jolkotti ylös kotipihaan sitä talteen viemään.

Minä kyllä rakastan kesää yli kaiken, se on se minun vuodenaikani. Ei tarvitse palella eikä vilusta väristä. Saa vaellella mailla ja napsia kuvia mitä kauneimmista yksityiskohdista. Kaikkein parasta on tietysti loma, ei kiirettä minnekään. Sen kun vaeltaa ja haaveilee. Niin ja tietysti värjäilee ja tikuttelee, mitä sitä ihminen muuta voisi toivoa, kysyn vaan:)

Savannin jengiä pukkasin muutaman myyntisivulle. Nyt keittämään teekupposta. Tajusin tässä juuri, että olen näinä päivinä ollut ilman kahvia jo puoli vuotta. Välillä tuoksuttelen juuri keitettyä kaffetta, mutta ei sen kummemmin sitä kuitenkin tee mieli. Vähän sama asia kuin makkarassa, minusta grillattu makkara tuoksuu hyvälle, mutten suurin surminkaan suuhuni laittaisi (tiedän, olen kummallinen suomalainen).