Hei taas lukijani pitkästä aikaa. Täällä on arki ja elämä monilla tavoilla koetellut ja aina vaan jatkuu, mutta periksi ei anneta, ei sitten millään. En sen tarkemmin niihin mene, ei se ketään auta niitä vatvoa, mutta jospa jaan eiliset koettelemukset kanssanne niin saatte ainakin nauraa kanssani kaiken surkuhupaisuudelle.
Eilen taas palautimme Esikkoa Hämeenlinnaan kotilomalta. Viimeisiä viedään sillä kaveri muuttaa pysyvään asuinpaikkaansa lähemmäs meitä kuun puolivälin jälkeen. Suuri helpotus, jäävät kahden viikon välein usean sadan kilometrin ajamiset pois. Mutta ihankuin lähtiäisiksi eilen ryhtyi Miehekkään auto temppuilemaan puolivälissä matkaa mennessä. Jäähdytinnesteet puskivat vauhdilla ulos jostakin kohtaa järjestelmää. Jollakin tavalla nesteitä ja vettä lisäämällä (onneksi oli kanistereita mukana) nilkutimme perille. Eihän sitä harmitusta tietysti siinä matkalla saanut minimoitua kokonaan puheista ja kas perillä Esikko sitten paukautti heti alkajaisiksi asuinpaikkansa ikkunan päreiksi. Saatesanoiksi karjaisi heti ensin: Saa....n per....n auto. Mitään en ehtinyt tehdä estääkseni, kun tosiaan autosta jostakin mukaan poimittu ruuvimeisseli siihen ikkunaan lensi.
No, onneksi on vakuutuksia ja sinne jäi poju sosiaalisen tarinan avulla asiaa omaohjaajansa kanssa purkamaan. Totesimme kyllä heti ohjaajien kanssa, että nyt tuli plagioitua aikuisten tunnetila itselleen täydellisesti. Noin olisi itselläkin tehnyt mieli tehdä.
Takaisinkin kyllä onneksi tuon sata kilometriä pääsimme. Tarkkaan harkittujen veden tankkauspisteiden ja pysähdysten avulla. Syyllinen on hapertunut nesteletku, joka kyllä hoituu, mutta ensin on purettava aika monta osaa edestä pois.
Positiivisuuden periaatetta kun aina järkähtämättömästi noudatan, niin kerronpa iloisemmankin asian. Olen pitkään halunnut opetella minäkin isoäidin neliön virkkaamaan. Välillä olen siihen opastustakin saanut vaan kun hahmotus on mitä on niin ei se ole aiemmin tarttunut. Nyt sitten ajomatkalla, johon koettelemusten myötä upposi aikaa rutkasti päälle neljä tuntia tekaisin tämän
Jes - viimeinkin pahviseen päähäni tarttui jotakin. Pelkään kuitenkin pahoin, että tästä seuraa jonkin sortin mania jälleen. Kohta on kämppä täynnä virkattuja juttuja, kääk. Minä ja virkkuukoukku, voitteko uskoa?
Seuralaiseni ei paljon piitannut
Hän vain, Pelle siis veti sikeitä tyynesti eikä tajunnut ihastella kätteni jälkiä.
Olen myös vuoden alusta innostunut pitkästä aikaa lukemaankin enemmän ja tätä voinkin lämmöllä suositella
Kertokaahan jos olette Olssonin muita kirjoja lukeneet, suositteletteko?
Ihania kevätpäiviä ystäväni.
Olin jo taas aikeissa kysyä missä luuraat;) Niin se vaan on, että elämässä sattuu ja tapahtuu koko ajan, kaikilla. Sitä luulee, että nyt tasaantuu/helpottaa tai mitä kenelläkin mutta sitt just heti taas sattuu jotain. Mulla ei nyt niin mutta lähellä monellakin. Eteenpäin vain on mentävä.
VastaaPoistaKiva kun neliön osasit tehdä. Katju oli surkea virkkaaja mutta niin vaan on yks kaks oppinut tosi taitavaksi. Hän on nyt tosi innostunut koukunkäyttäjä. Eihän tuo haittaa vaikka virkkausmanian saisitkin, aikansa kutakin. Kaikesta huolimatta: hyvää kevättä!
Näinhän se on ja onneksi elämässä on sävyjä ja kontrasteja, tylsäksihän se kävisi jos kaikki aina sujuisi kuten siellä kuuluisassa Strömsöössä:) Sinullekin oikein ihanaa kevättä!
PoistaVoi Linda Olssonin kirjat ovat ihan parhaita! Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, eka ja iiihana tarina! Tykkäsin myös Kaikki se hyvä sinussa, nyt en oo tuosta nimestä ihan varma. Uusin Mustarastaan laulu oli hyvä, mutta ei minusta aiempien veroinen. Ihanaa rauhallista kerrontaa kaikki. Ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani.
VastaaPoistaKiitos Anonyymi:) nyt taidankin tepsutella kirjaston sivuille ja tutkimaan löytyisivätkö nuo vapaalta jalalta luettavaksi.
PoistaOlen myös ihastunut Linda Olssonin kirjoihin! Ensimmäiseksi luin tuon Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (sain sen jostakin lehtitilauksesta 'kiitoslahjana') ja hyvänen aika kun ylllätyin kerrankin positiivisesti! Heti kun olin lukenut kirjan, se oli aloitettava uudestaan kun tuntui että jäikö siitä jotakin vielä oivaltamatta. Todellakin mahtava kirjailija ja suosittelen! Ja hieno isoäisinneliöjuttukin - mikäsiitä tulee isona? :1)
VastaaPoistaKuulostaa tosi hyvälle Leena:) olen siis osunut oikeaan helmeen ja uskallan lisääkin kahlata. Neliöstä on hahmottelu vielä hieman vaiheessa, mutta luulenpa virkkaavani toisenkin samankokoisen palan ja teen sitten sopivan vuorin kanssa tästä raikkaan kesälaukun käyttööni.
VastaaPoistaMinäkään en oikein osaa virkata mutta Africankukkaset ovat sellaisia että johan alkoi koukku keikkua. Virkkaaminen saa ranteet äkkiseltään kipuilemaan. Se on kai niin erilainen liike kuin neulominen.
VastaaPoistaPitäsköhän sitä minunkin joskus joku kirja lukea? En ole moneen vuoteen lukenut. Tulee liikaa istuttua vain koneella. Laitoin taas yhden huivin, Nurmilinnun alkuun sun langoista, jostain niistä mun ekoista tilaamistani. Donatella on langan nimi.
Pirena, tähän(kin) tuntuu jäävän koukkuun. Afrikankukkia voisi seuraavaksi kokeilla ja siksakvirkkausta ja verestää ruutuvirkkauksen taitoa ja... minulla ranteet kestää paremmin näitä pehmokoukkuja, metallisella tavallisella en pystyisi tekemään ollenkaan.
PoistaLukeminen on tosi ihanaa. Itselläkin vaan on ollut ja yhäkin on arjessa liian kiireistä, että kunnolla aina ehtisi kirjoihin hautautumaan. Mutta välillä vaan heitän kotityöt tai muut vastuut odottamaan ja nappaan kirjan kaveriksi. Tekee niin hyvää mielelle, ihan niinkuin kässähommatkin.
Oi, kaikkea sattuu ja tapahtuu. Eiköhän kumminkin niitä hyviä asioita enemmän. Aurinkoa kevääseesi!
VastaaPoistaHarmi kaikki koettelemukset. Turhauttaa sattumukset, mutta se on elämää.
VastaaPoistaOlen yrittänyt myös tarttua kirjaan, mutta lähinnä kuvalliseen opukseen.
Minä ostin tuon kirjan juuri jokin aika sitten :) Tuolla se hyllyssä odottelee, kun tullut ostettua sen verran monta kirjaa viime aikoina, että ei ehdi edes kaikkia lukea sitä tahtia :D
VastaaPoista