Tyhmä Markkuko?

Kuulin tänään "hauskan" jutun Neiti Nökön kaverilta, joka tuli yökylään luoksemme. Käy siis samaa koulua Esikon kanssa ja kertoi seuraavaa:

Istuivat siellä juhlasalissa kaikki paikoillaan ja rehtori-Markku meni puhujapönttöön aloittaen puheensa ja heti sen jälkeen kuuluu hiljaisessa salissa Esikon kantava ääni: "Tyhmä Markku". Olenpa taasen oikein ylpeä äiti. Mutta on tunnustettava, että kyllä tuo pikkuisen pisti suupieliä nykimään.

Tänään taas heppaterapiassa totesi terapeutilleen tunnin alkaessa, että: "Viimeinkin, olen odottanut jo tunnin kauan"

Ei siis minkäänlaisia suotimia tällä lapsosella, huoh!

Se niistä kuolemattomista lausahduksista. Olen minä nitkutuksiakin saattanut valmiiksi. Nämä olivat muassani Tallinnan reissulla ja valmistuivat sitten eilen.

Tulipunasukat

Lanka: Itse värjätty 100% merinovilla 100g/310m

"Laulu tulipunaisesta kukasta"

Silmukoita: 64, kantapää 6+6, menekki 97g

Puikot: Alumiiniset 2mm

Koko: 39

Fiilis: Kyllä näillä komeasti tassuttelee:)

Vielä tahtoisin tunnistusapua teiltä kysellä? Taannoisella työpaikan Lammassaaren retkellä otin kuvan tästä kukasta. Tunnistatteko mikä tämä on?

Ihanaa aurinkoisen päivän iltaa!

Vanhan koiran uudet tavat

Niin, olen nyt ollut reilut neljä viikkoa kahvilakossa. En tänä aikana ole myöskään juonut mustaa teetä lainkaan. Oloni on huomattavasti parempi, ei kokonaan oireeton reuman osalta, mutta kuitenkin parempi.

Mitäs sitä sitten kuumana juomana on tullut hörpittyä? No, sitä mustaherukkamehua meni alkuun ja sitten aloitin sitkeän tutustumisen erilaisten juomien maailmaan. Parhaiksi olen todennut erilaiset yrttijuomat, vihreän ja valkoisen teen sekä ennenkaikkea tuon rooiboksen. Erityisesti sellaisen ostaminen Fair Trade-pakkauksena lämmittää mieltä. Hunajan kanssa oikein namia. Ongelmallisinta on ollutkin juomien juominen kodin ulkopuolella. Monissa kahviloissa on surkeat teevalikoimat ja niinpä laukustani löytyykin nykyisin pikkuinen pussukka, josta nappaan teepussini esiin kuuman veden saatuani. Myöskään hunajaa ei ole juurikaan monessa paikassa ja nykyisin myös joko tummaa ruokosokeria tai vaihtoehtoisesti kandisokeria on pikkurasia samaisen kaikennielevän laukkuni kätköissä. Näin toimien ei tule paha poru vaikka valikoimat olisivatkin surkeita.

Myös tämän voisin teille esitellä:

Uusi vessan ovi!

Mutta - mietitte tietenkin, että johan on typerä eukko kun tavallista vessanovea esittelee. Mitäs sitten tapahtuikaan edelliselle? Sille tapahtui Esikko Erityinen, joka kiukuspäissään potkaisi jalkansa siitä läpi. Ei ole helppoa murkkuikäisellä eikä varsinkaan, kun kognitiiviset taidot ovat rankasti huonommat kuin muilla ikäisillään. Mennyt vuosi oli erityisen rankka, enkä odota tästä juuri sen helpompaa.

Sen sijaan Esikon kouluun otin tiukan linjan, ihan joka juttuun minun ei tarvitse singahtaa avuksi eikä ihan kaikkeen reagoida. Hän on juuri siksi ryhmässään, että sieltä löytyisivät ne valmiudet hänen kanssaan toimimiseen. Ulkopuoleltakin on saatu tukikeinoja oikein konsulttityönä, joten nyt lienee oikeus ja kohtuus, että minäkin voin enimmäkseen keskittyä niihin töihini. 

Pientä liikettä

Lauantaini on sujunut kiireisen työviikon jälkeen pieniä asioita tehden. Ikäänkuin hidastetussa filmissä liikkuen.

Kunnolliset pitkät yöunet ja aamuiset venyttelyt ja hidas herääminen. Ne tekevät poikaa. Yllättäen vaihdoin aamukahvini kuumaan mustaherukkamehuun ja se olikin todella herkullista. Tiedättekö - aina välillä sitä tekee itseäänkin yllättäen asioita, eikä kysyttäessä osaa selittää miksi?

Esikko tuossa selittää, ettei elä kuin porsas vaan kuten ihminen. Taisin eilen hiukan epäillä ensimmäistä, mutta pojalle tarttuu heti tuollaiset muistitikulle eikä niitä saa sitten kulumallakaan pois, heh!

Toinen päivän agenda on sitten ollut, että hänestä tulee sitten luuranko. Kuluu kuulemma parissa vuodessa luurangoksi. Voi elämä tuota poikaa, kuulemma tömistää sitten kuin norsu. Tuo sitten taisi puolestaan tulla tuosta dinosaurus-kirjastaan, joka on viimeaikojen hittikirja. Jäätelötikku toimittaa skeittilaudan virkaa, kun luurankoni skeittaa. Ainoa vain, että 185 senttiä poikaa jäätelötikun päällä aiheuttaa ainakin minussa tarpeettoman suurta hilpeyttä.

Viimeisin värjäys on sitten puolestaan tämä

Uutta perusnallea - Billie Jean

Tikutukseni kyllä sekin jatkuu, jämälangoista syntyy toivottavasti pikkuisia kännypusseja - katsotaan, katsotaan.

Soittajapoika

Voi tätä hassua kultaani. Löysi jostakin liiterin uumenista isänsä tekemän sähkökitaran. Ei ihan timmissä kuosissa ole, mutta sehän ei tahtia ole haitannut. Hän soittaa ja soittaa - kuvitteellista laulua. Riemurinnoin myös kaikki automatkammekin, kappale on mikä milloinkin on sattunut korvan sopukkaan tarttumaan.

Pienestä se kuitenkin välillä ilo kumpuaa. Samoin on laita surunkin kanssa. On löytynyt suuri rakkaus koululta, jos jonakin päivänä ei kultamuru olekaan samassa taksikyydissä, voi niitä krokotiilinkyyneliä. Eilen hain itse poikkeuksellisesti sälperin ja murhehan oli valmis, kun yhteinen kyyti jäi toteutumatta, mutta houkuttelin hänet ovelasti kanssani sopankeittoon ja niin saatiin pikapikaa valmiiksi kesän ensimmäinen kesäkeitto. Hän on kuulemma mestarikokki.

Hyvin nukutun yön jälkeen ei aamu näyttänytkään parhaita puoliaan sillä yläkerrasta tultiinkin muutama porras pyllylleen alas ja ikävästi sattui ranteeseen, pylleröstä puhumattakaan. Onneksi selvittiin mitä ilmeisimmin pienellä nahkaruhjeella ranteessa. Kyllä se edelleen suurin apu se puhallus on, laastarikin joskus hieman lievittää tätä niin isoa poikaa.

Nyt on kaverimme tukitädillään muutaman päivän ja huilaa meistä. Täällä yritetään korjata sillä välin hujan hajan olevat tavarat takaisin oikeille paikoilleen.