RIP Anni

R.I.P. Anni 

Tänään koitti pelkäämämme päivä ja koiruutemme Anni menehtyi. Tämä oli ollut kyllä tiedossamme jo hetken aikaa tulevaksi sillä Annihan sairasti syöpää. Silti nämä aina tulevat ikäänkuin puun takaa.Surusta huolimatta ajattelen kuitenkin, että onneksi ilman hirmuista tuskaa taisi loppu tulla. Varmuuden vuoksi on myös kipulääke mennyt jo jonkin aikaa ja ehtihän meidän haukku kuitenkin jo melkein 13-vuotiaaksi asti. Eli siis pitkän elämän. 

Hyvää matkaa siis sinne sateenkaarisillalle Retu Elviksen viekkuun kaveri.

 

Tiukka käskyttäjä

Minä olen hövelinä luvannut lapsilleni, että jokaiselle virkatun torkkupeiton teen ja tytärhän sellaisen on jo saanutkin. Nyt sitten Esikko Erityinen on minua tentannut ja käskyttänyt omansa tiimoilta. Kaiken kiireen keskellä olen sitä tehnyt ja olemme tuossa edenneet niin, että herra Käskyttäjä on aina päättänyt värin ja minä olen koukuttanut kyseistä väriä niin pitkään kuin kerästä on riittänyt. Käytimme siis 7V ja vastaavia lankoja tuohon. 

Tänään sitten ennen herran kotilomalta omaan kotiinsa lähtöä tuo valmistui ja niin sai nuori mies peittonsa matkaansa kun sinne lähti.

Tämä on siis neliö kuten aiempikin tekemäni. Seuraavan kyllä teen sitten suorakaiteena.

Kohtuullisen hauska tuosta lopulta tuli vaikka epäilin kyllä kun värien kavalkadia alkuun seurasin. Eipähän ollut tylsää ainakaan tuota tehdä. Pojalla on myös vahva mieltymys kirkkaisiin ja voimakkaisiin väreihin ja se kyllä peitossa näkyy. Kokoa mittasin tälle hiukan alle 150cm kanttiinsa. Nyt on hyvä kölliä Fatboylla tämä päällä lämmittämässä kun alkaa uuvuttamaan ja nokosten aika tulemaan.

Kisuista en ole tainnutkaan vähään aikaan laittaa kuvia. Tässäpä niitä.

Tässä Pipsa-neitimme.Diiva kermakakkuprinsessa aina vaan. 

Velmulla on puolestaan äärimmäisen rento tyyli koisata milloin missäkin. Ei paljon paina paha maailma. Herra on aina vaan yhtä sosiaalinen ja seurallinen. Voi sitä pörinän määrää mikä kotimme päivittäin valtaa. Oma mangustimme.

Juniorit, Neela mukaan lukien, muuten täyttäbvät kesäkuussa neljä vuotta. Niin se aika on kiitänyt ja teineistä alkaa tulla aikuisia viimeinkin.

Mutta nyt taas seuraavan projektin kimppuun. Saapa nähdä mikä seuraavaksi ehtii valmiiksi.

Kesäpäiviä odotellessa.

Bloggaaja hukassa kokonaan!

Kristiina tuolla edellisen postauksen kommenteissa kyselikin hieman, että missä sitä ollaan? Hyvä olikin, että hieman patistelit. Ei saa tämäkään nurkka ihan unohtua.

Täällä kyllä ja anteeksi kaikille, jotka turhaan ovat täällä käyneet kuikuilemassa. Arjen ruuhkia ja valtateitä täällä paahdetaan - ei sen kummempaa. Juuri kävin reumatipassakin eli kohta on taas kiputilannekin joltisenkin hallinnassa. 

Iloksenne jaan täälläkin kun toisaallakin sen tein. Alla siis ihan suora lainaus siitä toisesta:

"Koska tänään on maailmanlaajuinen autismitietoisuuden päivä niin jaanpa oman poikani hauskan jutun eiliseltä. Ei siis ole aprillipila vaikka eilen sattuikin. Tosin osallinen henkilö saattoi noinkin luulla, hih!

Iltapäivällä, siis eilen, soi meillä ovikello. Erityispoikani säntäsi ovea avaamaan koska odotimme siskoaan käymään ja hänkin taisi luulla siskon siellä tulevan. Kuulimme ovelta jotakin näin: Tännekö nämä tulivat? ja pojan vastauksen joo, sitten ovi paiskattiin kiinni. Poika sieltä tuli kahden pizzalaatikon kanssa naama loistaen. Me vanhemmat hetken olimme äimänä koska eihän me pizzaa oltu tilattu. Sitten soikin ovikello uudestaan ja pizzakuski hädissään peräsi maksua. Minä sitten vain totesin, ettei meille oltu näitä tilattu, tässä pizzasi takaisin. Mutta kyllä meillä riitti naurua kun kuvittelimme kuskin hätääntynyttä tunnetta kun ovi paiskattiin kiinni ja maksu jäi tulematta. Poika nyt myös kyllä otti tilanteen ihan rennosti eikä saanut hepuleita kun ei ollutkaan pizzaa ruoaksi:)"

 Tyttären kanssa tänään tästä juttelimme ja nauroimme, että nuo pojan jutut pitäisi kyllä koota ihan kirjaksi sen verran on hän elämänsä varrella meitä hauskuuttanut jo. Niin ja jos vielä dementia kohtaa emmekä enää muistakkaan kaikkia näitä mainioita sattumuksia.

Mutta noin muuten tein eilen koruja taasen. Takki- ja laukkuenkeleitä ystävältä joululahjaksi saamani innoittamana. Sen lisäksi sitten koruhartsista hauskoja kissakaulakoruja. Tulipa myös muutamat lankakeräkorvakorutkin tehtyä. Mikäs sitä kässäihmiselle paremmin sopisikaan.

Muutoin olen enimmäkseen virkannut. Ponchosta laitan kuvaa jahka saan sen viimeisteltyä ja uusina töinä on aloitettu pitkään marinoidut tunikat itselle. Ihan neulomalla vaihteeksi. Niitä siis odotellessa.

Splits ja spläts

Pitkästä aikaa taas heipähei. Työpäivät hieman imevät mehuja minusta, mutta toki täällä on nitkuteltukin ja viimeisimmät valmistuivat kotitöppösiksi matalalla varrella.

Splits ja spläts - sukkatöppöset

Silmukoita: 48/12 puikolla, koko 39

Lanka: Oma speckledyed - värjäys 7V-langalle

Muuta: Tein pitkästä pitkästä aikaa ihan varresta kärkeen vahvistetulla peruskantapäällä sukat.

Ihan hauskathan näistä tuli, perustöppösistä. Kenkiin tämmöisenään tehdyt vähän huononlaisesti menevät, mutta tarkoitus olikin tehdä hiukan kestävämmät kotiin paljaaseen jalkaan ja kovaan käyttöön. Nythän se sitten nähdään miten tuo veikka kestää vai kestääkö ollenaan käyttöä, heh..

Itselleni uskollisesti taas nauhakavennus ja kärkeen kolmen puikon silmukointipäättely.

Sieltä se kevät tulla jolkottaa ja sen sekä työpöydälläni muistutuksena olevan tekstin myötä toivon sinullekin mitä ihanimpia kevätpäiviä. Ollaanhan toisillemme ja itsellemme hyviä ja armollisia.

Tämä ajatus nousi mieleeni kun erehdyin lukemaan HS:n sivuilta tänään Anna-Stina Nykäsen kela-kolumnin. Suru on puserossa kaikkien hädänalaisten ihmisten taistellessa pärjäämisen kanssa ja kelan koukeroiden seassa.