keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Pulu puussa ja pipo päässä




Eilen illalla oli pakko hieraista silmiään ja kaivaa surkea kamerani, jolla ei tämän tarkempaa kuvaa saa, esiin. talomme vieressä (n. 6 metriä talosta) on korkea ja vanha kuusi ja siinä pihalla seisoskellessamme miehekkään kanssa, kuulimme äänekästä siipien läpytystä ja todella iso tumma lintu lensi tuon kuusen latvaan. Ensin ajattelimme sen olevan teerikukko, mutta sen pyrstö oli lastan mallinen eikä lyyra ja muutenkin muistutti enemmän metsoa. Luulenkin sen olleen juuri metso, mutta kyllä harmitti, ettei ollut kiikaria tai edes kunnon kameraa, jolla zoomata ja taltioida mokoma sensaatio. Olen aina luullut metsojen olevan arkoja lintuja tai ettei ainakaan ihan asutuksen viereen tulisi, varsinkaan melkoisen metelin keskelle.




Jotain valmistunuttakin sentään, vaikka räpylä taas itsestään ilmoitteleekin. Ihan peruspipa turkoosista Samoksesta, juuri sopiva ja napakka, nitkutus jatkuu kaulurin muodossa samaan settiin ja mikäli lankaa riittää teen vielä kämmekkäätkin. Ne ovat kuulemma kätevät tallilla touhutessa mikäli on viileämpää. Anni the koirulikin joutui yllättäen napatuksi poseeraukseen mukaan.

Viime päivinä on tullut mietittyä sitä miten herkkä ihmisen mieli ja erityisesti sen terveys on. Aina välillä toivoo, että olisi sellainen taikasauva, jolla muuttaisi kaiken taas hyväksi ja antaisi takaisin sen luottamuksen siihen, että elämä kantaa kuitenkin kaiken epätoivonkin keskellä. Onneksi sentään voi olla korvina paikalla ja yrittää jakaa niitä onnistumisen tunteita päivän mittaan.

Pakko vielä kertoa pieni kevennys: sain lähes hermoromahduksen rehottaviin kulmakarvoihini ja ihan ex tempore päätin soittaa vakipelastajalleni. Ei kun numero valintaan ja kun Katja sieltä vastasi, totesin tarvitsevan pensasleikkuria. Ensin hiljaista ja sitten hirmuinen röhönauru, onneksi hän on humoristi parhaasta päästä ja pelasti minut pensaineni heti seuraavana päivänä. Pyysi vielä seuraavan kerran tulemaan ennen kuin ruoho ennättää täysin villiintyä. Ihana paikka käydä. Sielunhoitoa samalla niin halutessaan, nyt sentään olimme suurimman osan ajasta ihan rauhassa ja hiljaa.

Nyt saunaan lihaksia lämmittämään.

Lämpöisin ajatuksin

Z

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.