torstai 12. maaliskuuta 2009

Voihan väsymys

Ihan on ollut täydellisen puhki poikki-olo jo vähän aikaa. Liekö sitten vitamiinivarannot kulutettu loppuun ja uutta kesää kaipaisi vai mikä liekään, mutta unta ei vain tunnu saavan riittävästi vaikka miten yrittäisi. Monenlaista tekelettäkin on kesken, mutta kun tekee kaikkia vuorotellen niin eihän niitä valmiita tule kovin nopeasti. Pisimmällä ovat esikon aikoja sitten tilaamat vihreät sukat ja kenties neiti Nökön pipo. Tahtoo sellaisen timmin mallisen ratsastuskypärän alle, siis hyvin päänmyötäisen. Yritän toiveensa toteuttaa.



Tänään posti toi myös iloisen yllätyksen velipojalta. Peräti kolmet sukkablokkerit, oli kuunnellut toiveitani tarkkakorvaisesti sillä ovat varustetut piiitkillä varsilla ja mukavasti oli hyödynnetty kierrätystä materiaalien suhteen. On onni omistaa käteväkätinen velipoika. Kiitokset sinne etelän suuntaan, huiskuttaa tää mieli iloisena.





Olen blokkereiden suurkuluttaja ja nyt niitä taitaa olla tätä nykyä jo ainakin seitsemät. Mutta uskokaa pois, kaikkia tulee käytettyä kyllä.



Nopeasti on kyllä talvi edennyt, pian vietetään pääsiäistä ja sitten jo kohta kesäkin lähestyy, eikös? Pian pitäisi tilata pikkukolleille miehuuden vientiaikaakin. Miten ovatkaan kasvaneet ja mikä hassuinta: Kusti, tuo tummempi ja tullessaan pienempi on nykyään aivan hervottoman paksu ja Kosti-veljensä sellainen korkea rimppakinttu. Karvan laatukin on ihan erilainen pojilla. Kustilla julmetun paksu karva tuuheine alusvilloineen ja Kostilla hento ja valuvampi. Anni on ollut aivan ihmeissään, kun eivät yhtään pelkää vaan tulevat puskemaan ja nokan edestä eväät popsimaan ja mitä pienet edellä sitä isotkin perässä. Ja nyt onkin koko kissanelikko pelottomina niin ystävää hurjaa vahtikoiraa esittävän haukkumme kanssa. Johan se nyt luonnon päälle ottaa, kun julmalta yrittää hampaat irvessä näyttää ja toinen vaan puskee. Varsinkin vatsan alta kulku kutittaa masuparkaa aivan kamalasti ja vielä nuolaisevatkin heti kun silmä välttää, rähmänkäpälä sentään.

Halauksin ja haukotellen Z

2 kommenttia:

  1. Hei!
    En löytänyt sua ravelrystä, joten ajattelin tätä kautta viestitellä.
    Olen tilaamassa Get Knittediltä vähän jotain pientä ja houkuttelin jo Tean ja toisen Annan länskäriläisistä mukaan. Ajattelin josko säkin haluaisit jotain? Jos, niin pistä viestiä valokki.blog(at)gmail.com. Laitan tilauksen lauantaina menemään, joten muutama päivä on aikaa miettiä.

    VastaaPoista
  2. Heips vaan valokki, olen kyllä rekisteröitynyt myös ravelryyn, olen vaan laiskasti siellä operoinut. Minut löytää sieltä nimellä Zaria, jostain syystä kaikki Zeldat oli viety jo;)

    Laittelinkin mailia jo tulemaan.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.