sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Mitäs tänään?

Unta hyvästi palloon talletettuna. Sen jälkeen pää ja muu vartalo lantiota myöden pohjalankavarastoon. Hetki mylläystä ja sieltä esiin muinainen valkoinen seiskaveikka. Sitten kauniita puheita veljelle, kertomuksia siitä kuinka vyyhdinpuuta voisi hiukan viritellä. Juttu on nyt sitten vireillä. Jonnekin sinne yläkertaan kiitos, että on taitavia velipoikia, nih!

Mutta – kun sitä on kärsimätön luonne, perin juurin sellainen, ettei jaksaisi odottaa yhtään. Joten viritin olohuoneeseen laiskanlinnat niin kauas toisistaan kuin sain ja vyyhditin tuon seiskaveikkakerän siinä. Siinä vyyhdittäessäni, Esikko leikki telttaretkeä vyyhdin ympäri, ali ja sivuitse, onneksi ei ylitse. Ja onneksi pysyi paikallaan. Nyt se kuivuu tuolla narulla ulkona. Mitäkö tällä kaikella yritän sanoa? Yritän siis tehdä kunnon raitasukkalankaa, sellaista vähän paksummalla raidalla olevaa. No, kohta se nähdään tuliko. Liukuvärjäyksestä en taida vielä edes haaveilla tässä vaiheessa.

Meillä on myös muuten lanseerattu taas kirsikkatomaatit, kuten jo taisinkin aiemmin mainita. Esikkoparka, kun surkuttelin silmiään, että ovat ihan tomaattina, totesi vain minulle: ”Ei kun ne on ihan kirsikat”. Mutta jotain positiivistakin, ensimmäinen vuosi lapsosen elämässä, että onnistuin laittamaan tippoja sällin silmiin. Onnellisena tuolla aina tasaisin väliajoin huhuilee ”tiplua” silmäänsä ja suihketta kärsäänsä. Ilmeisesti hiffasi yhteyden kutinan ja poltteen helpottumisella ja tipoilla. On se vieläkin aika operaatio, mutta 14,5 vuotta siihen siis meni. Suihkeetkin ovat tämän kevään juttu, että sain suostuteltua. Tuollaista liki 186-senttistä ei enää pakoteta yhtään mihinkään, ne on ne muut keinot kun auttavat näihin juttuihin.

Arvatkaas mitä menen tekemään? Juoksemaan taas niiden laiskanlinnojen ympäri.

Muuten, minulle selvisi ainakin Repen varjopaikka helteellä. Se on heinäpakun alla.



Mukavaa sunnuntaita kaikille! Vielä viikko ja sitten loppulomille (3 vkoa) lomps!

12 kommenttia:

  1. Mullakin on vielä viikko töitä ja sitten ehkä lomaa? Yrittäjänä ei meinaa aina ihan onnistua, mutta katsotaan nyt:))
    Hyvää lomaa, viikko menee rientäen tässä välissä!

    VastaaPoista
  2. Heippa! Ihana kissa ja hauska piilo! Täällä uusi lukijasi, tervetuloa myös romulyyli-blogiin, toivottelee riitta sinikka.

    VastaaPoista
  3. Kytsätär:Toivotaan, että lomasi onnistuu. Ihan pian lomaillaan molemmat:)

    Riitta Sinikka: Tervetuloa vain lämpimästi tänne:) Sinulla myös mukava blogi:)

    VastaaPoista
  4. Varjopaikkoja on täälläkin kissuudet etsineet, paras paikka tuntuu olevan Topin mielestä ihan talon kivijalan vieressä suuren tuijan takana. Kiti taas viihtyy kellarissa =) Mulla myös viikko lomaa ja sitten alkaa odotettu 3 viikon kesäloma. Sitä kohti! Sinulla oli taas iiihania lankoja tuolla myynnissä, mutta olin taas liian hidas =( Onneksi on edes aaltoja tiedossa ;)

    VastaaPoista
  5. Kävin tutustumassa lankoihisi ja ne on kyllä taas niin kauniita. Minun koolausvärjäykseni ovat vielä suunnitteluvaiheessa...

    VastaaPoista
  6. Krista: Eikös olekin kiva mennä huomenna töihin, kun tietää, että viikko vain:) Juu aaltojen syleilyä;)
    Auli: Kiitos kaunis:) Koolaukset on kanssa tosi koukuttavia.

    VastaaPoista
  7. Enää viisi yötä:)
    Ihanaa viimeistä työviikkoa sinulle ennen lomaa! Minä kärvistelen vielä kaksi... Sitten neljä viikkoa aikaa perheelle <3

    VastaaPoista
  8. Onnea siintävälle kesälomalle. Mulla on kahden viikon loma kahden viikon päästä.

    VastaaPoista
  9. Tuota "olohuoneen nojatuolimatkailua" minäkin olen tehnyt, kun olen raitalankoja halunnut. Pisin vyyhti oli n. 7metriä, ja raitaa tulikin kiitettävsti, mutta en oikein jaksaisi tuota vyyhdittämistä. Joten kysymykseesi vastaus, KYLLÄ, se vyyhdintekoalusta raitalangalle oli aikamoisen kätevä. Ei tarvinnut itse ravata kämppää ympäri, vaan sai seisoa paikallaan, tosin käsi meinasi krampata... :) Mutta NIIIIIIIN MIELENKIINTOISTA! Laitoin Neulomon sivuille kuvan "laitteestani".

    VastaaPoista
  10. Tupu:Kiitos, oikein mukavaa lomaa sinullekin:)
    Kangaskasa: Oikein näppärä laite tuo sinun:) Ymmärränkö oikein, että värjäät tuossa vyyhdin ollessa paikallaan?

    VastaaPoista
  11. Hih, makea varjopaikka :) tuollaisen minäkin tarttisin, alkaa välillä tuo kuumuua jo tukahduttaa.

    VastaaPoista
  12. Lanka vyyhditetään haluamalle pituudelle per väri ja sidotaan hyvin kiinni useista eri kohdista (jokainen raita voi olla eri pituinen niin halutessa). Sen jälkeen vyyhdit otetaan pois, annetaan olla vedessä 15min. ja jokaiselle pikkuvyyhdille otetaan muovipussi suojaksi, ettei värit pääse sekoittumaan missään vaiheessa. Tämän jälkeen pensselillä värjäsin vyyhdin kerrallaan, ja taas suojasin muovilla vyyhdin sen jälkeen. Värjäyksen periaatteessa voisi varmaan tehdä myös kattilaan uittamalla (kuten tein lopuksi kiinnityksen).

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.