torstai 4. elokuuta 2011

Iltauinnilla kaakaomukin kanssa

No, oikeastaan lapset olivat sillä iltauinnilla ja me vanhemmat niiden kaakaomukien kimpussa.

Eilen illalla oli hiukan sellainen rauhaton olo ja niinpä pakkasimme itsemme ja Annin autoon ja suuntasimme Vihtijärvelle uimaan ja evästämään. Kaunista oli ja lapset nauttivat. Kuuma kaakao maistui todella herkulliselle meistä kaikista. Otamme pian uusiksi, kyllä!


Ilta-aurinko paistoi kauniisti ja järvi oli aivan tyyni



Piti vielä leikkiä hiukan vastavaloonkin, ihan vain muistoksi


Anni muuten roikotti kuonoaan ja kieltään takaikkunasta ulkona suurimman osan matkaa. Vastaantulijoilla oli varmaan ihmettelemistä. Höpsö hauva. Mutkaton automatkaaja vaikka hyvin harvoin autolla matkustaakin. Hyvä niin.

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko alkaa olla pian pulkassa ja on hiukan ollut uupunut olo iltaisin kotiin tultua. Kestää siis hetken ennenkuin taas tottuu. Kai sitä oli niin lomautunut, että tuntuu siksikin hiukan vaikealta. Mutta tästä se taas lähtee.

Ja vielä suuret kiitokset Elinalle tunnustuksesta. Lämmitti kovasti mieltä ja tulipa hyvä mieli:)


12 kommenttia:

  1. Missä päin Vihtijärveä kävitte uimassa. Me käymme siinä alimmaisen ja ylimmäisen kohdalla missä tie menee KArkkilaan päin ja toinen tie kääntyy Läyliäsiin Lopelle. Siinä on tosi kiva matala uimaranta. Olitteko samalla rannalla?

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ja näyttää ihanalta. Olisinpa ollut mukana.

    VastaaPoista
  3. maiju: Tällä kertaa olimme ihan vain siinä Klaukkala-Läyliäinen tien varrella levähdyspaikan alapuolella, ei siinä taida olla ihan kunnon virallinen uimarantakaan. Taitaa olla Belgian suurlähetystön kesäpaikka ihan siinä vieressä. Halusimme olla ihan rauhassa, mutta kyllä tuonnekin pian tuli lisää porukkaa;)

    Sude: maisemat olivat kyllä todella kauniit:)

    VastaaPoista
  4. Katjuksa: Niinpä, sitä meinaa unohtua tällaiset kauniit paikat, jotka löytyvät ihan kotikulmilta. Pitää tankata talven varalle:)

    VastaaPoista
  5. Ihana tyyni järven pinta. Hienoja kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköistä! Tuonne kun pääsisi pulahtamaan:D

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa ja näyttää ihanalta! Vähän on itselläkin veto poissa iltaisin, kun kotiin pääsee. Ehkä se lomailu sopii mulle sittenkin paremmin ;) Onneksi tänään on perjantai. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.