tiistai 26. marraskuuta 2013

Pakkaspojan puraisu

Aamulla tuossa verannalla näytti tältä


Oli tosiaan tainnut pakkaspoika puraista niin maisemaa kuin rakennuksiakin.

Odotamme neiti Nökön kanssa sitä kunnollista ensi lunta kuin kuuta nousevaa ja onneksi sitä onkin luvattu tänne eteläänkin viikonlopuksi. Kiitos tänne vain sekä pikkuisen pakkasta kuorrutteeksi.

Muutoinkin alkaa hiukan jo joulun odotus minuunkin tarttua sillä neiti Nökö on niiiiin jouluihminen kuin vain olla voi. Tonttutoljanteria vaati ostettavaksi Cittarista ja ehkäpä se on siihen myönnyttävä sillä myönnän kyllä, että on tuo mitä hurmaavin tonttu. Ei uskoisi, että Nököseni on jo 16, niin sydämestään joulua odottaa.

Jouluista levyä yritän keksiä, minkä ostaisin. Olisiko Michael Bublélla sellainen? En ihan perinteistä tahtoisi kuitenkaan.

Olen myös viimeisen kuukauden kiukutellut bloggerin kuvia. Värit menee miten sattuu, kontrastit ja kirkkaus ja tarkkuus päin sitä kuuluisaa härän pyllyä. Ei kivaa. 

Pienten kuukelointien jälkeen löysin vinkkiä kuvien tallentamisesta .png-muotoon sekä ohjeistuksen laittaa kameran tallennusmuodoksi RAW, minulta kamerasta löytyi RAW-JPEG, jolle asetukset siirsin. Sen jälkeen suoritin vielä koneellani (Windows 7) värien kalibroinnin ja koska kun ryhdyn tekemään niin silloin tehdään kunnolla ja perusteellisesti. Kaappasinpa siis masiinani kainaloon ja kiikutin sen vielä paikalliseen atk-tontoriin tarkistettavaksi värien hallinnan osalta ja kaikki oli kuulemma niin kuin pitikin. Toivottavasti nyt niin tässä blogissakin kuin siellä dippilaarinkin puolella näkyvät värit ja kuvat paremmin ja mahdollisimman oikein.

Nyt nauttimaan kupposta kuumaa. Lämpöä ja iloa teidänkin viikkoonne lukijani.


5 kommenttia:

  1. Ihanan näkönen pakkaspojan puraisu. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tuollaisesta verannasta ja huurreikkunoita haaveilen.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja bloggeri on tainnu temppuilla muillakin, mulla ainaki koko syksyn ollu ongelmia sekä kuvien että tekstien kans. Lievästi sanoen meinannu mennä hermot koko hommaan.

      Poista
    2. Juu, näin se on, ettei jaksa hirmuisesti näiden kanssa säätää. Toivotaan, että löytäisivät ratkaisun blogger-pohjan asetuksiin ja säätöihin.

      Poista
  2. Kauniisti on puraissut. Ihana kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, jokaisesta vuoden ajasta tuntuu löytyvän omat ihanuutensa:)

      Poista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.