lauantai 14. kesäkuuta 2014

Uni maistuu

Koko pesueelle maistuu uni aika-ajoin todella hyvin, kunhan ensin on oltu maitobaarilla ihan koko päivä.


Kovin Patua väsyttää, Neelasta puhumattakaan. Loput muruset ovat siellä jossain kasan alla. Tämä on hyvin tavallista pesällä.


Siinä pidetään siskoa tassusta kiinni.

Iltapunnituksessa Patu oli jo lähellä rikkoa 100g rajan. Pipsa-Pirpanakin, se joukon pienin on kasvanut oikein nätisti samoin Ella. Minulla ei ole mitään käsitystä paljonko pienten painojen pitäisi päivässä nousta, mutta koska se jokaisella on koko ajan nouseva niin olen ollut luottavainen Helmin imetykseen eli nyt on menty täysimetyksellä Helmi-mamin toimesta.

Meillä on kyllä yksi odottamaton ongelma. Pelle-poika on jouduttu laittamaan Kustin toipumishäkkiin sillä hyökkää aivan raivona Helmin kimppuun ja varmaan yrittäisi pentujenkin luo ellei estettäisi. Voisiko tässä olla samankaltaisesta kysymys kuin leijonilla, jossa urokset yrittävät tappaa toisen uroksen pennut. Näinhän tässäkin on, että pennut eivät ole Pellen eli vaikka tuo on leikattu kolli-poika niin voisivatko siellä vaistot silti pohjalla toimia? Mitä ihmettä teemme? Tuntuu hurjalta jos poika on pidettävä häkissä kovinkin pitkään. Jos tätä jatkuu edelleen ja pitkään, niin meidän on varmaankin ryhdyttävä etsimään Pellelle joko hoitopaikkaa tai uutta kotia. Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia?

Harmiksemme myös Velmu-pojan tuloon näyttää tulleen jotakin mystistä ongelmaa myyjän taholta, jota parhaillaan selvittelen. Kerron tuosta tarkemmin jahka asiat hieman selviävät. Mitenkäs meillä nyt on vastatuulta asiassa kuin asiassa, ei ollenkaan mukavaa. Mutta- onneksi pennuilla on kaikki hyvin.

Minä itse olen ollut täysin nenä koneessa kiinni ja harmikseni vain noiden office-ohjelmien parissa sillä ensi viikolla on viimeiset näytöt. Jospa se tästä sitten vielä ennen lomaa loppuisi opinnoissa raataminen ja valmistuminen odottaisi sinettiään elokuussa.

Lämpöiset kiitokset teille ihan jokaiselle kauniista kommenteista edellisiin postauksiin.

18 kommenttia:

  1. Voi harmitus vastoinkäymisiä! Onneksi pennuilla näyttää olevan kaikki hyvin, ihania ovat - voi noita pieniä vaaleanpunaisia tassuja!

    VastaaPoista
  2. Pelle voi olla mustasukkainen, Helmi saa nyt ihan valtavasti huomiota teiltä ja Pelle koittaa saada tuon huomion viejän karkuteille. Eli Pelleä pitää nyt silitellä oikeen kovasti. =)
    Lisäksi Pellen suhtautumista pentuihin voi helpottaa sillä, että ensin silittelee Pelleä ja heti perään pentuja, jolloin Pellen haju tarttuu pentuihin ja Pellen on ne helpompi hyväksyä. Pentuja kannattaa silitellä silloin ihan etusormella kun ovat maitobaarilla, tottuvat kosketukseen ja kokevat olonsa turvalliseksi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati vinkeistä:) Pitää yrittää Pellelle jakaa enemmän vielä huomiota, jotta tottuisi pentuihin ja uusiin hänelle vieraisiin tuoksuihin. Ei näitä tosiaan aina osaa arvata eikä ennakoida vaikka kuinka yrittäisi:) Missään nimessä emme anna periksi Pellen kanssa kovin helpolla. Poju on niin hellyttävän ihana pakkaus.

      Poista
    2. En edes miettinyt teidän antavan helposti periksi. =) Tuli vain mieleen tuo asia ja kun sen helposti unohtaa pentujen tultua, niin ajattelin vinkata. =)
      Ja muutenkin sinulle kissaihmisenä, mikäli et ole lukenut, suosittelen Helena Telkänrannan kirjaa, Matka kissan mieleen. Itse olen sen hankkinut noin kymmenen vuotta sitten ja siltikin jo seitsemän vuotta kissoja omistettuani siitä sain uskomattoman paljon uutta tietoa ja yhä edelleen palaan kirjaan tuon tuostakin, on siis oikeasti todellakin matka kissan mieleen ja auttaa ymmärtämään uudella tavalla kissojen käytöstä tänäkin päivänä. =)

      Poista
    3. Näin se tosiaan on, kaikki vain ihastelevat pieniä. Meilläkin tosiaan on ollut melkoinen sutina pienten kanssa, varsinkin alkuun kun olivat pulloruokinnassa. Itselläkin on melkein koko ikäni ollut kissoja, mutta aiemmat pennut ovat kaikki syntyneet ulkoileville kissoille. Tuo kirjavinkki kuulosti tosi hyvältä, pitääpä katsoa löytyisikö kirjastosta tai muualta.

      Poista
  3. En tiedä paremmin tilannettasi , en edes sitä ovatko kissasi sisäkissoja. Emolle ja pennuille olisi varattava aluksi oma rauhallinen huone ja tutustuminen muihin kissoihin kannattaa aloittaa vasta kun pennut ovat isompia ja lähtevät laajentamaan reviriään. Itse olen pitänyt väliaikaista verkko-ovea niin , että kissat kuitenkin näkevät toisensa.Pennun painon pitäisi nousta vähintään 10-20 g vuorokaudessa , ainakin aluksi. Jos emo on huolissaan pennuista niin se siirtää pennut turvallisempaan paikkaan.Tässä piilee vaara jos emo kulkee vapaana. Pesä kannattaa pitää puhtaana , emo pelkää myös hajujälkiä ja ryhtyy pentujen siirtelyyn.Jos haluat lisätietoa niin autan mielelläni.Terv.Aila Forsten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aila näistä tiedoista. Meilläkin Helmiä on pidetty erillään muista, mutta koska estävää ovea ei ole huoneesta poistulolle ja umpinaisen takana parkuu muiden seuraa, niin otimme hänet sieltä pois. Sen jälkeen myös suostui imettämäänkin eikä onneksi ole nyt lähtenyt pentuja muualle siirtämään. Pelle pysyy nyt eri huoneessa siihen asti kun pennut ovat isompia. Meillä on tosiaan sisäkissoja ja itselläkin on kissoja koko pienen ikäni ollut, mutta ei tosiaan suuremmin kokemusta pennuista sisäkissalla. Aiemmat pennut ovat syntyneet silloin lapsuudessa ulkokissoille. Kiitos sinulle, on turvallisen tuntuista tietää, mistä lähteä kysymään mikäli tässä vielä huolenaiheita syntyy:) nyt ainakin vaikuttaa rauhalliselta talossa ja emo hoitelee pieniään. Toivotaan näin jatkuvankin.

      Poista
  4. Maitobaari on niin ihana paikka! Toivottavasti sopu syntyy.

    VastaaPoista
  5. Kissoillakin on kissasuhdeohgelmia ja muuttuvat tilanteet taitavat pistää niiden maailman sekaisin, toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin.Suloisia pikkukisuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin hiukan olen ounastellut. Nyt jaellaan vaan Pellelle hellyyttä mahdollisimman paljon ja totutetaan häntä pentujen tuoksuun käsien kautta.

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Suloisia pikkuisia! Ehkä Pelle on näin aluksi vähän mustis pentujen ja Helmin saamasta huomiosta? Vähän extrahuomiota siis hänelle ;) Toivottavasti Pelle pian sopeutuu pentuihin ja uuteen tilanteeseen. Rapsuja koko porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista, sitä jaellaan ja toivotaan parasta.

      Poista
  8. Voi kun ovatkin kauniita kissoja, harmi että parempi puolisko ei perusta kissoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on nykyään kaikkien katseet pentulaatikossa telkkarin sijaan:) kaikki pennut ovat ihania.

      Poista
  9. Onnittelut suloisista ja kauniista pennuista! Pieniä ja sitkeitä taitavat olla, meille syntyi 3 viikkoa sitten isoja pentuja, painavin peräti 138g! Minulla on käsitys, että yhden viikon ikään mennessä pitäisi syntymäpainon kaksinkertaistua. Kollit voivat tosiaan joskus käyttäytyä noin. Meillä on se toinen ääripää, pentulaatikon lähelle ei uskalleta mennä, hädin tuskin samaan huoneenseen edes, siis meidän leikatutu kollit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan epäilen minäkin pieniä olleen vaikka täysin täysiaikaisina syntyivät. Emo itse on 2.7kg, joten ehkäpä pennut ovat emon mukaan kooltaan. Tuo taitaisi meilläkin täyttyä tuo viikossa painon tuplaus, jos näin nousu jatkuu vielä huomisen. Nyt ollaan kaikkien kohdalla jo yli 100g ja tosi reippaita ja tomeria jokainen tällä hetkellä

      Poista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.