En sitten malttanut olla näyttämättä näitä viimeksi keiteltyjä veikkoja, sen verran räimeitä tosiaan ovat. En käsitellyt kuvaa mitenkään muuten kuin pienensin hiukan ja ihan on hilkulla pitääkö lasit päähän pistää. Onkohan tämä värjäri viimein saavuttanut absoluuttisen väripisteensä ja täyttänyt väritarpeensa. Joko nyt voisi siirtyä hillitympiin väreihin, hmm.. vielä on se täydellinen turkoosin ja luumun liitto löytämättä. Ehkäpä..
No, kunhan toipuvat etikkahöyryistä ensin taas niin jospa sitten pienen ajan päästä lähtisin yritykseen.
Muutoin ei sitten olekaan ollut tarvetta aurinkolaseille, olen aivan syväkohmeessa - luulin jo aamulla nukkuneeni koko kevään ja kesän ohitse, sen verran syksyinen oli tuo ilma tuolla ulkosalla. Voi dääm! Kostea ja kylmä ei tee hyvää nivelille, kipuilevat koko ajan ja kovin turvoksissa olevilla tassuilla on huono neuloa eikä kävelykään ole kovin sujuvaa, puhumattakaan siroista kesäsääristä. Niistä voi vain uneksia ja haaveilla.
Kisumisut ovat hiipineet talon lämpimään yksi toisensa jälkeen ja Annilla on kiire, kun pitää vuorotellen käydä jokainen pesemässä. Unohtaa vain aina varoa Valtteri Äkkiväärää, sieltä tulee kynnet kirsuun hyvin hätäisesti.
Tämän päivän teemoja työni puolesta ovat olleet yksinäisyys ja negatiivisuuden kääntäminen optimismiksi. Pienet harmaani jatkoivat vielä neljän jälkeenkin, tosin hyvä noita on pohtia ihan yksityiselämässäänkin. Itse tunnustan kyllä olevani varsinainen sisujäärä ja lopultakin melkoinen optimisti. Joskus varmaan liiankin, en aina hoksaa luovuttaa ajoissa, mutta niillä mennään mitä on annettu, eikös?
Tilaukseen kaunis aurinkoinen kevät ja sitten ihana kuuma kesä, kedon kukkaset ja riippumatto.
Poistuu takavasempaan haaveilemaan.
