Kusti-kultanen

Heti kärkeen pahoittelut hiljaiselostani. Se arki, se on kiireineen minua juoksuttanut ja lennättänyt. Välillä siis tärkeysjärjestystä määrittelevät enimmäkseen muut kuin minä, heh!

Yritin nyt iltasella hiukan kiireistä viikkoa nollata ja istuksin kahvini kanssa ulkona. Usein siellä ulkona ollessa, kömpivät nämä ulkoilevat kisumme jostakin seuraa pitämään. Niin nytkin.

Kusti on aivan upea luonne, niin lempeä ja kaikkien kaveri. No, ehkä ei kuitenkaan hiirujen yököttävästä saaliista päätellen porraskaiteella aamusella. Eikä pojun ulkomuodossakaan toki ole moittimista. Näin kesällä tämä sankari ei juuri muuta sisällä tee, kuin käy syömässä ja juomassa ja painelee takaisin ulos puskiin makoilemaan. Tämänkin pojan voi muuten pistää vaikka selälleen käsivarrelle ja rapsutella eikä ole moksiskaan. Tämä siis jos vain jaksaa kannatella sillä painaa yli 7 kiloa.

Tässä sitä taas taidetaan saalista tarkkailla. Hyvin siis hoitaa hommansa tämä apumies. 

Huomenna sitä sitten jolkotellaan junalla kohti Kokkolaa, miehekkään työauton vaihtoon. Siispä kutimia mukaan pakkaamaan, tiedossa on reilusti oivaa nitkutusaikaa mennen tullen.

Leppoisaa viikonloppua kultaset!

Kauneus on siellä katsojan silmässä

Ei liene salaisuus, että olen erityisen viehättynyt makrokuvaukseen. Eikä sekään taida olla salaisuus, etten liene siinä ihan niin taitava kuin tahtoisin. Laitteistokin voisi olla määrätyiltä osin parempi. Mutta - ei se estä minua terrorisoimasta teitä niillä tämän tästä.

Otsikko tupsahti siitä, että minusta arjessaan eteenpäin puuskuttava ihminen ei juurikaan pysähdy yksityiskohtia katselemaan. Minä olen pieniin yksityiskohtiin yrittänyt viimeisen viikon aikana kiinnittää huomiota. Kamera ei toki ole joka tilanteessa mukana ollut eikä niistä kaikista suorastaan hekumallisen upeista tarkennuskohteista harmikseni ole kuvia.

Tässä hetkessä läsnäolemisen taitoa taitaisi kaivata nykyihminen yhä enemmän ja enemmän. Oppisi sitä kautta ehkä näkemään pienten asioiden ja nyanssien arvon ja rikkauden, näin ainakin toivon. 

Niitä pieniä hetkiä, joissa esimerkiksi tekee itselleen tuoksuvan jalkakylvyn ja rasvaa jalkansa kunnolla. Siinä samalla voi tehdä minimuotoisen hyvää tekevän hieronnan niille. Pieni on suurta, näin olen tainnut ajatella tällä viikolla. 

Tätä rouheaa vironvillaista sukkalankatekelettä katsellessa voisi epäillä myös harmaudessa ja värittömyydessäkin olevan voimakas tahtonsa. 

Joskus pieni on suurta taas näinkin: pikkuinen, mutta sitäkin kauniimpi käyntikorttikotelo. Sinne ne työkäyntikortit sujahtavat sitten maanantaina ja minulla aina iloinen mieli kun niitä pois jakelen. 

Minulla on täällä Esikko-kulta taas kotilomalla ja on tuo vaan niin ihana hemmo. Tänäänkin kauppareissulla taas joikasi M.A. Nummisen äänellä radion biisejä autoni takapenkillä, niin ja käytti minua kainalosauvana ruokakaupassa. On meinaan nykyään jo 186cm pitkä!

Lämpöistä ja kaunista viikonloppua sinulle lukijani.

Täältä tulee Helmi Boo Boo!

Pienen kissaneidin elämässä tulee tämän tästä hetkiä, jolloin jotakin tehdään ensimmäistä kertaa.

Helmillä se ensimmäinen kerta osui vasta vuoden ikään ja oli laadultaan valjasulkoilua.

 Neiti sai ylleen uudet valjaansa, pinkit tietenkin ja sitten suunnattiin ulkosalle Nökön turvallisessa sylkyssä. Tarkasti piti zoomailla epäilyttävää ympäristöä.

Maahan laskettua piti pienen kissaneidin hiipiä masu maata vasten milli kerrallaan eteenpäin. Kunnes - paikalle saapui Kusti-kulta ja ihan kuin olisi kuiskannut rohkaisukuiskutuksia toisen korvaan sillä sen jälkeen...

neitonen jo uskaltautuikin hieman rohkeammin ympärilleen katselemaan ja pienesti jo kävelemäänkin. Mitä nyt häntä piti pitää turvallisesti tuossa kylkeä vasten.

Ja kun lopulta pelottavan pyrähdyksen jälkeen pääsi Nökön syliin takaisin niin johan oli elvistelyä tämä ojentelu joka suuntaan. Mitähän mahtoi tyttönen nähdä? Hauskan hassu kuva tämä.

Harjoituksia jatketaan, eiköhän se tästä tämäkin neiti vielä rohkaistu oikeaksi ulkoilmaprinsessaksi, ainakin valjaissa.

Sadonkorjuun aika

Taitaa pikkuhiljaa olla se aika kesästä kun puutarhasta pitäisi ryhtyä satoja keräilemään. Herukat ovat jo kypsiä, samoin pieni määrä kriikunoita taitaa valmistua. 

On niitä siellä vaikka Miehekäs muuta epäili. Maistoinkin jo muutaman - nams!

 Siellä puskien keskellä varomattomasti pyöriessäni onnistuin myös kesän ensimmäisen kerran polttamaan itseni nokkoseenkin. Auts!! Huikea tämä loppukesän kypsä tuoksukin tuolla pihamaalla.

Tämä nökönenä puolestaan minut pelästytti kun raakalankoja ryhdyin kuormasta purkamaan. Miten se minimimmi jo tuonnekin kerkesi? Onneksi langat olivat muovipusseissa.

Minulla on muuten tiedossa tiukka puoli vuotta tästä eteenpäin. Erikoisammattiopintoni ovat nyt edenneet siihen pisteeseen, että pikkuhiljaa alkavat näyttöjen rakentelut ja tutkintotilaisuudet täydellä teholla. Hui sentään mihin olenkaan kiireisen nokkani laittanut. Ei niinkään nuo itse näytöt hermostuta vaan tämä muutenkin ainainen aikapula. Organisointia siis ja suunnittelua olan takaa tiedossa loppu- ja alkuvuoden ajan. Saikohan niitä lisätunteja vuorokauteen jostain vielä tilattua lisää?

Kiitos taas kaikista kommenteistanne edelliseen postaukseen, olen hävyttömän laiskasti vastaillut, sen tunnustan, mutta jokaisen kyllä ilolla lukenut.