Touho-serkku

Tänään olen ollut kyllä oikea Touho-serkku sillä pyykkiä on pesty hirmuisesti. Kirppispussia täytetty ja tuotteita hinnoiteltu, nurkkia nuohottu muutenkin. Ihan selkeästi on kova hinku saada kotia tyhjemmäksi.

Kustiltakin ehkä tahdotte kuulumisia kuulla ja tässähän niitä taas tulee. Tosiaan 17.10. kävimme kaksiviikkoistarkastuksessa ja kun lääkäri vastaanotolla näki pojan yrittävän hyppyjä ja kiipeämisiä niin totesi julmasti, että parempi olla häkissä loputkin 4 viikkoa luutumisen varmistamiseksi.

Tämä toikin sitten haasteita sillä Kusti-ressun häkki ei ollut suuren suuri. Ei auttanut muu kuin lähteä metsästämään suurempaa häkkiä. Sellainen löytyi sitten lopulta Zooplussalta suhteellisen nopealla toimituksella. 

Nyt on tilaa harjoittaa jalan lihaksistoa. Kokoa tällä on muistaakseni noin 166cm x 114 x 60cm, en nyt vannomaan mene, että täsmälleen noin, mutta ainakin lähelle. Poju mahtuu hyvin jaloittelemaan ja touhuamaan ja mahtui myös isompi vatikin sinne eikä enää tarvitse nolosti satunnaisia vahinkoja yli laidan tehdä. Tuonne nurkkaan sijoitimme paksun tyynyn ja sen päälle fleecepeittoja, niin on lämmin nukkupaikka. Vesikuppi  ja vati taas strategisesti myös erillään, ettei tulisi sotkuja ja jotta joutuisi kävelemään pisteeltä toiselle. Tuo etunurkan tyhjä kohta on siksi, että Kusti siinä tykkää istua ja päivystää muuta arjen toimintaa keittiössä.

Tältä se poju sitten näytti kun uniltaan häirittiin. Anteeksi kisu-kulta!

Siirryinkin sitten muita nelijalkaisia kiusaamaan, eikös olekin hauska asento serkuksilla:)

Leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Täysi hurahdus

Ei koskaan ja taas! Minä aina vannon, että minä en ainakaan tuota aio opetella enkä tuohon perehtyä. Jaa - siis mihin niin? No, tähän.

Mitäs ne siinä? Värttinöitä kolmin kappalein.Yksi pikkuinen ja kaunis on häveliäästi tuolla työhuoneessa piilossa.

ja tässä sitten säälittävä ensimmäinen tuotokseni. Etäisesti muistuttaa langantapaista. 

Olin siis jokin aika sitten kehruukurssilla. Siellä vain kävi ilmi, että olen järjettömän allerginen pesemättömälle lampaanvillalle. Koko naamaressu turposi ja olo oli jokseenkin tukala sen jälkeen. Niinpä viimeinen osallistumispäivä jäi minulta väliin. Mutta, onneksi on olemassa muita taitavia kuidun värjääjiä ja käsittelijöitä, joten saahan näitä harjoiteltavakseen. 

Nyt on vain niin, että käteni eivät oikein reuman vuoksi kestä tätä värttinän pyöritystä kovin paljon, joten jos hurahdukseni tätä vauhtia etenee niin on tarkkaan mietittävä, hankinko sähkörukin vaiko tavallisen. 

Nyt vain mieli harhailee kaiken aikaa kuiduissa ja väreissä ja .... miten tässä arkea pystyy pyörittämään kun villat ovat mielen täysin vallanneet?

Onneksi Kusti pitää jalat meillä muilla maassa sillä parantumisprosessin tässä vaiheessa alkaa pojan ilme olla jo tämä.

Jalka vaikuttaisi paranevan hyvää vauhtia, vain sitä tassun turvotusta on vielä paljon. Mutta jospa keskiviikkoinen tikkien poisto ja toivottavasti vapautus häkistä auttaisi siihenkin pienen liikkumisen lisääntymisen myötä, toivotaan parasta. Poju on saanut paljon hellyyttä ja herkkuja näinä aikoina. Untakin on taidettu nukkua varastoon koko tulevaksi vuodeksi.

Terkutuksia siis meiltä kaikille, hyvin täällä voidaan.

Skriivasi Kusti

Hei vaan kaikille! Me tuossa Kustin kanssa juttelimme ja hän oli sitä mieltä, että orja ja hoitoporras voisivat hieman hänen kuulumisiaan blogiinkin laitella.

 

 

Mitäs mulle sitten kuuluu? No, kuten näkyy - käämihän tässä on aikamoisen koetuksella. Olen tällainen hyvin rauhaisa luonne, mutta kun koko ajan työnnetään lääkettä ruiskulla aamua iltaa  eikä jaloittelemaankaan kunnolla pääse eikä vielä edes saa lähteä niin tylsäähän mulla on. Ja - näettekö kaulanaluseni, ihan tahmassa ja töhnässä. Viimeksi aamulla oltiin porukan kanssa erimielisiä kuka sen törkyhirveän tökötin nielaisee. Mikä pahinta, niitä on kolmea eri lajia ja vain yksi makeaa ja hyvänmakuista.

 

 

Tällainen tämä minun yksiöni nyt sitten on, ei tosiaan hirmuisen iso, mutta mahdun kyllä liikkumaan hieman. Enempää en vielä saisikaan. Onneksi sentään tuo ruokapuoli tuntuu toimivan vähintäänkin kiitettävästi, ankanrintaa ja lohta jo tänään. Voipi olla, että linjat minulla hieman kärsivät tässä meiningissä.

 

Kaikkein kurjinta minusta on tuo, että veivät komeaa turkkiani näin paljon ja melkein parturoivat minut puudeliksi. Ei niillä ole siellä lääkärissä oikein tajua muodin viime virtauksista, pah!

 

Huomenna menemme ortopedille ylimääräiselle näyttikäynnille sillä tuo kipeän jalan tassuni on aika turvoksissa, ei tarvetta sentään ambulanssikyydille, mutta käydään nyt ohjeesta näyttämässä, että kaikki on hyvin.

 

Mutta summa summaarum - minä poika olen sitkeä sissi ja näytän kaikille, että täältä vielä tullaan vaikka se aikaa veisikin ja hei, kohtahan toivottavasti pääsen täältä häkistä hieman väljemmille vesillekin. Toivossa on hyvä elää.

 

Terkkusia kaikille karvakamuille ja niiden orjille.



 

 



Syvä huokaus!

Ihan ensimmäiseksi, kiitos kaikki ihanat kannustavista ja toiveikkaista kommenteistanne.

Nukuin viime yön tosi huonosti ja näin untakin Kustista. Ensimmäinen ajatus herättyä oli, että prrkll.. nyt katti kyllä löydyt! Olin siinä aamulla taas tapani mukaan huudellut Kustia, jota ei näkynyt. Sitten, kun olin jo autoon hyppäämässä, tuli outo tunne ja käännyin alas pimeään mäkeen ja pensaiden suuntaan ja huhuilin epätoivoisena vielä kerran. Ja - mitä kuulinkaan surkean maukaisun, sitten raahautuu hämärässä epämääräinen tumma mytty takapäätään vetäen. Juoksin heti nostamaan poloisen syliin ja Kustihan se. Vasen takajalka vain roikkui ihan retkona ja näytti siltä, että olisi sijoiltaan. Äkkiseltään en huomannut mitään taistelun ulkoisia merkkejä, joten oletin, että olisi auton töytäisemäksi tullut. 

Kuopus Kepposen sitten velvoitin koti- ja kissamieheksi kotiin ja lähdin töihin pikaisesti kaksi akuuttia asiaa hoitamaan. Siinä sivussa soittelin aikaa paikalliseen luottoeläinlääkäriin ja sainkin sen puoleksi päiväksi. Kissa siis sinne ja unille sekä kuvauksiin. Puolen tunnin päästä sainkin soiton perään, että kissan jalka on kyllä paikoillaan, mutta reisiluun luun kaula pirstaleina. "Ortopedi katsoo vielä kuvat, voidaanko korjata" kuulen äänen kertovan. Ajattelin siinä hetkessä, että vaikka sitten kolmejalkaisena, mutta luovuta emme. Lopputulema on huikean kallis lasku, mutta jalasta pitäisi tulla vielä ihan kelpo. 

Nyt kuitenkin on kullanmuru tallessa ja tämän näköisenä

Mutta, se syy miksi tämmöinen kauluri on nyt kaulassa on se, että leikkaus on vasta huomenna ja nyt selässä on (hengenvaarallinen nuoltuna) kipulaastari. Kävin siis ohjeistuksesta ostamassa tällaisen häkin ja Kusti-ressu viettää nyt aikaansa siellä, ettei loukkaa itseään enempää eikä pääse livahtamaan ulos.

Sitten siihen vakavimpaan asiaan tässä: Tämä vamma on ampumahaava! Näin sanoi eläinlääkäri ja näenhän minäkin tuolla ajellussa jalassa kaksi vajaata sentin kokoista säännöllistä reikää, sisään- ja ulosmenoaukot. Joku on ampunut kotikissaa, jos saisin käsiini niin... Käsittääkseni toipumisajastakin ainakin osa on pakko tässä häkissä viettää. 

Kusti kuitenkin oli mallipotilas ja puski ja nuoli kaikkia vuorollaan niin lääkärissä kuin kotonakin.

Nyt hiukkasen sitä onnea voisi tulla ja tulihan sitä jo siinä muodossa, että meillä vielä on tämä mussukka tässä.

Edit. täti tuli kertomaan hiukan kuulumisia. 

Kolmelta alkoi pojun leikkaus ja puoli kahdeksan päättyi. Ortopedin mukaan pahin vamma tämänkaltaisista, jonka nähnyt. Luun lisäksi pirstaleina oli myös lihaksia laajalta alueelta eli ompelutyötä oli jouduttu kärsivällisesti tekemään pitkään. Nyt on jalassa rautaa ja ruuveja, Antibiootteja, tiukkoja kipulääkkeitä ja häkkikomennus alkuun kaksi viikkoa. Jalka ei saisi nyt kiertyä eikä vääntyä. Kauluria ei tarvita mikäli vain antaa pitkän haavan ja tikkien olla rauhassa. Kahden viikon päästä mennään välitarkastukseen. Nyt tuo polo on vielä kopissaan ja yrittää päästä kunnolla hereille, on sen verran vihainen, ettei lähelle ole hetkeen hyvä mennä. Antoi vain minun ohjata itseään kuljetuskoppaansa lääkärilläkään. Hoitajaressu sai hiukan osumaakin ja katsoimme parhaaksi, että tuttu ääni ja käsi yrittää ohjata. Selvisi myös se, että ollut isompi ase kuin ilmakivääri, pienoiskivääriä veikataan koska on kuitenkin yhdestä luodista tullut tuo vamma, on vain luuhun osuessa räjähtänyt kappaleiksi. Hoitoennuste on varauksellinen, sen kyllä ymmärrän. Ei tällaisesta voi antaa varmaa ennustetta. Kädet ristiin, että toipuu ja välttyy infektioilta.

Kiitos vielä teille kaikille tsemppauksesta. Nyt koetetaan parhaamme mukaan hoidella potilasta.

Voi itku!

Minulla on ihan deja vu-tunne tätä kirjoittaessani.

Kusti on jossain, ei ole poikaa näkynyt kotosalla torstain jälkeen. Sydän syrjälläni olen siksi, että Anni on jo kahtena iltana tapellut tässä supikoiran kanssa ja myös siksi, että Kusti ei kollijuoksujensa ja leikkauksen jälkeen ole ollut kotoa paria yötä pidempään poissa. Eihän meillä voi olla näin huono tuuri, eihän?

Toivottavasti karvatassu on vain reissun päällä ja kuitenkin turvassa.

Totean kuitenkin vielä kuten Kostin menehtyessä tuossa aiemmin tänä vuonna, että meille ei tule enää yhtäkään ulkokissaa vaan kaikki tulevat olemaan sisäkissoja. Emppua en nyt tähän laske sillä tuo ei juurikaan liiku muutamaa kymmentä metriä kauempana talosta ja tulee aina sisään heti kutsuessa ja välillä en saa uloskaan moneen päivään.

Kusti-kultanen

Heti kärkeen pahoittelut hiljaiselostani. Se arki, se on kiireineen minua juoksuttanut ja lennättänyt. Välillä siis tärkeysjärjestystä määrittelevät enimmäkseen muut kuin minä, heh!

Yritin nyt iltasella hiukan kiireistä viikkoa nollata ja istuksin kahvini kanssa ulkona. Usein siellä ulkona ollessa, kömpivät nämä ulkoilevat kisumme jostakin seuraa pitämään. Niin nytkin.

Kusti on aivan upea luonne, niin lempeä ja kaikkien kaveri. No, ehkä ei kuitenkaan hiirujen yököttävästä saaliista päätellen porraskaiteella aamusella. Eikä pojun ulkomuodossakaan toki ole moittimista. Näin kesällä tämä sankari ei juuri muuta sisällä tee, kuin käy syömässä ja juomassa ja painelee takaisin ulos puskiin makoilemaan. Tämänkin pojan voi muuten pistää vaikka selälleen käsivarrelle ja rapsutella eikä ole moksiskaan. Tämä siis jos vain jaksaa kannatella sillä painaa yli 7 kiloa.

Tässä sitä taas taidetaan saalista tarkkailla. Hyvin siis hoitaa hommansa tämä apumies. 

Huomenna sitä sitten jolkotellaan junalla kohti Kokkolaa, miehekkään työauton vaihtoon. Siispä kutimia mukaan pakkaamaan, tiedossa on reilusti oivaa nitkutusaikaa mennen tullen.

Leppoisaa viikonloppua kultaset!

Hämyheikkinä hiippaillen

Näin kesällä yksi lempipuuhiani on hiippastelu iltahämärissä tuolla lähes kesäyössä kameran kanssa.

Kaiketi taitoni tai kameranikaan eivät ole ne ihanteellisimmat siihen puuhaan, mutta en välittänyt tälläkään kertaa moisesta pikkuseikasta vaan annoin laukaisimen raksuttaa omia lentojaan.

Siinä pihalla ikuistin muistaakseni malvikin, ihana itsestään turhia melua pitelemätön pensaamme. Kaverinaan fuksianvärinen ruusupensas ihan kyljessään.

Siinä, missä ruusu on jo aikoja sitten kuivahtanut ja hehkunsa menettänyt, on malvikilla jatkuva kukinta ja nuppujen putkauttelu meneillään. Ihana kasvi.

Myöhään ulkoillessa on niin hiljaista ja jotenkin utuisen näköistä. Päästessäni tiemme alkupäähän katselin tielle hyvän matkan päähän ja siellä oli jokin tumma mytty. Kokeeksi huhuilin Kustia ja sieltähän kuului tarmokas naukaisu. Herra Hidalgo makoilee siis keskellä tietä reteänä, jotta antaa tulla vaan kaikki autot ja muut kissaa pienemmät ylitse.

Sisälle ei poju tahtonut vaan kieriskeli roskissa ja hiekassa hurmion vallassa. Hiekkakylvyt ovat kaiketi kissanturkin hoidon kuuminta hottia juuri nyt.

Eihän tästä vilkastuksesta tarkkoja kuvia oikein saa millään, ei nytkään.

Tätä kuvaa ottaessani alkoi harmittamaan, etten omista pidemmän matkan objektiivia. Yhtään lähemmäs ei voinut nimittäin mennä kaverin tarkkaillessa jähmettyneenä jotakin mystistä kaukaisuudessa.

Oikea kultamuru tämä pojumme. Sinne jäi kesäyöhön seikkailemaan minun tullessa sisälle teekupposen ääreen.