Tosiaan, pakko todeta noin sillä viimeiset pari viikkoa on ollut aika matalalentoa, varsinkin nyt tämä viimeinen ennen lomaa. Eilen onneksi pääsin hiukan rentoutumaan sillä kokoonnuimme jälleen Länskäri-neulojien voimin. Tällä kertaa olimme Lohjalla, vakiopaikassamme Pressossa. Pienimuotoisia pikkujouluja siinä samalla vietimme ja ai jai, katsokaas mitä minä sain paketistani:
Ihanaista alpakkalankaa, Uddevallat. Arvaattekin varmaan, että nämä tekaisi Keskiäkäinen eikä olisi voinut paremmin sattuakaan, nämä ovat olleet koko tämän päivän kätösissäni ja kyllä tekeekin hyvää juuri nyt kun vasen ranne ja kämmen ovat aika lailla turvoksissa. Paketissani oli vielä Kool-Aideja ja vaaleita Floricoja värjäyksen kohteiksi, oih ja voih! Koolaamiseen kolahtaneelle paremmin kuin hyvin sopiva paketti. Ja mitä tulee neuletapaamiseen, niin eihän sieltä ennen iltayhdeksää kotona oltu, kuten arvata saattoikin. Juttua tuntuu aina riittävän kiitettävästi.
Tänään olen sitten istunut Neiti Nökön joulujuhlissa silmänurkat kosteina, tavan mukaan. Viimeinen joulujuhla alakoulussa, sniif.. kovin hienon Lucia-tarinan esittivät nämä isot.
Nyt sitten vielä yksi työpäivä pakettiin, niin sitten alkaapi viikon loma, saan ehkä viimeinkin aloitettua joulusiivouksenkin.
Moi, kivat rannelämmittimet pysyvät paremmin noin kädessä.
VastaaPoista