torstai 22. heinäkuuta 2010

Hiljaa hiipii Kardemumman vai minkä ihmeen yössä?

Tää bloggari se täällä keskellä sydänyötä hiipii. Loma on pistänyt unikelloni hiukan sekaisin. No - ei kai se haittaa ihan hirveästi vielä tässä vaiheessa lomaa. Otin kuvaa tällä kertaa iltahämärässä työhuoneessa, ilman salamaa ja siksi noin sumea kuva. Mutta olen tätä huonetta raivaillut, koska helteet kiusaavat reumaatikkoa ikävästi eikä muut kädentaidot oikein onnistu taaskaan.

Tällaisen tuohon ikkunan eteen raijasin. On tuokin oma tekele. Vanhan pöydän lisäpalasta hiottu ja Osmocolorilla käsitelty, toisen vanhan pöydän jalat siihen sitten kiinni ja avot! Siinäpä oiva harrastuspöytä minulle. On mukavan "matala" syvyysmitaltaan, joten ei vie tilaa tuossa ikkunan alla ja vierestä kulkiessakaan.

Ihan noin täytenä en sitä tule pitämään, mutta lankaset siinä odottivat säilömistä laatikoihinsa.


Olen siinä jo ommellutkin, mutta se tarina ei ollut kovin mukava sillä aloitin 164cm tunikan kaavalla ja ainakin Ottobrella se oli niin suuri, että on juuri passeli minulle 38-kokoiselle. Mutta periksi ei anneta ja jatketaan taas. Siitä onkin jo jonkin aikaa, kun olen viimeksi lapsosille ommellut enkä tosiaan muistanut, että Ottobren kaavat ovat suuria. Mutta hieman jälleen mittanauhaa käyttöön ja taas homma toimii.

Mutta nyt kuitenkin sinne petin pohjalle teitä kiusaamasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.