tiistai 27. heinäkuuta 2010

Upea, upea päivä!

Taitaa olla viisainta mennä kronologisessa järjestyksessä. Kuten varmastikin tunnistatte, kuvassa on myyrä ja ikävä kyllä henkensä menettänyt sellainen. Taitaa olla sen aiemmassa postauksessa esitellyn kotikolon haltija, kenties. Kukapa sitten on murhamies, joka tämän teon teki?


No, se on tämä kaveri tässä alla - Kusti Suuri Peto I

Naukui meidät suureen ääneen katsomaan upea saalistaan, kiersi ja pörräsi minkä kerkesi ja johdatti Neiti Nökön jääkaapille selkeästi tarkoituksenaan: "Ja nyt annat minulle palkkion, joka minulle kuuluu!"

No, kyllähän kattiherra palkkioateriat saikin ja onhan tämä luonnon kietokulkua, mutta kävi kyllä surettamaan myyräparka, komean näköinen yksilö hän.


Olemme tämän päivän viettäneet kahden nuoremman kanssa selkä hikeä valuen tuolla Linnanmäellä . Käy ihan väsyttämään jo pelkkä katsominenkin. Minäkin urheasti niska naksuen mennä posotin niin vuoristoradan kuin linnunradankin. Velvollisuus suoritettu siis. Vaan vuosi vuodelta huomaan kestäväni yhä huonommin noita rytkytyksiä ja yhä useampi laite tekee huonovointiseksi, uh ja puh!

Esikolle oli puolestaan varattu jotakin muuta mukavaa. Toissapäivänä setänsä kertoi vievänsä pojan tennistä pelaamaan. Hän on niitä rohkeita, periksiantamattomia kansalaisia, jotka eivät lannistu reisille menneestä edelliskerrastakaan (silmälasinsa hajosivat). Ei pidä ymmärtää sarkastisuuttani väärin, olen hänelle äärettömän kiitollinen avustaan ja ajastaan, jonka pojalle antaa. Se on tuhatkertaisesti arvokkaampaa kuin esimerkiksi jokin tavara, jonka toisi ja kuten esimerkiksi nyt tilanteessa, jossa Esikkoa ei kuitenkaan olisi voinut Linnanmäelle ottaa mukaan. Saisi kakkahalvauksen useimmissa laitteissa ja paikka on aivan liian suuri hänen sietokyvylleen.

Kotiin tullessa odotti postilaatikossa tällainen ihana näky:



Lankahullun kesäyllätyksen toinen ja samalla viimeinen pakettini oli tullut. Ihania syksyisiä lankoja, Freedom Spiritiä herkullisessa vihreässä sävyssä ja kaunista sinistä viron villaa, herkkuteetä, jota kohta keitän maistiaiskupilliset ja mukavan pitkän kirjeen. Olen sanaton: kiitos Villa Luna 

Ja nyt teelle ja jätskille.


4 kommenttia:

  1. Voi, onneksi Taika ei ole kiikuttanut näitä maamyyrä eli kontiaisia saaliina. Muita myyriä kyllä; pelto-, metsä- ja vesimyyriä ainakin...
    Ihania värejä postilaatikossasi!

    VastaaPoista
  2. Pau: Onneksi Anni sentään ei kiikuta koko repertuaaria nähtäväksi. Tuo nelikko sitäkin kiitettävämmin. Eikös vaan ollutkin mahtava kesäyllätys!

    VastaaPoista
  3. Niin elävästi kirjoitit, että pisti hörähtelemään. On se hyvä, että kissat pitävät meidät paisteissa.

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.