tiistai 31. joulukuuta 2013

Hei hei ja tervetuloa!

Noin kai sitä pitäisi todeta vuoden viimeisenä päivänä.

Ainakin itse, kun katsahdan menneeseen vuoteen, joudun toteamaan, etten toivo uudelle vuodelle muuta kuin sen olevan parempi kuin edellisen. Lupauksiakaan en tee muuta kuin totean itselleni näin:


En alennusmyyntejä ole penkonut oikeastaan lainkaan, mutta muutama kirja tarttui tänään kauppareissulla matkaan. 

Tuo yllä näkyvä Janoschin hellyttävä kirjanen oli yksi. Ihan kuin minä ensi vuonna, juu juu!
Jos jostain löydätte, niin napatkaa ihmeessä matkaan. Täydellinen apeuden syöveriin, rempseään naurun remakkaan ja kaikkiin muihinkin hetkiin.


Myös nämä kaksi uivat liiveihini tai siis ostoskärryyni.

Oikeanpuoleinen tahtoo väittää, että Zelda aikoo ensi vuonna opetella virkkaamaan. Juu, uskoo kun näkee, mutta toivossahan on hyvä elää, eikös?

Mimmi-lehmä taas on Esikko-kullan lemppareita ja tätä luetaan taas seuraavalla kotilomalla varmaan kannesta kanteen useaan kertaan.


Tästä vekkulista on vielä näytettävä kuva sillä joku ei voisi enempää inhota kuvaamista.


Ymphhh, sanoo tämä ilme.

Ulkona taas möyryää hirmuinen puhuri - saapa nähdä miten käy taas sähköjen? Mutta ennen sitä kiitän teitä kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivotan onnellista uutta vuotta! Ensi vuonna taas!

11 kommenttia:

  1. Ihanaista vuoden lopetusta ja uuden alkua sinulle ihana ystäväni <3

    VastaaPoista
  2. On ollut ihana seurata blogiasi ja jatkossakin roikun täällä. Aina vain ei tule jätettyä merkkiä käynnistä.
    Ja nuo sun lankavärjäykset.... *huoh* Taas siellä olisi ollut kaksi kovaäänistä...

    Lankarikasta ja Hyvää Uutta Vuotta 2014 !

    "Nähdään" ensi vuonna :)

    VastaaPoista
  3. Ostin myös se virkkauskirja. Ihan ok sisältö. Hinta houkuteli.
    Mukavaa vuodenvaihto teille!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos menneestä vuodesta. Vilpittömästi ja sydämestäni toivon Sinulle ja perheellesi paljon parempaa tulevaa vuotta 2014.

    VastaaPoista
  5. Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2014!

    VastaaPoista
  6. Mukavaa ja hyvää alkanutta vuotta sinne!

    VastaaPoista
  7. Iloa ja valoa tähän vuoteesi! Sopiiko kysyä, mitä Kusti-kullalle kuuluu, onko hän jo toipunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista, samoin sinulle. Laittelen tarkemmin kuulumisia taas viikonloppuna jos herra suostuu kuvattavaksi, mutta näyttää varsin hyvältä tällä hetkellä. Eihän tuosta tosiaan entistä tule jalasta, mutta pärjää sen kanssa varmasti vähintään tässä sisällä. Elämäniloaan ja ihanan maailmaasyleilevää luonnettaan Kusti ei ole hukannut minnekään. Ruokailutottumukset tosin ovat muuttuneet aika gourmet-luonteisiksi kun poikaa on hemmoteltu ja lohduteltu yllin kyllin:)

      Poista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.