Luvattoman kauan olen vetkuillut loppujen kissakamuesittelyiden kanssa. Mutta, parempi joskus kuin ei ollenkaan, eikös?
Vuorossa siis Helmi-rouva.
Helmi on nyt siis 2 vuotta ja 11 kuukautta vanha. Tarkkaa syntymäpäivää me emme kissaneidon osalta tiedä, mutta kesäkuun alkua se on ollut 2012.
Otsakkeessa mainittu nimitys on suussamme vakiintunut hellittelynimi pentujen syntymän jälkeen sillä Helmihän vietti tosiaan eilen ensimmäistä äitienpäivää hänkin ja näin rennosti hän sen tosiaan otti.
Kissarouva on säilynyt sirona ja hoikkana aina vain eikä tosiaan tarvitse miettiä mistä tyttärensä ovat kokonsa perineet. Helmi on luovutettu meille alaikäisenä eli ell:n epäilyn mukaan vain 8-viikkoisena. Silmät olivat tuolloin vielä siniset ja kovin pikkuinen tyttönen oli. Epäilenkin, että tuolla on ollut vaikutuksensa luonteeseen. Helmi selkeästi luulee välillä olevansa ihminen. Viihtyy paremmin meidän ihmisten kanssa ja on muutoinkin hyvin omaehtoinen kissa. Ruoan suhteen valikoiva kuin mikä. Välillä syö paremmin välillä huonommin. Painaa nyt tällä hetkellä n. 2.9kg.
Siksipä olimmekin hyvin hämmästyneitä kun pentuja ilmaantuikin sitten peräti neljä kappaletta. Kaksi heistä suuntasi uusiin koteihin eli Patu-poika ja Ella-neiti. Patu säilytti nimensä, mutta Ellasta tuli Weera Wuokko-kissan kaveriksi. Patu puolestaan muutti Kitin ja Tanen kaveriksi myös kissaperheeseen. siellä aikuistuvat hyvää vauhtia. Pitääkin taas lähiaikoina laittaa sinne kuvia tästä katraasta ja kysellä kuulumiset. Pipsa ja Neela sitten jäivät tosiaan Helmin kanssa tähän kotijoukkoihin.
Helmihän leikattiin tuossa taannoin, en tarkasti nyt muista ajankohtaa enkä jaksa sitä etsiä tuolta tähän hätään. Mutta - sen jälkeen tuli erikoinen oire. Vähintään kerran päivässä rouva alkaa tuijottaa häntäänsä kuin se ei kuuluisi kehoon ollenkaan ja sitten alkaa jahtaus ja heikkopäinen kiitolaukka ympäri kotia. Onneksi ei kuitenkaan sitä pureksi kuten jostain luin jonkun kissan tehneen. Epäilen stressiä tai hormoneja tuon alkulähteeksi. Ehkä jopa pikkuneitien ensimmäisen joi'ut ovat olleet alkuunpanevina tekijöinä. Hellyyttä ja huomioita hän saa nyt enemmän ja seuraamme tilannetta. Ainakaan mitään muutoksia ei ole tarkoitus kissakatraan arkeen tehdä, jottei tilanne pahenisi.
Niin ja vieläkös muistatte tämän?
Tästähän sitä lähdettiin - suureen maailmaan. Ihan pian jo kolme vuotta plakkarissa. Murusemme.
Ihana Rouva Helmi Kissanen ♥ Kovin on rouva solakka.
VastaaPoistaIhanat kuvat. Voi kun osaisi nauttia kevätauringosta kuten tämä Helmi-rouva.
VastaaPoistaMukavaa päivää sinulle.