Kummallista on elämä

Kiitos teille kaikille myötäelämisestä ja muista toivotuksista. Lämmittivät kovasti mieltä vaikka tirautinkin monen monta lisäkyyneltä. Tosin puhdistavia ja huojentavia sellaisia.

On se vain niin, että kun nämä eläimet ovat ainakin minulle ihan perheenjäseniä ja varsinkin tuo Valtteri hiukan muita enemmän minun kattini, niin ottaahan se sydämeen ihan tosissaan. On pitänyt yrittää nieleskellä moneen otteeseen kyyneleitä lasten edessä, etten ryöpsäyttäisi heidän suruaan aina uudelleen esille. Sinällään en yritä siis omaa murhettani heiltä peittää, vain sitä ettei heidän hyvinä hetkinään esille tulisi. Tuntuu niin turhalta onnettomuudelta tuollainen. Mutta minkäs enää mahtaa. Ainakin Valtsu sai elää riemukkaan villit seitsemän vuotta. Metsästää niin jänikset, myyrät kuin hiiretkin. Ruokaa riitti aamuin illoin ja syliä ja rapsutuksia ei puuttunut. Ilon hetkiä ja niitä hauskoja muistoja pitää nyt ajatella vaikka suru puserossa onkin. Onneksi ovat myös nuo muut karvajalat, ihan jo lastenkin takia.

Mutta – elämä jatkuu, näin se on nähtävä.

Lauantaina siis reissasin jälleen Helsinkiin Lilaa tapaamaan. Meillä on aina niin lupsakkaa ja mukavaa ja niin oli nytkin. Syötiin hyvin ja tepsuteltiin siellä sun täällä. Lila oli minulle ja neiti Nökölle tämmöiset ihanat tehnyt.

Kyllä meidän kelpaa. Minä tapani mukaan vein lankaa tuliaisiksi. Lilalla taisi olla niistä puolestaan kuvaa blogissaan.

Minä sain vielä lisäksi nämä ihanuudet.

Ystäväiseni tietää kipeät ranteeni ja näillä tällaisilla onkin ollut kova käyttöaste. Halaus vielä sinne, nämä ovat upean upeat.

Taas kerran olen saanut huomata, että neulominen on mitä parhainta terapiaa. Puikot ovat suihkineet lähes maanisesti ja jotakin valmistakin on esiteltävissä:

Baba Jagat Wollmeisesta

Varpaat on ihan kippurallaan kun yritän pysyä kiven päällä ja välttyä sotkemasta uusia sukkasiani.

Ihanat ja juuri sopivat tassuuni. Minun makuuni on tällainen perussukka eniten sillä sellaisilla nyt vain on eniten käyttösukkana tarvetta. Itselle muistiin, että 64s./2mm puikot/kantapää 6 + 6 s.

Minnekäs se lämmin kevät karkasi, takaisin ja heti!

Maissintähkiä

Cornflake

White Blue Faced Leicester 70% nylon 30%

100g/345m 2 ply tämän langan speksit

Värjäsin nämä viisi vyyhtiä kypsät maissintähkät silmissäni. Näin jo mielessäni liuhuvaisen väljän tunikan/neuletakin. Mutta - uskottava se on, kasvojeni lähelle tämä sävy ei sovi. Pukkaan nämä siis jossain vaiheessa tuonne myyntisivulle, sniif.. Lanka ei minusta sovi sukkiin, kokeilin aiemmin värjäämääni vyyhtiä sukkiin ja jäljestä tulee jotenkin liian pehmeä ja löyhä. Mutta makuasioitahan nämä tietysti ovat.

Toinenkin sniif - mamin Valtsu on hukassa, jo viides päivä. Kyllähän tämän tietää ulkoilevien kissojen kanssa, että aina välillä saa olla sydän kylmänä, mutta toivon silti, että poju on vain reissun päällä ja palaa pikaisesti kotiin.

Arki nielaisi bloggarin

Juu, näin siinä on tainnut käydä. Pää kolmantena jalkana on ryntäilty joka suuntaan eikä kotona jaksa juuri muuta kuin pakolliset tehdä. Perjantaina ja eilen menin todella aikaisin nukkumaan ja silti olisin varmaan ollut juurikin samannäköinen kuin Kosti tässä alla

Käsityöt ovat olleet tästä johtuen hiukan toisenlaisia kuin yleensä ja niitä onkin vuorostaan tehnyt Miehekäs.

Kalusto on työtoveriltani ja rakkaalta ystävältäni. Ei rontti huolinut mitään korvausta. Mieheke siveli pintaan ruskeaa puuöljyä ja ovat taas kuin uudet. Entiset paksuista tukeista tehdyt olivat aivan kaatopaikkakuntoon kerenneet eikä niitä kannattanut enää kuntoon laittaa. Näillä pärjätään taas ainakin muutama vuosi.

Pihakeinu tuli sijoitettua suuren vihreän vaahteran juureen ja linturyökälekin on näemmä ennättänyt jo päälle kakkia. Kuvausreissustani tuli hauska sillä Valtsu se heti puskasta kaveriksi ennätti. Puskemisesta ei ollut tulla loppua ollenkaan.

Vaan antoihan tuo vielä viimeisenkin kuvan sentään ottaa. Kun nyt vauhtiin päästiin niin aloitettiin käsittelemään kuistejakin tuolla mainiolla öljyllä.

Niin se on tosiaan syksy tullut, pelargonia vielä sentään sinnittelee - kylmästä huolimatta.

Kutimetkin sentään kyllä vielä kilkkaavat, tosin verkkaiseen tahtiin juuri nyt ja ainoastaan ajanpuutteen vuoksi. Siksi olikin pitkästä aikaa mukava laittaa väripata porisemaan, mutta niistä sitten taas ensi kerralla.

Nyt on mukava mennä sytyttämään kynttilä ja lämmitellä grilli vielä kesän viimeisen kerran?

Onni on..oma karvakaveri

Pahoittelen heti alkuun kuvien laatua, olivat vain niin hauskoja, että oli pakko laittaa tällaisenaan. Ei noita oikein saanut paremmaksikaan.

Jostain syystä tuo suurikorvainen, nappisilmäinen nuuskunokka on mitä halattavin kapistus. Eikä yleensä pistä vastaankaan halauksia - päinvastoin. Lasten tullessa kotiin käy yleensä niin, että häntä heiluttaa koiraa eikä toisinpäin.

Aikoinaan vanhan Retun eläessä Kuopus Kepponen istui usein kesäisin iltahämärissä koiran kanssa ison hiekkakasan päällä. Pojan käsi koiran "harteilla" ja molemmat tuijottivat kaihoisasti horisonttiin. Sitten aika jätti liki 16-vuotiaasta koiravanhuksestamme ja Kuopukselle se oli todella kova paikka. Myös meille muille. Ajattelimme jo olla ilman koiraa ja huomioon piti ottaa myös Esikko, jonka vuoksi emme voineet harkita pentua missään tapauksessa. Sitten liki pari vuotta Retun kuoleman jälkeen soitti ystävä tästä kylältä ja kysyi: "Mahtuisiko teidän pihaan haukkua?" Läheisessä löytöeläinhoitolassa oli kuulemma hirvikoira/saksanpaimenkoiratyttö vailla kotia. Ikä noin 1v.2kk- 1v.5kk tuolloin. Kova haukkumaan - ei siis sopeutuisi kerrostaloon eikä taajama-asutukseen.

Minä sitten puhumaan perheelle ja jostakin kumman syystä koko poppoo oli innoissaan uutta mahdollista perheenjäsentä lähdössä katsomaan. Koira oli mitä kaunein ja ihan ilmiselvästi kotiin jo lähdössä. Niinhän siinä kävikin sitten muutaman päivän päästä sillä välillä piti laitella tarvikkeet ja koti koiranmentävään kuntoon. Haukku kiipesi autoon pyytämättä eikä taakseen vilkuillut. Ja vaikka niin epäiltiin useampi vuosi, ettei koskaan voisi rotunsa puolesta olla pihalla vapaana, toisin on käynyt. En kyllä ihan ottaisi riskiä juoksu- tai metsästysaikana.

Anniksi lapset uuden kaverin ristivät. Anni myös huomaa ensimmäisenä milloin minulla on kädet kipeänä, nuolee aina erehtymättä niitä kipeitä kohtia. Paha mieli hälvenee ja lievittyy suklaasilmän laskiessa kuonon syliin surkeana hetkenä. Jokin kumma kuudes aisti tuolla on. Nyt täyttää kesällä jo neljä. Aikuinen koiratyttö, hellyttävä umpiluupää, kissojen kaveri.

Tämä höpsö ei sitten voi vastustaa pihalla liikkuvia, aina on pakko tulla juttelemaan ja puskemaan.

Minun kaverini, ymmärrämme toisiamme.

Puskii kivi, puskii. Huomaathan mami minut, kurraa hän.

Sitten niihin käsityöasioihin, ei mene ihan putkeen nyt: kädet eivät ota rauhoittuakseen oikein millään. Yleensä kyllä neulon rauhallisesti vaikka olisivatkin pikkuisen ärtyneet tai turvoksissa, mutta nyt ei onnistu kyllä millään. Lisäksi meinaa startiittikin vaivata, uusia tekisi vaan mieleni aloittaa vaikkeivät vanhatkaan vielä valmiita. Menenkin laittamaan tästä saunan päälle ja itseni ruotuun.

Valoisaa uutta viikkoa

Sukat hornasta

Malli: Se perustavis omasta päästä, hiukan varressa kikkailua nurjilla ja oikeilla
Lanka: Ilun ihanaista
Silmukoita: Terässä 15/puikolla, varressa pikkuhiljaa lisäten lopulta 18/puikko
Tuntuma: Hykerryttävä ja vapautunut;)

Jostakin syystä näistä tulee mieleen Horna ja kaikki ne pahikset siltä suunnalta. En tosin aio asian antaa sen kummemmin mielen sopukoita häiritä sillä sukkaset ovat kovasti mieleiset ja juuri passelit tassuuni. Projekti "Villasukkia jokapäiväiseen käyttöön" etenee suotuisasti. Tavoitteeni on siis siirtyä pikkuhiljaa kokonaan itsetehtyjen sukkien käyttöön. Ainoa joka vielä pohdituttaa on kesäaika, mutta kahtellaan, kahtellaan..

Miehekkään kanssa tässä iltana muutamana muistelimme RetuElvistä, joka nykyään elelee vain tosiaan muistoissamme ja tuolla jossakin paremmilla metsästysmailla.

Retulla oli tapana kiusata kissoja aikoinaan, silloin vielä eläneitä vanhoja harmaitamme Simppaa ja Santtua. Meillä on iso piha ja varsinkin kesäisin kaikilla kissoilla on ollut tapana nukkua lötkötellä pihan puskissa. Ovat sopivan suojaisia ulkoisilta uhilta ja kuitenkin mukava tuulenvire läpäisee nukkumapaikan. Usein kun kissa tuli puskasta unisena ja hiukan pöpperöisenä näki Retun silmäkulmaan pilkahtaneen koiruuden ja kaveri otti kunnon vauhdin ja pyyhkäisi vaarasta tietämättömän kissan yli vauhdilla. Kissaparka vain jäi pyörimään hyrränä jälkeen ja pudistelemaan päätään pelästyksestä tutisten.

Vaan kohtasipa Retukin vahvempansa - Valtteri Vallattoman. Oli Valtsun ensimmäinen kesä ja samoin tavoin nukkua posotti puskissa. Seison pihalla minäkin ja näin silmäkulmastani Valtsun kömpineen puskasta pihalle unisena istuksimaan. Käänsin selkäni hetkeksi näylle ja ykskaks kuulin kimeän parkaisun ja samassa vilisti punerva karvakasa ulisten ylös metsän reunaan autotallin taakse ja toinen pienempi punainen vastakkaiseen suunta kaikki karvat ojossa.

Kun tavoitimme koiraparan, hieroi tämä kirsuaan siihen malliin, ettei tarvinnut enää pohtia mitä oli tapahtunut. Kissa vietävä oli säikähtänyt sydänjuuriaan myöten ja ollut ääntäkin nopeampi. Eipä puuttunut enää muuta kuin, että olisi joutunut kissan kynsiä irrottelemaan kirsusta.

Tuon päivän jälkeen Retu ei koskaan enää yrittänyt Valtsua ylijuosta, muita kissoja kyllä surutta. Vielä sinä keväänä kun aika pojasta jätti, ilmestyi koiran silmiin tuttu viekas ilme sen katsellessa pihalla istuvaa Valtteria, nousi jo lokoasennostaankin ylös, kunnes näytti sitten ikäänkuin muistavan karvaan kokemuksensa ja pisti uudestaan maate ja tuhahti. Oppi siis kerrasta. Höpsö poika ja erityisen rakas jääräpää.

Meillä podetaan silmätulehdusta edelleen ja ei ole kyllä yhtään mukavaa se. Jotenkin erityisen sitkeä ja hankalasti parantuva tuntuu olevan. Mutta eipä anneta periksi vaan nautitaan silti talvipäivistä.