sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Mikä ihana sunnuntai!

Juuri näin sillä lomani alkoi ja seuraavat kaksi viikkoa aion ottaa lokoisasti ja rennosti. Ja mikäs sen ihanampaa kuin aloittaa loma onnekkaasti. Menin ja osallistuin arpajaisiin täällä

ja kas ihmettä - voitin! Ja katsokaas mitä ihanuuksia sainkaan ruusuntuoksuista käsintehtyä saippuaa sekä appelsiinin/mandariinintuoksuista saippuaa. Kyllä minun nyt kelpaa. Suuri kiitos Nanna!

Alla paketti ennen hillitöntä repimistä;) Mikä hauskinta, vein ryhmäni perjantaina loman alkamisen kunniaksi minnekäs muualle kuin Fiskarsiin ja tuo oli lukkoon lyöty jo ennen arpajaisia, hih! Näin niitä sattumuksia pukkaa ihmisen tielle.



Värjäyshulluuteni ei varmastikaan ole keneltäkään jäänyt huomaamatta ja niinpä keräsin noin 2/3 tuloksista yhteen kuvaan. Tässä siis aikaansaannokseni, osa on elintarvikeväreillä värjättyä ja osa Kool-aideilla. Vaaleita Nalleja on hamstrattu pitkin Suomen niemeä ja touhotus siis jatkuu, mutta kenties hieman maltillisempana tästä eteen päin.


Alla näkyvät ensimmäiset valmistuneet eli siis Toscanan tomaatit, ihan perussukkaa tehdä posotin ja vaikka raidoittuminen ei olekaan nätin säntillistä ja värikään ei valitettavasti teille ihan oikein välity niin tykkään kyllä ja kovasti.



Lopuksi pitänee esitellä mitäs muuta kuin kissoja, niitähän meillä riittää. "Vanha" herra Repe tuli Kuopus Kepposen kanssa tutkimaan mitä touhuan ja vaikka aina näyttää tällä tavalla nyrpeältä, on kuitenkin kaikkein hellämielisin koko katraasta ja muutenkin hiukan sellainen oman tien kulkija. Ikää lienee nykyisin jotakuinkin 6 vuotta eli ei nyt niin hirmuisen vanha kuitenkaan.


Minä täällä toimin edelleen muonitusjoukoissa, meillä tehdään edelleen heinää sillä sitä on niin monta hehtaaria tällä hetkellä, ettei ihan käden käänteessä onnistukaan. Kalalaatikko tuolla uunissa hautuu ja kohtapa sieltä varmaankin nälkäiset miehet jo rynnistävätkin särpimen ääreen.

Oikein leppoisaa sunnuntaita toivotteleepi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.