Luontokappaleita

Kuinka moni muu tunnustaa keräävänsä kiviä tai satunnaisia kappaleita luonnosta? Minulla tarttuu usein erityisesti kiviä matkaan. Tämä suloisen sileä ja pyöreä Itä-Suomen keikalta, sieltä Puumalan seudulta. Siitä saakka se on pötköttänyt työpöydälläni ja siitä se aina välillä hakeutuu käsiini jonkinlaiseksi stressipalloksi. Palleroinen siis.

Toinen palleroinen sitten oli etsinyt kyllä itselleen varsinaisen kiehutuspaikan, makasi työpöydälläni läppärin kuuman puhaltimen vieressä kaikkein aurinkoisimmalla ikkunallamme. Tuossa oli niin kirkaskin, ettei pystynyt silmiä juurikaan auki pitämään ja toinen vain tyytyväisenä nukkui.

Helmi rakastaa mitä ilmeisimmin assistentin työtään sekä aurinkoa ja lämpöä.

Ainakin meitä hemmotellaan loistavalla lomasäällä, jihuu! 

Tämä näkymä on taltioitu puolen päivän aikaan varjossa.

Ei muuta kuin nautitaan, ei tämä varmasti loputtomiin kestä.

Iloa alkaneelle viikolle itsekullekin.

Kesän syleilyssä

Jotenkin tuo otsikko kuvaa tunnelmiani tänään. Juuri tällaisia pitäisi kesien mielestäni olla: kuumia ja lämpöisiä, roisin sateisia ja möreitä ukkosia. Minua on taidettu kuulla sillä ainakin täällä meillä, keskellä melkein ei mitään, on juuri sellaisia ilmoja ollut tänä kesänä. No, okei - muutama hurrrjan viileäkin päivä on koettu, muttei muistella niitä.

Tämä on se vaihe kesästä, jolloin herukat alkavat olla kypsiä pensaissa

tämä on myös se vaihe, jossa Kusti-parka alkaa olla melkoisen kypsä kuumuuteen

Se puolestaan ilmenee yleensä niin, että sisälle päästyään ja saatuaan murua masun pullolleen, heittäytyy olkkarin lattialle suurin piirtein tähän asentoon ja silloin pitää palvelijoiden olla asemissaan eli valmiina palvelemaan. Paksu ja tiivis masuvilla hikoaa ja kutisee ja ah, kuinka mukavalta tuntuukaan, kun joku jaksaa rapsutella sieltä ja leuan alta.

Nirvanaanhan siinä joutuu katti karvajalka.

Mutta yhtä minä tänä lauantaina ihmettelin. Miksi harava oli jo etuportaiden lähettyvillä? Oliko tämä jo kenties vihje joltakulta?

Upeaa lauantaita itsekullekin, minä jatkan tältä erää toiseksi viimeisen lomapäivän viettoa.

Kesän makuja

Eilen hain taas Esikko-murun kotilomalle ja katsokaas mitä mussukalla oli minulle tuomisinaan. Oli päivälenkillä rakennellut ohjaajan kanssa äidille kimpun. Osa on peltojen laitamilta ja muutama asuntolan pihapenkistäkin, sen verran tunnustivat. Tuoksu on ihan huikea. Asettelin sen tuonne työpöydälleni iloa tuomaan.

 Tämä on minusta Suomen luonnossa ja kesässä sitä melkein parhainta, niittykukat - kaikissa muodoissaan ja väreissään. Ihan selkäpiissä vierii väristys kun niitä katselee tai esimerkiksi eilisillan kastetta metsänrajassa. Missäs se kamera silloin oli, hmmph!

Tämän toisen mussukan löysin sitten tänään sieltä samaiselta työpöydältä kukkien juurelta makoilemasta. Ilme kertoo ihan selvästi, että: "Menetkös siitä häiritsemästä!" No, meninhän minä, hih!

Sitä kauneinta kesää sinullekin lukijani.

Hämyheikkinä hiippaillen

Näin kesällä yksi lempipuuhiani on hiippastelu iltahämärissä tuolla lähes kesäyössä kameran kanssa.

Kaiketi taitoni tai kameranikaan eivät ole ne ihanteellisimmat siihen puuhaan, mutta en välittänyt tälläkään kertaa moisesta pikkuseikasta vaan annoin laukaisimen raksuttaa omia lentojaan.

Siinä pihalla ikuistin muistaakseni malvikin, ihana itsestään turhia melua pitelemätön pensaamme. Kaverinaan fuksianvärinen ruusupensas ihan kyljessään.

Siinä, missä ruusu on jo aikoja sitten kuivahtanut ja hehkunsa menettänyt, on malvikilla jatkuva kukinta ja nuppujen putkauttelu meneillään. Ihana kasvi.

Myöhään ulkoillessa on niin hiljaista ja jotenkin utuisen näköistä. Päästessäni tiemme alkupäähän katselin tielle hyvän matkan päähän ja siellä oli jokin tumma mytty. Kokeeksi huhuilin Kustia ja sieltähän kuului tarmokas naukaisu. Herra Hidalgo makoilee siis keskellä tietä reteänä, jotta antaa tulla vaan kaikki autot ja muut kissaa pienemmät ylitse.

Sisälle ei poju tahtonut vaan kieriskeli roskissa ja hiekassa hurmion vallassa. Hiekkakylvyt ovat kaiketi kissanturkin hoidon kuuminta hottia juuri nyt.

Eihän tästä vilkastuksesta tarkkoja kuvia oikein saa millään, ei nytkään.

Tätä kuvaa ottaessani alkoi harmittamaan, etten omista pidemmän matkan objektiivia. Yhtään lähemmäs ei voinut nimittäin mennä kaverin tarkkaillessa jähmettyneenä jotakin mystistä kaukaisuudessa.

Oikea kultamuru tämä pojumme. Sinne jäi kesäyöhön seikkailemaan minun tullessa sisälle teekupposen ääreen.

Karvaiset kaverit helteellä

Onpas ollutkin hellepäivä - huh huh! Meillä täällä ainakin melkein kolmenkympin pintaan.

Karvaiset kaverit ovat kovilla jos ovat ihmisetkin.

Mösjöö Yrmy:), ei oikeasti voisi totuus olla kauempana ilmeen viittaamasta. Mutta tosi on, että vaikka Kusti-ressu onkin vaihtanut kesäturkin eli ei ihan niin tuuheaan, niin silti tuota karvaa on hirmuisesti ja se on tiheää. Niinpä Kusti melkein viettääkin päivän aivan oikosenaan aina jossain ja hiipii sitten yöksi ulos kierrokselleen T. vannoutunut ulkokisu

Helmi taas - vaikka voi näyttää lähes kissan rääkkäykseltä, niin pötköttää hyvin usein sohvalla makoilijan masulla selällään

tai sitten vaihtoehtoisesti hoitaa kärpäset ja muut lentävät taloudesta tiehensä. 

Olen tänä kesänä ihmetellyt kun eivät kärpäset ole riesanani, yrittämässä suuhun tai korviin niin kuin menneinä kesinä, mutta ehkäpä syy onkin tässä. Helmi rouskuttaa kaikki lentävät öttiäiset suihinsa. On tosi taitava metsästyksessä. Se on yksi viuhahdus vain ja surina lakkaa. Tosin ei tee kyllä mieli pusutella tyttöstä nykyään kovinkaan paljon.

Taisin taannoin mainita, etteivät nämä punaiset nuoremmat kissamme oikein söisi kosteaa pöperöä. Tilanne on sikäli muuttunut, että kun olen älynnyt olla pilkkomatta nuo kiinteämmät kosteat ruoat niin johan kelpaa. Eli siis kun saavat itse pureskella niin useimmat kelpaavat. Minimiin siis kastikepussit ja muut vastaavat. 

Mutta täällä siis kyllä myös neulotaan ja nautitaan täysin rinnoin lomasta ja kesästä. Nauttikaahan tekin.

Semmoista!

Ensin tuossa mietin, että viitsinkö tulla ruikuttamaan, mutta sitten totesin, että tämä minun blogini on kattaus kaikilta elämän osa-alueilta. Satunnaisesti sitä, satunnaisesti tätä eli tässä sitä ruikutusosastoa. Tässä vaiheessa on vielä mahdollisuus vaihtaa sivua;)

Kaksi viikkoa sittenhän kipuilin kurkkuani ja sittemmin menikin ääni. Onneksi tuo palasi, mutta yskän ja nuhan toi tilalle. Kun tuossa oli 16. päivä tullut potemista täyteen ja kasvoja särki jo melkoisen mojovasti painelin työterveyteen. Lääkärismiehen mukaan aikamoiset ektoplasmat killuivat tuolla rööreissä ja kuurinhan tuo kymmeneksi päiväksi mukaan antoi.  Nyt olen troppia vedellyt kolme täyttä  päivää ja ääni hävisi tänään lähes kokonaan uudelleen. Röörit saa tyhjentää ikivihreästä säännöllisesti. Jospa se tästä taas tokenisi.

Mitäs muuta sitten iloksemme? Miehekkään auton etupyörän ripustus petti ajossa ja rengasressu taittui sinne alle. Onneksi vauhtia ei ollut paljon ja näyttäisi siltä, että pääsimme säikähdyksellä pahimpien pelkojen ja kustannusten suhteen. 

Eilen sitten itse tulla töröttelin Viivi-biilillä kotia kohden kun takarengas tyhjeni. Onneksi sain auton ihan lähellä olevalle bussipysäkille. Siinä apujoukkojani odotellessani, pultit nimittäin olivat niin tiukassa, ettei niitä minun kipukätösilläni todellakaan auota, porhalsi paikalle teiden ritari ja vaihtoi sitten renkaan suit sait sukkelaan. Jotta kiitos vaan sinulle tuntematon, et huolinut palkkiota vain kiitoksen ja minä lupasin pistää hyvän tilaisuuden tullen kiertämään. Ei tämä yhteiskunta sittenkään ole niin paha paikka. 

Nyt sitten keskityn lankojen vyyhditykseen ja kähisen vähemmän seksikkäästi vain harkiten. Mutta kyllä täällä ihan elossa ollaan eikä radiohiljaisuus pysyväksi ole tarkoitettu.

Nautitaan siis kauniista kuvista ja kesän hedelmistä.

Ihania ja terveitä kesäpäiviä tilaukseen tästä eteenpäin!

Iltalenkillä

Flunssa näytti jo, että lähtisi pois, mutta sitten iski tulehtuneen makuinen yskä ja ääni on melkein poissa. Grrhh, mutta en aio antaa haitata. Lähdin siis äänetönnä iltalenkille tuonne kaunistakin kauniimpaan kesäiltaan.

Siluetti on niin kaunis timoteillä.

Samoin niityn hurja kukinta lähes mykistää. Helteet ovat saaneet kaiken viheriöimään ylenpalttisesti.

Iltalenkkikaverikin ilmestyi matkaani:)

Rujoa kauneutta edustavat nämä puolestaan,

Ja juhannusruusut alkavat näemmä kukkimaan hieman etuajassa:)

Vinkkinä hikinäpeille vielä kerrottakoon, että huomioni mukaan hiilikuitupuikot ja villabambulanka eivät tosiaan hiosta näpeissä sitten yhtään, hihii!

Jo joutui..

..aika lapsosten kesälaitumien. 

Minun mieleni on ollut kovin liikuttunut tänään sillä kaksi kolmesta sai peruskoulunsa päätökseen. 

Esikko-kulta sai stipendin luonnontieteistä ja biologiasta kiinnostuneelle. Nappiin meni, nytkin tuolla tutkii lintukirjaa ja löysi aika erikoisen linnun nimen, hemppo! Opelle neulottiin hellesäille käytettäväksi Novita Usvasta pikasniikkerit, ne täällä jo aiemmin esiteltiinkin.

Kuopus Kepponenkin sai stipendin! Me ihmettelimme, että onko opeilla arvostelukyky täysin mennyt sillä poika ei voisi olla vähempää läksyistä kiinnostunut. Mutta - tuo tulikin kuvatieteissä ansioituneelle, hih! Pärjäähän sitä kun ei tarvitse läksyjä tehdä.

Neiti Nökö puolestaan ei saanut stipendiä, mutta kantoi ihan huikean hienon liki yhdeksää lähentelevän päästötodistuksen. Nyt vain jännäillään pääseekö haluamaan koulutukseen. Haki siis alaa, jossa pelkällä todistuksella ei vielä sisälle loikata.

Hienoa rakkaat, hienosti tehty. Ilman mainintoja tai niiden kanssa.

Pihamaa on täysin kesän valloittama. Jos siellä seisoisi kasvien vieressä, näkisi varmaan niiden kasvavan.

Kepposen kesäduuni on ruohonleikkuu, leikkaa innolla ja kerää pieniä kesätienestejä.

Annin kanssa olemme useamman vuoden taistelleet kukkapenkin paikasta (lue nukkukuopasta) ja taistelu on tainnut päättyä koirulin eduksi. Ennen kuin olen ennättänyt kukkia penkkiini laittaa on riiviö jo valmistellut hyvin kaivetun ja kuovitun kuopan itselleen.

Minä taidan vetäytyä sireenien nuuhkintaan, ne taitavat olla pihan lempikukkiani.

 Tämän erikoisen kauniin pienen kukan löysin pellon raunasta. Kukinnon halkaisija on noin 1 senttimetri.